Mä oon viime viikot paahtanut pitkää päivää koulukirjojen parissa. Ylppärit lähestyvät vähän liiankin nopeaa vauhtia, joten yritän keskittyä opiskeluun nämä viimeiset hetket lukiossa. Siinä samalla oon huomannut muutamia asioita, jotka ihan oikeasti vaikuttavat opiskelun tehokkuuteen. Pelkkä kirjan avaaminen ja siitä pänttääminen ei todellakaan riitä. Opiskeluvinkit tulevat tarpeeseen muillekin kuin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvalle - on ihan tavallisia kokeita, pääsykokeita ja ties mitä. Kokosin alle muutaman hyväksi havaitsemani vinkin, kannattaa poimia niistä itselle sopivat asiat.
Löydä oma opiskelutekniikkasi. Mä opin paitsi kuulemalla, myös kirjoittamalla asioita ylös. Siksi esimerkiksi historiaa lukiessani teen tarkat muistiinpanot kirjan kappaleista. Sinulla voi toimia sama, tai sitten jokin ihan muu keino. Selvitä, miten itse opit parhaiten, niin saat opiskelusta parhaimman hyödyn irti.
Pidä taukoja - mutta älä liian usein. Jos taukoja on liikaa, koko opiskelufiilis rikkoutuu helposti. Välillä voi pitää pieniä hengähdystaukoja, mutta pidemmät tauot kannattaa pitää vasta kun on opiskellut jo muutaman tunnin. Silloin voit käydä vaikka pienellä happihyppelyllä ulkona tai kuunnella hyvää musiikkia. Tärkeintä on, ettet ajattele opiskelua taukosi aikana.
Liiku tarpeeksi. Tarvitset aivojumpan lisäksi myös fyysistä liikuntaa. Luin aikoja sitten tutkimuksesta, jonka mukaan liikunta saisi opitut asiat pysymään paremmin päässä. En tiedä, kuinka varteenotettava tutkimus oli kyseessä, mutta omassa elämässäni tämä ainakin pitää paikkansa. Ja kroppa kiittää, kun liikkuu hieman kaiken lukemisen lomassa.
Aseta tavoitteita. Itse esimerkiksi sujautan pienen "Päivän tavoite" -lapun kirjan väliin siihen kohtaan, johon asti haluan lukea. Kun tiedän mitä opiskeluhetkeltä haluan, siihen on helpompi pyrkiä.
+ Älä stressaa liikaa. Maailma ei kaadu siihen, ettet saa päivän tavoitettasi täyteen tai ehdi käydä lenkillä opiskelun lomassa. Kannattaa kuunnella omaa sisintä. Mulla on lukusuunnitelma ylppäreitä varten, mutta oon iloisesti skipannut joitakin lukemiseen tarkoitettuja päiviä, kun mieli on huutanut opiskelulle ei. Taukopäivät ovat tärkeitä, sillä sellaisten jälkeen opiskeluteho on tuplasti suurempi.