Kolme kuukautta Englannissa

Kolmas aupairkuukausi sujahti ohi ihan huomaamatta. Mä oon alkanut vakavasti epäilemään, että aika on repinyt itselleen siivet jostain. Jos mä en kirjoittaisi kalenteriin joka päivä jotain pientä, eläisin varmaan edelleen lokakuuta...

Näiden kuukausien aikana olen kokenut ihania onnistumisen hetkiä, mutta myös suurta epätoivoa kun mikään ei mene niin kuin pitäisi. Enimmäkseen olen silti ollut iloinen (ja välillä vähän väsynyt). Olen vihdoin tajunnut, miten englantia oikeasti puhutaan. Kirjoittaa olen osannut jo ennen tänne tuloa, mutta se puheosuus tökki erittäin pahasti. Lasten kanssa juttu on jo jonkun aikaa lentänyt ihan automaattivaiheella ilman miettimistä. Viime päivinä olen myös harpponut suuria askelia aikuisten maailmassa ja onnistunut puhumaan kohtalaisen rennosti myös kielikurssilla olevien ihmisten kanssa. Pari päivää sitten laskin rahoja ajatuksissani, ja havahduin puolivälissä laskuja siihen että suusta tuleekin yykaakoon sijan one two three... Jokainen joka tietää tai voi kuvitella kuinka surkea olin ennen tänne tuloa, ymmärtää varmasti miten iloinen olen jokaisesta kehitysaskeleesta. 

Kuten mun postausten aiheistakin voi päätellä, olen matkustellut tämän syksyn aikana enemmän kuin ikinä. Tällä linjalla aion ehdottomasti myös jatkaa, sillä huomaan rakastavani matkustelua koko ajan enemmän. On ihan huikeaa hypätä bussiin tai junaan ja suunnata kohti vierasta paikkaa ja uusia seikkailuja. Olen syönyt jättipullan Bathissa, joutunut kaupustelijoiden saartamaksi Pariisissa ja kävellyt kaatosateessa pitkin Brysselin katuja. Mikä tahansa matkakohde, niin tämä tyttö on reppu valmiina lähdössä matkaan. Minne mentäisiin seuraavaksi?

Perheen kanssa sujuu hyvin. Olen tainnut puhua mun hostperheestä aika vähän, vaikka perhe vaikuttaa au pair -kokemukseen kaikkein eniten. Hyvän perheen kanssa asiat rullaavat hienosti ja elämä maistuu. Huono perhe puolestaan voi pahimmassa tapauksessa tehdä koko au pair -ajasta yhden kammottavan painajaisen. Mun perhe onneksi kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Hostlapset kiukuttelevat ja sotkevat, kuten kaikki lapset, mutta ovat siitä huolimatta aivan tajuttoman ihania. On mahtavaa tulla kotiin kielikurssin jälkeen ja nähdä lasten juoksevan innoissaan halaamaan kuin pitkänkin reissun jälkeen. Myös hostvanhemmat ovat todella kivoja. Hostäidin kanssa ollaan monet illat istuttu ihan vain puhumassa fiiliksistä, maailman menosta ja kaikesta muusta mieleen juolahtavasta. Hostisän kanssa olen puhunut paljon vähemmän, sillä englanti on jostain syystä paljon vaikeampaa kuin äidinkieli, jota käytän hostäidin kanssa.

Tällä hetkellä koen, että parantaa voisi ainoastaan mun omaa aktiivisuutta, mitä tulee hostisän kanssa jutusteluun. Hän on ihan yhtä mukava kuin hostäitikin, mutta etenkin alkuun mun kielitaito oli niin huono ettei kunnollista keskustelua saanut aikaan juuri mitenkään. Nyt englanti tulee suusta paljon entistä luontevammin, mutta voisin käyttää tätä taitoa paljon nykyistä enemmän myös kotona. Jospa asettaisin itselleni tavoitteeksi. että joululomaan mennessä pystyn juttelemaan englanniksi ihan yhtä rennosti kuin tällä hetkellä suomeksi. Asioiden ylös kirjaaminen ja muille kertominen yleensä toimivat hyvinä kannustimina, joten katsotaan miten tämän kanssa käy.