Maailman suurin kynttiläillallinen

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / WWF
Earth Houria - maailman suurinta ilmastotapahtumaa - vietetään jälleen tämän viikon lauantaina. Huomenna kello 20.30 sammuvat maailman valot ja seuraava tunti on hyvä tekosyy poltella kynttilöitä ja kertoa kummitusjuttuja. Olen pyrkinyt osallistumaan aikaisempinakin vuosina, mutta nyt olen innostuneempi kuin koskaan. Ja miksi? Koska tänä vuonna Earth Hourin teemana on kynttiläillallinen. Rakastan jokaista syytä, jonka ansioista saan kokata hyvää ruokaa ja pitää hauskaa. 

Pikkusisko on vähintään yhtä innokas kokki kuin minä, joten huomenissa meidän keittiössä voi nähdä kaksi lapsosta kattiloiden ja patojen ääressä. Menu on vielä hieman auki, mutta ainakin suklaata ja hedelmiä aion siihen lisätä. Varsinaista ruokaa en laita, sillä myöhäisestä ajankohdastaan johtuen Earth Hour on meillä kynttiläillallisen sijaan kynttiläiltapala. 

Maltan tuskin odottaa huomista! Hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja valotkin sammuvat hyvän asian puolesta. Earth Hour on valomerkki, jonka avulla jokainen voi ilmaista päättäjille huolensa ympäristön tilasta. Lisää tietoa löydät täältä. Viime vuonna mukana oli yli kaksi miljardia ihmistä, tänä vuonna luultavasti vielä enemmän. Kuinka moni teistä on menossa mukana?

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / WWF

20 comments:

  1. En tiedä minkä takia, mutta en oo koskaan kuullutkaan tällaisesta jutusta :D Mutta nyt oon ja jotenki innoistuin tästä päivästä :D Muutenki sun blogi vaikuttaa tosi kivalta ja tässä on kiva väriteema :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtava kuulla (: Ja kiitokset kehuista!

      Delete
  2. Minäkin aijon tuohon osallistua, illallistan omassa huoneessani ja poltan tuoksukynttilöitä :)

    Sulla on ihanaa tekstiä sun blogissa :)

    ReplyDelete
  3. Ai niin, unohdinpa kokonaan tän! Nytku mainihit niin voisin ainakin jotain valoja käydä sammuttelemassa, en usko nimittäin että saisin koko seitsemän hengen porukkaa suostumaan kaikkien valojen sammuttamiseen... D:D teillä kuitenkin kuullostais olevan hyvät suunnitelmat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täälläkin taitaa olla työn ja tuskan takana, kun pikkuveli pelkää pimeää.. :D Mutta ajateltiin sytyttää takka illaksi, tulee heti paljon valoa lisää.

      Delete
  4. ihanat kuvat! itseltäni jäi tänä vuonna väliin, mutta ehkä taas ensivuonna! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niistä kiitos WWF:n Aki-Pekka Sinikoskelle (: Itellä ei ollut aiemmilta vuosilta yhtä ainoaa Earth Hour -kuvaa. Tänään räpsin niitä sit senkin edestä :D

      Delete
  5. Oii sun blogis on tosi kiva! Itellä oli suunnitelmia osallistua tähän Earth Houriin, mutta muutin suunnitelmia ja se sitten jäi. Ehkä ensi vuonna sitten! c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! ♥ Ja joo eihän sille mitään voi, jos suunielmat muuttuu ^^

      Delete
  6. Mä en edes tiennyt, että tällänen on taas, mutta kiva postaus :--)

    ReplyDelete
  7. Voi vitsit! Jos olisin ite ollut kotona niin olisin kyllä illallistanu itteni kanssa kynttilänvalossa (kera kerjäävän koiran). Olin leirillä töissä, joten eipä ollut mahollisuutta :c Toivottavasti kertoilet täällä lisää teidän illasta ja menusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmi ettei sulla ollut mahdollisuutta osallistua :c Mutta toivottavasti leirillä oli kivaa!
      Yritän kertoilla, jos vain kuvamateriaalia riittää! Kamera sai levätä suurimman osan ajasta, mutta kyllä mä muutamia kuvia räpsin.

      Delete
  8. aivan ihana blogi ja postaus! itekkin osallistuin tähän mun poikaystävän kanssa, syötiin oikein maukkaita kalapuikkoja yhen tuikun valossa :DD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ^_^ Kuulostaa hauskalta toi teidän ilta!

      Delete
  9. Oi, tosi kiva postaus, käytkä kattomassa munkin blogin?

    eerikaslifestyle.blogspot.com

    ReplyDelete
  10. Voi, kylläpä on kauniita kuvia! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, Aki-Pekka Sinikoski osaa käyttää kameraa (:

      Delete