Rakas linnakkeeni

Mä oon aina tykännyt sisustamisesta, mutta tänä syksynä se into on kasvanut entisestään. Tekisi mieli järjestää kokonainen kämppä oman mielen mukaan, mutta toistaiseksi saan tyytyä muokkailemaan joitakin pieniä juttuja omassa huoneessani. Onneksi hostperheen sisustusmaku on todella lähellä mun omaa, joten ei heidänkään sisustamassaan kämpässä paha ole asua. Tykkään hirveästi huoneestani, ja muutamia muutoksiakin olen ehtinyt siihen suunnitella. Ajattelin tässä vaiheessa jakaa teille muutamia kuvia ja pohdintoja mun aupair-linnakkeesta, jota muokkailen koko ajan hieman enemmän mun näköiseksi. Täällä mä oon asustellut jo yli kuukauden.


Tänne tullessani mun huoneen värimaailma oli ihanan harmoninen, mutta toisaalta vähän liiankin rauhallinen. Paljon valkoista ja beigeä, sekä pieni ripaus punaista. Tuollaiset huoneet ovat kyllä nättejä, mutta kaipaan enemmän väriä. Olenkin elävöittänyt sisustusta tuomalla siihen vähän lisää punaista. Aiemmin huoneen ainoa väripilkku oli seinälle ripustettu taulu, mutta nyt sängyllä makaa herkullisen punainen viltti. Se piristää ja lämmittää kylmenevinä iltoina. Näitä iltoja varten ikkunalaudalla on myös monta ihanan tuoksuista kynttilää. Pimeänä syysiltana on ihana käpertyä viltin alle ja haistaa ilmassa häivähdys patsulia ja vaniljaa. Ikkunalaudalla vartioivat origamieläimet, joiden läpi ei yksikään painajainen pääse sisään.

Yhtäkään pahaa unta en ole täällä nähnyt, mutta siitä huolimatta tuntuu että tarvitsisin unisiepparin. Ne ovat niin nättejä. Ystäväni teki mulle sellaisen vuosia sitten, mutten raaskinut kuljettaa sitä lentokoneessa. Pitää ehkä tehdä kokonaan uusi tätä au pair -vuotta varten. Se myös piristäisi sänky-nojatuoli -väliä joka on musta edelleen turhan valkoinen. Muutama sisustustyynykin voisi auttaa asiaan, mutta sitten päästään taas tähän ikuisuuskysymykseen, että kuinka paljon raaskin käyttää aikaa ja vaivaa huoneeseen jossa asun vain vuoden. Tyynyvuorta ei niin vain tungeta lentokoneeseen, ei ainakaan ilman hillittömiä lisämaksuja. Jotain tuolle suurelle valkoiselle tilalle kuitenkin pitää keksiä. Ehkä jokin kiva sisustustaulu nojatuolin yläpuolelle? Tai se unisieppari, jonka voisin iltojen ratoksi väsätä. Jos teillä on heittää jotakin ideaa, niin antaa kuulua!
  

10 comments:

  1. Aika ihana huone! <3 Olis muuten kivaa kuulla lisää sun aupairina olosta! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tykkään kans ^_^ Ja joo koitan väsäillä au pair -postauksia enemmän! Saa heittää ihan yksittäisiä juttutoiveitakin, jos haluat kuulla nimenomaan vaikka au pairin päivästä tai vieraaseen maahan sopeutumisesta tai mistä ikinä :D

      Delete
  2. Voi vitsit kuinka upean näköinen sänky ja ihana huone! Unisiepparissa riittäisi ainakin hetkeksi tekemistä, ja ne ovat hurjan nättejä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tota sänkyä mäkin katoin silleen wau, kun tulin tänne :D Ja pitää tosissaan miettiä tota unisiepparia! Täällä vaan ei oo kunnon metsiä mistä sais napsaistua oksia sitä varten.. Mut kyllä mä jotain keksin.

      Delete
  3. Siirrä toi peili sängyn päädystä tuohon nojatuolin yläpuolelle ja sitten sängyn päätyyn iso unisieppari tai joku valokuvakollaasi. Ja on muuten ihana sänky! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei kiitos ideasta! Pitää mallailla sit valmiin unisiepparin kanssa että miltä systeemi näyttää ^_^

      Delete
  4. Toi sänky on ihana! Just tollasen täydellisen näkönen. :D Mullekkin on tullu kauhee sisustusinto tässä syksyn aikana, haha.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noni en oo ilmeisesti ainoa :D Ja tykkään kans tosta sängystä hirveesti! Siinä on ihan täydellistä nukkua ja ulkonäkökin on kiva.

      Delete
  5. Tää oli ihana postaus! Parasta oli ehdottomasti upean ihanat tekstit, vaikka aihe onkin yksi mun lemppareista ja kuvatkin on ihania ♥

    ReplyDelete