Abielämää

Tunnistat abiturientin pörröisistä hiuksista, väsyneistä silmistä ja lievästä paniikki-ilmeestä, joka on kasvoilla silloinkin kun keskustelun aiheena on suklaa tai tee. Abina oleilu on nimittäin tässä vaiheessa kevättä kovin rankkaa. ”Opiskelua” on ollut jo monta viikko mun vakiovastaus, kun joku kysyy kuulumisia. Koulukirjoja on tullut luettua siihen malliin, että voisin vuorata huoneeni niillä, enkä huomaisi mitään eroa nykyiseen. Ja opiskelutahti vain kiihtyy. YO-kokeiden putken aloittavaan äidinkielen esseekokeeseen on vain muutama päivä. Sitä ennen haluaisin saada luku-urakan valmiiksi, sillä seuraavien kahden viikon aikana tulevat loputkin kokeet. Ylioppilaskokeiden lomassa voi hieman kerrata asioita, mutta pääpointit pitäisi olla hallussa jo nyt.

Onneksi en ole yksin. Iso osa kavereistani kirjoittaa myös tänä keväänä, joten panikointikavereita löytyy. Ja lukuseuraa. Luku-urakka tuntuu puolta pienemmältä, kun kaverit auttavat heikommin sujuvien aineiden opiskelussa tai vain jakavat huonosta lukuasennosta johtuvat hartiakivut. Ylioppilaskirjoitusten tähän mennessä suurin hyöty onkin ollut tihentyneet lenkkikerrat, kun lukemisen jälkeen keho huutaa liikuntaa.

Joskus opiskelu uuvuttaa täysin. Ei vain jaksa enää riviäkään, silmät ummistuvat väkisin ja voimat katoavat olemattomiin. Silloin ei voi muuta kuin lysähtää maahan, kuten allaolevan kuvan abiparka. Hetken kuluttua on taas voimia kahlata eteenpäin kirjojen suossa - ei tarvitse jaksaa enää pitkään!

Vähän positiivisuutta kehiin vielä; opiskelu on oikeasti myös kivaa, kun saa opiskella aineita, jotka on itse valinnut ja joista on kiinnostunut. Mä oon huomannut suorastaan tykkääväni historian lukemisesta.

PS: Tietääkö joku, miten vauvahiukset saa kuriin? Ainoa mun keksimä keino on hiuslakka. Siitä ei kuitenkaan oo apua enää ulos astumisen jälkeen, koska pienikin tuulenpuuska riittää nostamaan vauvahiukset pystyyn.