Näin lahjot kaverin, eli makein herkku jonka tiedän

Hyvät herkut ovat käypää valuuttaa, jos täytyy lahjoa joku. Olipa kyseessä sitten kaupassa käynti tai lasten vahtiminen, makea leivonnainen toimii aina. Itse lahjoin erään ystäväni kindermuffinsseilla. Hän toivoi jotakin kinderkuorrutteista, ja päädyin tekemään muffinsseja. Kokeilin näitä ensimmäistä kertaa, ja pakko suositella niitä myös teille. Todella makeaa, mutta myös älyttömän hyvää - mikäpä parempi herkku lahjomista ajatellen. Laitoin osaan salmiakkeja koristeeksi. Kinderin maku peittyi näissä hieman, mutta toisaalta salmiakki toi pientä ytyä muuten makeaan herkkuun.

MUFFINSSIEN OHJE

Tarvitset
100 g margariinia
1½ dl sokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
Pandan valkosuklaalevy rouhittuna

1. Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Vatkaa jokaisen jälkeen voimakkaasti.
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää taikinaan. 
3. Sekoita joukkoon maito ja lopuksi suklaarouhe.
4. Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.

KUORRUTUS

Voikreemi
150g voita, 5dl tomusokeria, 4tl vaniljasokeria ja 2 keltuaista
Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon keltuaiset. Levitä voikreemi jäähtyneiden muffinssien päälle. Laita jääkaappiin kovettumaan. Tätä vaihetta ei kannata tehdä ärsyyntyneenä, sillä voikreemin levittäminen laittaa kärsivällisyyden koetukselle. Lopputulos kuitenkin palkitsee vaivannäön!

Suklaa 
300g Fazerin sinistä (+ karkkeja koristeluun)
Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä jäähtyneen voikreemin päälle. Halutessasi voit koristella muffinssit esimerkiksi karkeilla.


Katufestareilla


Eilen oli aivan huikea päivä. Paljon taidetta, ulkoilmaa ja hyvää ruokaa - mitä muuta elämältä voisi vaatia? Suuntasimme muutaman ystävän kanssa jo aamusta Arabian katufestivaaleille. Odotin päivältä väriä ja kiinnostavia esiintyjiä, ja niitä myös sain. Niin siistiä, että tällaisia tapahtumia järjestetään, piristää kummasti normaalia kaupunkielämää. 

Festivaalialueen huomasi jo kaukaa. Valtava ihmismassa ilmestyi kuin tyhjästä muuten hiljaisille kaduille. Lähiseudun asukkaat olivat jalkautuneet ulos pitämään pihakirppiksiä tai isännöimään pieniä kojuja. Erään talon seinässä oli valtava seinämaalaus, siitä oli juttua myös eilisen Hesarissa. Lisää maalauksia näimme pitkin päivää. Joku maalasi autoa, joku toinen pöydistä koottua seinämää. Pieniin sohvapöytiin sai jokainen kävijä jättää omat terveisensä. Omiin suosikkeihini kuuluivat harmaat metallilaatikot (sähkökaappeja tai mitä lievät), jotka päivän päättyessä olivat muuttuneet ihanan värikkäiksi. Arkisista esineistä tulee heti paljon kivempia, kun niitä hieman koristelee. 

Ruoka-aikaan jouduimme toteamaan, että nälkä tulee muillekin kuin meille. Ruokakojuille oli äkkiä valtavat jonot, ja raha-automaatille vielä pidempi - kortti kun oli kojuilla hyödytön. Jonotus ei kuitenkaan tuntunut lainkaan pitkältä, kun seurasi ohikulkijoiden liikkeitä ja vilkuili sivusilmällä muiden kojujen tarjottavia. Makumatkoja olisi voinut tehdä lähes maailman ympäri. Thaimaalaisen ruoan tuoksu kantautui pitkälle, joten meidän tiemme suuntautui sen äärelle. Flied Lice Chicken oli tulista - ja mielettömän hyvää. Täytyy etsiä internetin syövereistä thaimaalaisia reseptejä kokeiltavaksi myös kotona. 

Lisää tällaisia päiviä, hauskaa tekemistä ei koskaan ole liikaa! 


