Viime viikonloppuna koitti kauan odotettu reissu Pariisiin, jossa näin myös erään parhaista ystävistäni. Pariisi on ollut mun matkakohdelistan kärkipäässä niin kauan kuin jaksan muistaa, joten oli huikeaa päästä viimein käymään siellä. Matkan jälkeiset fiilikset ovat kuitenkin aika ristiriitaiset. En osaa päättää vihaanko vai rakastanko tuota kaupunkia, jossa kaupustelijat hyökkäävät päälle mutta toisaalta kahvilassa ystävällinen mummeli tarjoaa sinulle omaa juomaansa kun luulee sinun olevan janoinen.
Pariisin parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti ihanan ystävälliset ihmiset, joita oli kaikkialla. Kuten nyt siellä kahvilassa, jossa mummeli tarjosi juotavaa. Apua sai aina kun tarvitsi, ja yleisesti se kuva, mikä mulle jäi ranskalaisista, on todella positiivinen. Metrossa nuori väki päästi vanhukset istumaan, ja moni tuli juttelemaan aina kun olin yksin jossakin. Lähes kaikista kohtaamisista jäi iloinen mieli ja hymy huulille. Mutta sitten on se kolikon kääntöpuoli. Kaupustelijat olivat uskomattoman röyhkeitä, ja eräskin heistä tarrasi käteeni kunnon pihtiotteella. Ei auttanut vaikka käskin päästämään irti ja sanoin etten osta mitään. Pääsin jatkamaan matkaa vasta kun kaupustelijan huomio herpaantui hetkeksi ja sain riuhtaistua käteni pois. Pariisissa oli muutenkin paljon turvattomampaa liikkua kuin Lontoossa. Täällä voin hyvin tulla yksin yöllä kotiin ilman että tarvitsee pelätä mitään, mutta Pariisi alkoi tuntua turvattomalta jo yhdeksältä illalla.
Etenkään vanhempi ranskalainen väki ei osaa englantia, tai ei halua käyttää sitä. Asia olisi voinut muodostua ongelmaksi, mutta ongelmien sijaan sainkin paljon kivoja muistoja. Subwayssa eräs asiakas käänsi myyjän kysymykset englanniksi, kun minulla ja myyjällä ei yhteistä kieltä ollut. Karkkikaupassa ja eräässä pizzeriassa puolestaan selvisin elekielellä, joka on ranskalaisilla loistavasti hallussaan. Aina ei tarvita sanoja.
Sain kosketuksen ranskalaisten outoon ruokailukulttuuriin jo ensimmäisten Pariisissa vietettyjen tuntien aikana. Yritin löytää jotakin ruokapaikkaa, mutta kaikki olivat kiinni. Ei ruokaa ihan yhtään missään vaikka nälkä oli jäätävä. Myöhemmin kuulin Ranskassa asuvalta ystävältäni, että ravintoloilla on vain muutama tietty aika päivästä, jolloin he tarjoavat ruokaa. Kyseisten aikojen ulkopuolella on aika epätoivoista yrittää löytää avoinna olevia ravintoloita. Tämän tiedon ansiosta osasimme syödä oikeisiin aikoihin, eikä mun ensimmäisen aamun harhailu päässyt toistumaan.
Ystävällisten ihmisten jälkeen Pariisin paras puoli taitaa olla rakennusten kauneus, Jos kerrostaloa voi sanoa siroksi, niin mä sanon Pariisin kerrostaloja sellaisiksi. Ihanan koristeellisia, ja kasveja kaikkialla. Kadut olivat sympaattisia ja kokonaisuus oli jostain menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta kun rakennuksia tarkasteli lähemmin, sai huomata kaiken olevan hieman rapistunutta ja todella likaista. Lika ja roskat ovat suurkaupunkien vähemmän kivoja puolia, mutta Pariisi on silti sotkuisin kaupunki, jonka tähän mennessä olen nähnyt - ja olen sentään nähnyt monta kertaa suuremman Lontoon. Pariisin ihmismääräkin tuntui jotenkin väärältä. Kadut näyttivät siltä että niillä olisi kuulunut astella murto-osa paikalla olleista ihmisistä. Tämä kyllä voi johtua siitäkin, että reissun aikana monella eurooppalaisella oli syysloma ja Pariisi on tainnut olla monen muunkin matkakohdelistalla kuin vain minun.
Tällaiset fiilikset jäivät Pariisista. En osaa päättää tykkäänkö vai en, joten pitänee selvittää asia ja matkustaa Pariisiin vielä joskus uudelleen. Matkavinkkejä saa heittää, jos joku teistä on käynyt Pariisissa tai muualla Ranskassa! Ja muistakaa heitellä vielä viimeiset kysymykset
kysymyspostaukseen.
