Joulukalenteri

Ajattelin tänä vuonna toteuttaa joulukalenterin vähän eri tyylillä. Halusin luukkuihin yhtenäisen teeman, mutta tuntui typerältä ahtaa blogia täyteen pelkästään tätä teemaa - joulukuussa kun tekisi mieli postata kaikesta muustakin hauskasta, liittyivät ne postaukset jouluun tai eivät. Kalenterin halusin kuitenkin teille väkertää, sillä luukkujen suunnittelu on ihan loistavaa ajanvietettä joulua odotellessa. Siispä revontulipalon joulukalenteri löytyy tänä vuonna instagramista! Pääset sinne KLIKKAAMALLA TÄTÄ.

Miten tämä juttu siis toimii? Joka päivä ilmestyy uusi kalenteriluukku, aivan kuten muissakin joulukalentereissa. Tämä luukkuja yhdistävä teema, josta jo aiemmin puhuin, on tekeminen. Jokaisesta luukusta ilmaantuu jokin joulufiilistä nostattava tekemisidea, jonka voi toteuttaa samana päivänä tai vaikka seuraavalla viikolla. Innokas joulufani voi toteuttaa jokaisen luukun, vähän maltillisempi taas valikoi parhaat päältä. Liittymällä joulukalenterin seuraajaksi saat jokaisen luukun suoraan uutisvirtaasi, mutta jos sinulla ei ole instatiliä, pääset seuraamaan kalenteria tuossa sivupalkissa olevan linkin kautta. Kuvat näkyvät kaikille, vaikkei itse instagramissa olisikaan.

Hyvää kohta alkavaa joulukuuta ja joulunodotusta! Kertokaa ihmeessä, jos tekin aiotte toteuttaa jonkinlaisen joulukalenterin johonkin päin somea. Erityisesti blogijoulukalentereita olisi kiva nähdä.

Skotlanti kuvina

Brick Lane

Kävelen metrotunnelista ulos ja huomaan astuneeni kokonaan toiseen maailmaan. Mun tuntema Lontoo on siisti ja kaunis; talojen julkisivuihin on panostettu ja sama tie saatetaan siivota useampaankin kertaan päivän aikana. Ihmisiä on aivan hillitön määrä ja kukat kukkivat vielä marraskuussakin. Brick Lane ei vastannut tätä kuvausta lainkaan. Sotkuinen ilmapiiri, talot enemmän tai vähemmän rapistuneita ja siistien pihojen sijaan saattoi nähdä graffiteja ja maalipurkkeja vähän siellä sun täällä. Ihmisiäkään ei ollut liikkeellä kovin montaa.

Kaiken sen sotkun taakse kätkeytyi kuitenkin aarre. Rosojen alla piili iloisia ihmisiä, valtava vintageliikevalikoima, herkullista suklaata ja mikä parasta; mieletön määrä graffiteja. Rakastan taidetta noin ylipäätäänkin, mutta katutaide vetoaa aivan erityisesti. Rumalle tiiliseinälle maalattu yksisarvinen tai sarjakuvahahmo piristää ilmettä kummasti. Katutaideprojektiin osallistuneena voin kertoa, että maalin läiskiminen itseään monta kertaa suuremmalle alueelle on aivan huippuhauskaa. Etenkin, kun tietää lopputuloksen ilahduttavan paitsi omaa mieltä, myös monia ohikulkijoita. Brick Lanella tällaista taidetta oli ihan kaikkialla. Bongasin muun muassa niin aidon näköiset ilmapallot, että luulin jonkun järjestävän juhlia. Kunnes pääsin lähemmäs ja huomasin että maalausta ne olivat, kuten kaikki muukin. 

Paitsi graffitiharrastajalle, myös vintagefriikille tämä katu on oikea unelma. Vintageliikkeitä oli enemmän kuin aikaa, ja Blitz -nimistä paikkaa kierrellessä upposi tovi jos toinenkin. Eikä ihme, sillä kyseinen kauppa on ainakin omien sanojensa mukaan Euroopan suurin. Sieltä löytynee täksi talveksi neule myös mulle, täytyy siis mennä uudestaan paremmalla ajalla ja tutkia puserovalikoimat tarkkaan.

