Juhlahumua

Sain tässä menneenä viikonloppuna olla juhlistamassa aivan ihanan pikkumiehen ristiäisiä. Tiedättekö, kuinka valtava määrä hyörinää ja pyörinää mahtuu niinkin pienten juhlien taustalle, kuin mitä nämä ristiäiset olivat. On täytynyt leipoa kakkua ja pullia, piirakkaa ja toista piirakkaa. Liinat on pitänyt silittää ja juhlien päähenkilö kylvettää. Ainoa, joka pysyi rauhallisena koko pyörityksen ajan oli juhlakalu itse. 

Pikkumiestä ei näyttänyt lainkaan haittaavaan pitkä mekko, saati sitten hössötys. Pienoinen siirtyi käsistä käsiin, kun jokainen halusi vuorollaan pitää sylissään juhlien tähteä. Mä en sen sijaan ollut läheskään yhtä luontevasti omassa mekossani. En tiedä mikä niillä tai hameilla on, mutta molemmat selvästi vihaavat mua - ja mä niitä. En tunne oloani luontevaksi ilman housuja. Juhlissa kuitenkin haluan pukeutua mekkoon - ristiriitaista, vai mitä? Kun tarpeeksi useat juhlat kahlaa läpi mekossa, niin ehkä siihen vielä joskus tottuu. Toivottavasti. Tai sitten voi ajatella niin, että aika vähissä ovat huolenaiheet jos niistä pahin on mekon käyttö juhlissa.

Joku muukin tuuletti innostuneesti päästyään eroon mekosta.