Ensimmäiset päivät Lontoossa

Jännitykseni paistoi varmaan kilometrien päähän, kun kone aloitti laskeutumisen kohti Lontoota. Vieras maa, perhe ja kieli, ei ihme että jännitti. Ensimmäinen päivä oli ohi yhdessä hujauksessa, en ehtinyt edes jännittää enempää, kun tapahtui niin paljon asioita kerralla. Kävimme perheen vanhempien kanssa pikaisella kiertoajelulla Lontoon keskustassa, joten näin kaikki tärkeät nähtävyydet heti alussa. Hoitolapsiin tutustuminen kävi myös sujuvasti: Heidän vanhempansa olivat selittäneet jo pitkään lapsille, että "Linda on tulossa, Linda on ystävä, Linda syö teidän kanssa ja lukee teille kirjoja", joten nähdessämme ensimmäisen kerran toinen lapsista hyppi luokseni huutaen samalla "Linda is friend, Linda is friend". 

Nyt, muutamaa päivää myöhemmin, olen ehtinyt jo hieman kotiutua. Olen seikkaillut Lontoon keskustassa yksin, ja lähden pian seikkailemaan erään toisen au pairin kanssa. Olen syönyt pastaa italialaisessa ravintolassa ja käynyt maalaismarkkinoilla, jossa myydään tämän alueen parhaat leivät ja marjat. Olen kulkenut kaksikerroksisilla busseilla ja ihmetellyt kerta toisensa jälkeen, kuinka kohteliaita ihmiset ovat täällä. Lapsetkin sanovat thank you aina, kun olen ojentanut vesilasin, lukenut kirjan tai kantanut jompaa kumpaa reppuselässä. 

Olen ollut aina huono englannissa, ja lähdin tänne osittain parantamaan kielitaitoani. Kaikista suurin ongelma on ollut korkea kynnys sanoa mitään englanniksi. Kynnys on ilokseni madaltunut jo näiden muutaman päivän aikana. On täytynyt keskustella perheen kanssa ja lukea lapsille monta kirjaa. Jokaisen englanninkielisen keskustelun jälkeen kynnys puhua on taas hieman pienempi. Sanavarasto ei ole juurikaan karttunut, mutta johonkin mielen syövereihin painuneet sanat ovat nyt jokapäiväisessä käytössä.