Jos kadulla kävely ja kauppojen kiertely alkaa uuvuttaa, on Brick Lanella tarjottavanaan myös ihania kahviloita. Ruotsalainen Fika -kahvila vaikutti todella sympaattiselta paikalta, mutta tälle kerralle oli jo muita suunnitelmia. Yritimme ystäväni kanssa löytää Cereal Killer Cafén, joka siis nimensä mukaisesti tarjoaa asiakkailleen kahvin sijaan muroja. Ja mikä määrä muroja! Koko paikka oli vuorattu erilaisilla muropaketeilla, ei tarvinnut kuin valita haluamansa satojen hyvien vaihtoehtojen joukosta. Ehdottomasti pisteet paikalle sekä rentoudesta, että hauskasta tarjoiltavasta. Kuinka moni noin niinkun yleensä pääsee syömään muroja mennessään kahvilaan?

Brick Lanelle pitää palata toistekin. Vaikka noin sata ja yksi graffitia tuli nähtyä, on niitä siellä vielä paljon enemmänkin. Ja onhan siellä myös ihana Fika, jonne ei tällä reissulla keretty ollenkaan. Jos paikka osoittautuu yhtä ihanaksi kuin miltä näytti, tulette kyllä kuulemaan siitä vielä!

Kurpitsarisotto

Talvi alkaa tehdä tuloaan, mutta vielä on aikaa nauttia syksyisistä herkuista. Jokin aika sitten testailin kurpitsarisottoa, ja pakko sanoa että tykkäsin paljon! Makeaan piirakkaan kurpitsa sopii kenties paremmin, mutta kyllä se risotossakin on kokeilemisen arvoista.

Kuten kurpitsapiirakkaa tehdessä, myös risoton kanssa kokeilin valmista ohjetta. Sellaisen avulla kun on vaikea mennä kovin pahasti pieleen. Kurpitsan maku ei ole vielä niin tuttu, että uskaltaisin itse lähteä kokeilemaan. Sen vuoro olkoon sitten ensi vuonna (tai sitä seuraavana). Jos mun käyttämä ohje kiinnostaa, pääsette tsekkaamaan sen klikkaamalla tätä. Mä korvasin valkoviinin sitruunamehulla ja vedellä, ja pelottavan kuuloinen kasvisfondikin oli ihan normaalia kasvisliemikuutiosta keitettyä kasvislientä. Säveltäminen on kuitenkin ruoanlaitossa jopa suotavaa, joten hyvää risotosta tuli pienillä muutoksillakin.

Mulle tulee aina mielettömän syksyinen fiilis, kun syön kurpitsaruokaa, omenapiirakkaa tai muita syksyn herkkuja. Eikä haittaa yhtään, sillä syksyssä vaan on sitä jotain! Vaikka nyt on jo miltei joulukuu, on Englannin sää edelleen mukavan syksyinen. Mulla on siis erittäin hyvä tekosyy popsia vielä muutama kurpitsaruoka ennen talviruokiin siirtymistä. Ja eikös chilimaustettu kurpitsakeitto ole hyvää talvellakin? Sitä meinasin nimittäin kokeilla seuraavaksi - heti sitten kun olen unohtanut kaikki kurpitsan leikkaamiseen liittyvät hankaluudet. Ei kellään sattuisi olemaan vinkkejä siihen, miten paloitella myskikurpitsa ilman hermojen menetystä?

Kolme kuukautta Englannissa

Kolmas aupairkuukausi sujahti ohi ihan huomaamatta. Mä oon alkanut vakavasti epäilemään, että aika on repinyt itselleen siivet jostain. Jos mä en kirjoittaisi kalenteriin joka päivä jotain pientä, eläisin varmaan edelleen lokakuuta...

Näiden kuukausien aikana olen kokenut ihania onnistumisen hetkiä, mutta myös suurta epätoivoa kun mikään ei mene niin kuin pitäisi. Enimmäkseen olen silti ollut iloinen (ja välillä vähän väsynyt). Olen vihdoin tajunnut, miten englantia oikeasti puhutaan. Kirjoittaa olen osannut jo ennen tänne tuloa, mutta se puheosuus tökki erittäin pahasti. Lasten kanssa juttu on jo jonkun aikaa lentänyt ihan automaattivaiheella ilman miettimistä. Viime päivinä olen myös harpponut suuria askelia aikuisten maailmassa ja onnistunut puhumaan kohtalaisen rennosti myös kielikurssilla olevien ihmisten kanssa. Pari päivää sitten laskin rahoja ajatuksissani, ja havahduin puolivälissä laskuja siihen että suusta tuleekin yykaakoon sijan one two three... Jokainen joka tietää tai voi kuvitella kuinka surkea olin ennen tänne tuloa, ymmärtää varmasti miten iloinen olen jokaisesta kehitysaskeleesta. 

