Viimeinen päivä suomessa



Mihin kummaan aika on kadonnut? Äsken oli vielä kevät, ja vasta etsin oikeaa perhettä. Jännitin, pääsenkö lähtemään ollenkaan. Nyt matkalaukku makaa makuuhuoneen lattialla ja odottaa sisäänsä enää muutamaa tavaraa. Tuliaiset on hankittu ja vaatteet valittu. Huomenna tähän aikaan olen Lontoossa ja katselen miltä elämä näyttää siellä. Samaan aikaan haluaisi olla jo perillä, ja toisaalta jäädä tänne vielä hetkeksi ystäviä katsomaan. Tältä lähdön kai kuuluukin tuntua?

En osaa sanoa nyt mitään järkevää, sillä ajatukset ovat tulevassa. Vuodesta on varmasti tulossa hyvin erilainen kuin mistään aiemmasta. Palailen näytön ääreen seuraavan kerran vasta kaukomailla, joten hei hei siihen asti!

4 comments:

  1. Just tänään aiemmin ajattelin, että etkös sä just sanonut että pari viikkoa lähtöön. :o Ihan hurjan paljon tsemppiä lennolle ja ekoihin hetkiin iki-ihanassa Lontoossa. Innolla odotan seuraavaa postausta. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Äläpä! Kiitos hirveesti tsempeistä, postaan piakkoin ensimmäisistä hetkistä täällä ^_^

      Delete
  2. voi linda <3 piä huippukivaa siellä oikeesti. hassua et seki viikko meni noin nopeesti, tai no koko kesä. kerroppa aina kuulumisia ku vaa kerkeet!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pidän joo ja kertoilen kuulumisia ♥ Koko kesä on kyllä mennyt älyttömän nopeesti! Oon varma et kohta huomaan jo lähteväni täältä vaikka just tulin :'D Pitää ehtiä olla ja nauttia ennen sitä.

      Delete