Teen päivää me kerran vietettiin



Kuvittele käteesi kupillinen höyryävän kuumaa teetä. Vielä parempi, jos sellainen kuppi on oikeasti kädessäsi. Haistat kenties sitruunan tai mintun aromin - tai ehkä aiot juuri maistaa ihanan hedelmäistä paratiisiteetä. 

Teen päivää vietettiin ensimmäisen kerran viime lauantaina. Pakkohan sitä oli jotenkin juhlistaa, joten lähdimme ystäväni kanssa teestoksille Forsman tean teemyymälään. Rakastan paitsi heidän teetään, myös myymälän ihanaa tunnelmaa. Teen tuoksu leijuu ilmassa ja joka puolella näkyy kauniisti pakattua teetä ja iloisen värisiä astioita. Pöydän kulmalta saa aina ilmaisen teemaistiaisen, mutta teen päivän kunniaksi maistiaisia oli tällä kertaa jopa neljää eri laatua! Ja jottei kehuminen loppuisi liian lyhyeen, pitää vielä mainita todella hyvä asiakaspalvelu. Jo ihan sen takia kannattaa käydä teemyymälässä, vaikka Forsmanin teetä myydään myös monessa muussa liikkeessä. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, mistä suurin osa mun teestä on peräisin?

Täydensin teevarastoani kolmella teepaketilla (ja kaveri omaansa varmaan kymmenellä). India Chai-Latte, Mate Sitruuna ja Mango-Meloni Sen Cha tarttuivat mukaan pienen pohdinnan jälkeen. Mitään niistä en ole aiemmin juonut, mutta osoittautuvat varmasti ostamisen arvoisiksi. Paketeista leviävä tuoksu ympäröi mua nytkin - mikään näin hyvältä tuoksuva ei voi olla pahaa. 

Onko teissä lukijoissa innokkaita teenjuojia? Kertokaa ihmeessä lempiteenne kommentteihin, uudet vinkit ovat aina tervetulleita. 

Olipa kerran vappu ja mökki



Parempaa vappua en olisi voinut edes toivoa. Olen viettänyt aikaa ihanien ihmisten kanssa, liikkunut paljon ja syönyt vastapainoksi ison kasan herkkuja. Uskaltauduin jopa heittämään talviturkin, vaikka tavallisesti mua ei saada veteen ennen heinäkuuta. Ehkä se oli se ryhmäpaine - ei sitä yksin rannalle voi jäädä kun muut ovat vedessä.

Perjantaiaamuna (joo, mun aamu on noin kello 12) matkasimme kavereiden kanssa mökille vappua viettämään. Jo matkalla ihailin upeita maisemia. Voitte vain kuvitella mun ilmeen läheisessä luonnonpuistossa, jossa kävimme kävelyllä: kukkia joka puolella, vettä ja metsää. Aivan uskomattoman ihana luonto. Muu porukka ehti kauas edelle, kun muutaman kaverin kanssa pysähdyimme ihastelemaan lahoa kantoa ja kaislojen peittämää rantaa. 

Varhain lauantaina havahduin siihen, että olin ilmeisesti majoittunut muurahaisarmeijan valtatielle. Ei tehnyt mieli nukkua muurahaisten täyttämässä pedissä, joten hipsin hiljaa ulos. Istuin pitkään laiturin nokassa kuuntelemassa musiikkia ja katsomassa veden liikkeitä. Sadepisarat putoilivat lampeen rauhoittavasti. Tavallisesti olen aamu-uninen, joten pitkä ja rauhallinen aamu on harvinaista herkkua. Ehdin käydä lenkilläkin sillä aikaa, kun suurin osa porukasta vielä nukkui. 

Jos mulla olisi paljon rahaa, oma mökki olisi ehdottomasti ostoslistalla. Missä muualla pääsee rentoutumaan yhtä tehokkaasti? Tulee ulkoiltua paljon enemmän kuin kotona ja kaveriporukalla mökkeillessä saa kaupan päälle vielä hyvää seuraa. Jos joku mun vapunviettokavereista lukee tätä postausta, niin iso kiitos teille mahtavasta reissusta!