Kuten mun postausten aiheistakin voi päätellä, olen matkustellut tämän syksyn aikana enemmän kuin ikinä. Tällä linjalla aion ehdottomasti myös jatkaa, sillä huomaan rakastavani matkustelua koko ajan enemmän. On ihan huikeaa hypätä bussiin tai junaan ja suunnata kohti vierasta paikkaa ja uusia seikkailuja. Olen syönyt jättipullan Bathissa, joutunut kaupustelijoiden saartamaksi Pariisissa ja kävellyt kaatosateessa pitkin Brysselin katuja. Mikä tahansa matkakohde, niin tämä tyttö on reppu valmiina lähdössä matkaan. Minne mentäisiin seuraavaksi?

Perheen kanssa sujuu hyvin. Olen tainnut puhua mun hostperheestä aika vähän, vaikka perhe vaikuttaa au pair -kokemukseen kaikkein eniten. Hyvän perheen kanssa asiat rullaavat hienosti ja elämä maistuu. Huono perhe puolestaan voi pahimmassa tapauksessa tehdä koko au pair -ajasta yhden kammottavan painajaisen. Mun perhe onneksi kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Hostlapset kiukuttelevat ja sotkevat, kuten kaikki lapset, mutta ovat siitä huolimatta aivan tajuttoman ihania. On mahtavaa tulla kotiin kielikurssin jälkeen ja nähdä lasten juoksevan innoissaan halaamaan kuin pitkänkin reissun jälkeen. Myös hostvanhemmat ovat todella kivoja. Hostäidin kanssa ollaan monet illat istuttu ihan vain puhumassa fiiliksistä, maailman menosta ja kaikesta muusta mieleen juolahtavasta. Hostisän kanssa olen puhunut paljon vähemmän, sillä englanti on jostain syystä paljon vaikeampaa kuin äidinkieli, jota käytän hostäidin kanssa.

Tällä hetkellä koen, että parantaa voisi ainoastaan mun omaa aktiivisuutta, mitä tulee hostisän kanssa jutusteluun. Hän on ihan yhtä mukava kuin hostäitikin, mutta etenkin alkuun mun kielitaito oli niin huono ettei kunnollista keskustelua saanut aikaan juuri mitenkään. Nyt englanti tulee suusta paljon entistä luontevammin, mutta voisin käyttää tätä taitoa paljon nykyistä enemmän myös kotona. Jospa asettaisin itselleni tavoitteeksi. että joululomaan mennessä pystyn juttelemaan englanniksi ihan yhtä rennosti kuin tällä hetkellä suomeksi. Asioiden ylös kirjaaminen ja muille kertominen yleensä toimivat hyvinä kannustimina, joten katsotaan miten tämän kanssa käy. 

Bath

Tiedättekö, mistä saa valtavimmat pullat ja herkullisimmat porkkanakakut? Missä syksy näyttää kaikkein kauneimman puolensa ja aurinko paistaa marraskuun kynnykselläkin yhtä lämpimästi kuin elokuussa? Kyse on Bathista, ehkä suloisimmasta kaupungissa jossa olen ikinä vieraillut. 

Bath on ikivanha kylpyläkaupunki, joka on saanut alkunsa jo ennen roomalaisten aikaa - eli ikuisuus sitten. Moni rakennuskin on seissut paikallaan vuosisatoja: esimerkiksi kaupungin keskustassa olevaa roomalaista kylpylää on alettu rakentamaan mahdollisesti jo ennen roomalaisia. Ei ihme, että Bath kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Vanhoilla kujilla kävellessä pystyi aistimaan entisaikojen tunnelman. Suloisia kahviloita oli siellä täällä, ja törmäsimmepä myös lankakauppaan ja vanhoille herrasmiehille suunnattuun hattuliikkeeseen. Heti kulman takana pyöri jälleen nykyaika täydessä vauhdissa vaatekauppoineen ja katusoittajineen. 

