Musta alkaa selvästi tulla vanha ja viisas, kun sanon kello kymmentä yöksi. Ehkä YO-kokeilla on jokin vanhentava vaikutus. Toivon silti, etten mä hirveän montaa harmaata hiusta saisi ennen kevättä. Mulla on tosiaan ollut mieletön hulabaloo kouluhommien kanssa. Paljon on pitänyt saada valmiiksi ennen koeviikkoa ja ensimmäisiä YO-kokeita. Tänään kirjoitin äidinkielen tekstitaidon - mulla meni siihen puolet enemmän aikaa kuin prelissä! Luin epähuomiossa abitreeni -sivulta mallivastauksia ja nyt pelkään pahinta. Tuntuu etten saanut sanottua mitään mallivastauksissa mainittua, vaikka toisaalta tiedän, ettei se ihan niin huonosti voinut mennä. No, sen näkee myöhemmin.
Koulunkäynti noin muuten tuntuu ihanan rennolta, kun lukuloma on periaatteessa jo käynnissä. Ahkerana koululaisena otin tosin muutaman kurssin myös tähän jaksoon, joten en mä ihan ilman koulua silti pääse olemaan. Luulen että kirjoituksiin lukeminenkin sujuu paremmin koululla, kotona on liikaa virikkeitä. Onko teidän lukijoiden joukossa abeja? Millaisissa fiiliksissä te olette tällä hetkellä? Tarviin vertaistukea.
Mä en ehkä vieläkään käsitä, että olen abiturientti ja jätän kohta koulun, jossa oon viettänyt mahtavia vuosia. Onneksi ihan kaikkea ei tarvitse jättää - ainakin lukiossa saadut ystävät seuraavat mukana pitään, toivottavasti aina. Nyt tämä vanha ja melkein viisas opiskelija menee kuitenkin nukkumaan, jotta jaksaa nähdä kyseisiä ystäviä huomenna koulussa. Hyvää yötä yökukkujat ja kaikki muutkin!
Juu täällä on ainakin yksi abi lukijoiden joukossa! Mä en uskaltanut käydä noita mallivastauksia kurkkimassa, ainakaan vielä. Kyllä mä siihenkin sorrun. Kokeessa kyllä jo tuli semmoinen "Ei...Tää ei vaan suju" fiilis, ja kyllä kuumottelee vielä jälkikäteenkin, kun tiedän ettei prelin tasoisesti mennyt :( Huh no alustavia ootellen! :D Ihania noi kuvat muuten!♥
ReplyDeleteJee mahtavaa! Mulla ei valitettavasti menny läheskään prelin tasoisesti. Se olis ollu varma L, mut saa nähä mihin näillä pisteillä yltää. Tehtävät sinällään oli ihan kivat, mutta mua jännitti sit kuitenkin niin paljon etten saanut kovin hyvää tulosta aikaiseksi :D Kiitos! <3
DeleteItse en oo abi, mutta poikaystävällä kirjotukset menossa! Myötäelettyä tulee... Torstainakin odotin kaikki peukut pystyssä vaan että millonsetuleesieltäsalista jännitys omassakin vatsassa kipristellen - toivoohan sitä, että toisella menee hyvin. :D Tsemppiä sulle tulevien aineiden kanssa! ♥
ReplyDeleteTsemppiä sun poikaystävälles! Ja iso kiitos sulle ^_^
Delete