Milla on ihan huikeaa matkaseuraa, koska meillä on lähes täysin samanlaiset ajatukset siitä, missä pitäisi käydä ja mitä olisi hauska kokea. Bathissa meidän molempien käyntitoiveisiin kuului muun muassa Prior Park, josta avautuu upea näkymä kaupungin ylle. Kilometrin mittainen ylämäki ei ollut mitään herkkua, mutta perillä odottavat maisemat olivat ehdottomasti vaivannäön arvoiset. Voiko syksy näyttää näin ihanalta? Upeutta oli myös näköala alas kaupunkiin. Monet paikan nähtävyyksistä saattoi bongata myös ylhäältä käsin. Puistoon upposi tovi jos toinenkin, sillä etekin Lontoomaisemien jälkeen oikeasti kaipaa luontoa. 

Entä ne valtavat pullat? Puiston jälkeen suuntasimme Sally Lunn's teahouseen, joka myy miltei naaman kokoisia pullia. Tai pullanpuolikkaita, jos ihan tarkkoja ollaan. Täytyisi olla aika kova nälkä, jos haluaisi edes yrittää kokonaisen pullan syömistä. Suomalaisiin korvapuusteihin tottuneelle oli aika outoa, että pulliin saattoi erilaisten makeiden täytteiden lisäksi valita myös esimerkiksi graavilohta tai muita suolaisia täytteitä. Sellaista voisi kokeilla ensi kerralla, mutta nyt mieleni teki kanelivoita; ehkä jopa parempaa kuin suomalaiset kanelipulla. Jos ikinä käytte Bathissa, niin ottakaa tämä paikka ykköskohteeksenne.

Roomalaisen kylpylän sisäpuoli jäi tällä reissulla näkemättä, joten voi olla että jossain vaiheessa pitää pakata reppu ja lähteä uudestaan Bathiin. Ihan jo niiden pullienkin takia. Mutta ennen ensi visiittiä olen ajatellut nähdä vähän muutakin maailmaa. Britteinsaarilla on monta upeaa paikkaa joissa vierailla, nyt vain pitäisi päättää mikä niistä on mun seuraava kohde.

Syyspiknik

Pakkaan reppuun vesipullon, leipää ja pari punaposkista omenaa. Suljen kasvissosekeiton huolellisesti rasiaan ja nakkaan sen eväskasaan päälimmäiseksi. Viimeinen vilkaisu keittiöön; puuttuuko jotakin. Ei toivottavasti, joten takki päälle, reppu selkään ja menoksi! 

Muutama viikko sitten pääsimme Millan kanssa ilahduttamaan ohikulkijoita. Leiriydyimme Hyde Parkin ainoiden värikkäiden puiden alle, levitimme viltin ja aloimme syödä lounasta. Eväsretkeilijöitä puistossa on varmasti nähty ennenkin, mutta ohikulkijoiden reaktioiden perusteella lounaan syöminen ei ole ihan yhtä tavallista. Se ei kuitenkaan meitä haitannut, pakkohan jonkun on joskus olla ensimmäinen. Lusikoimme siis tyytyväisinä keittojamme ja nakersimme leipäkorin sisällön parempiin suihin.

Vaikka piknikpäivänä sää oli sopivan kylmä ja sateinen, muuten Englannin syksy on kummallisen pitkittynyt. Jo muutama kuukausi sitten alkoi tulla sama fiilis kuin Suomessakin syksyn tehdessä tuloaan, mutta sitten ei tapahtunut mitään pieneen ikuisuuteen. Syyspiknikin aikoihin ruska oli vallannut vasta muutaman puun, ja vielä nykin vihreitä lehtiä ja kesäisiä kukkia näkee kaikkialla. Pipoa tarvitsee lähinnä aamuisin, päivät pärjää edellen kesätakilla ja paljain päin. Suomessa taitaa mittari näyttää jo alle nollaa... Ei sillä että haittaisi, kukapa voisi valittaa kun lempivuodenaika kestää yhtäkkiä paljon pidempään kuin yleensä!

Oikeanlainen fiilis on puoli syksyä, joten me ei muutamaa vihreää lehteä kavahdettu. Kasvissosekeitto, kuuma tee ja raikkaan punaiset omenat korvasivat puuttuvan ruskan. Ja olihan meillä sentään ne puiston ainoat värikkäät puut! Suomessa taitaa olla jo paljon harmaampaa, mutta älkää antako sen lannistaa. Syyspiknik on harmailla keleillä ehkä jopa parempi idea kuin täydellisen ruskan aikaan, sillä moskainen marraskuu vaatii seurakseen kaiken hauskan mitä vain keksiä voi. Tarpeeksi vaatetta päälle ja kuumaa teetä termariin, niin johan tarkenee.