Vuoden 2016 suosituimmat postaukset

Mä mietin pitkään, millaisen postauksen tästä tekisin. Toisaalta halusin kurkistaa vielä hieman menneeseen vuoteen, mutta toisaalta kuluneen vuoden tapahtumien kertaaminen tuntui vähän hassulta, kun oon pyöritellyt niitä (etenkin au pair -juttuja) täällä blogissa niin paljon muutenkin. Viime vuonna jossakin mun seuraamassa blogissa oli listattu vuoden suosituimpia postauksia, ja mä ajattelin tehdä nyt saman. Mua ainakin kiinnostaa muiden suositut postaukset (niistähän voi löytyä vaikka mitä kivaa luettavaa!), joten ehkä teitäkin huvittaa nähdä mitä mun blogissa on luettu eniten tänä vuonna. Pääset lukemaan k.o. postaukset klikkaamalla niiden nimeä.



TAMMIKUU: Keskiyön pizza - Luvattoman hyvän pizzan ohje. Mun parhaimmat ideat tulee yleensä keskellä yötä, niin tämäkin.
HELMIKUU: Harry Potter Haul - Selkeästi teidän joukossa on useampikin Potter-fani, sillä mun potterstudio-ostokset näytti kiinnostavan aika montaa teistä.
MAALISKUU: Haluatko au pairiksi #2 - Oon jakanut aika monia vinkkejä au pairiksi aikoville, ja tässä vinkkisarjan toinen (ja ehkä hyödyllisin) osa. Ei ihme, että se on noussut yhdeksi luetuimmista postauksista.
HUHTIKUU: Superhelppo kasvissosekeitto - Kiireisen arjen keskellä helpot ruokaohjeet taitavat olla aika kysyttyä kamaa. Ja onhan kasvissosekeitot aika hyviä!
TOUKOKUU: Kun unelman siivet eivät kannakaan - Niin, mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä, kun oma unelma särkyy ja muuttuu ehkä mahdottomaksi toteuttaa? Oon iloinen, että tekin ootte tykänneet tästä postauksesta niin paljon, sillä se on myös yksi mun henkilökohtaisista suosikeista.
KESÄKUU: Sairaan siistii Särkänniemes - Tunnelmia ja fiiliksiä mun Särkänniemen reissulta.



HEINÄKUU: Kymmenen syytä hymyyn - Rakastan itse positiivisten postausten lukemista muiden blogeista, enkä ehkä ole ainoa, sillä ainakin te olette tykänneet tästä postauksesta jossa listasin kymmenen senhetkistä ilonaihetta.
ELOKUU: BRITTIPOSTAUKSET - sarjan aloitus - Tästä starttasi viikoittainen brittipostausten sarja, joka jatkui aina marraskuun loppuun saakka. 
SYYSKUU: Superhelpot browniet - vain neljä ainesosaa - Näitä pitäisi tosiaan tehdä taas joku päivä, ihan törkeän hyviä! Ja suhteellisen terveellisiäkin, kun vertaa perusbrownieihin.
LOKAKUU: Mini apple rose pies - Omenasesonki on jo aika lailla ohitettu, mutta ihanat omppuruusut maistuvat kyllä maaliskuunkin puolella. 
MARRASKUU: Au pair -vuosi pähkinänkuoressa - Au pairiksi aikovalle tai brittireissua suunnittelevalle aika kattava infopaketti. Tuohon postaukseen kokosin kaikki mun au pair-, reissu-, ja brittipostaukset helposti samaan pakettiin. Ei tarvitse selailla koko blogia muutaman tiedonmurun toivossa, vaan voi suoraan klikkailla tarpeelliset linkit auki. Näköjään tästä on ollut oikeasti hyötyä, sen verran ahkerasti postausta on klikkailtu auki.
JOULUKUU: Joulutunnelmaa Porvoossa - Tän kuun ylivoimainen suosikki on tämä reissupostaus Porvoosta. Mun uusi kaupunki-ihastus on kiinnostanut aika paljon myös teitä.



Näitä postauksia te olette eniten lukeneet kuluneen vuoden aikana. Musta oli ihana huomata, että joukosta löytyi myös muutamia mun omia suosikkeja - usein kun tuppaa käymään niin, että ne henkilökohtaiset ylpeydenaiheet saakin paljon vähemmän katselukertoja kuin muut postaukset. Jos te ootte tehneet jonkinlaista katsausta menneeseen vuoteen omissa blogeissanne, niin linkatkaa ihmeessä. Musta olisi hauska lukea kaikenlaisia vuosikoosteita, oli ne sitten tällaisia postauksiin liittyviä, tai jotain oman elämän, bucket listojen tai muiden kertailua. Ja kaikki valmiina huomiseen, 2017 on enää muutamien hassujen tuntien päässä!

Lunta tulvillaan

Toivottavasti teillä on ollut ihana ja rentouttava joulu! Mä ainakin oon ottanut superlaiskasti kaikkien syksyn kiireiden vastapainoksi, ja ollut vain. Luin joululahjaksi saamani "Kun mustarastas laulaa" muutamassa tunnissa ja ollaan pelailtu monia lautapelejä sisarusten kanssa (miksei niitä tuu pelattua juuri muulloin kuin jouluna?). Tänään aktivoiduttiin veljen kanssa lenkille ihaniin lumisiin maisemiin, ja ei voi muuta kuin olla onnellinen tästä useamman päivän jatkuneesta lumisateesta. Kun oli varautunut mustaan jouluun, oli aika ihana ylläri saada sen sijaan älyttömästi lunta.

Talvi on musta aika upeaa aikaa; luonto muuttuu valkeaksi ihmemaaksi, voi luistella vaikka läheisen järven jäällä ja käydä laskettelemassa. Pienenä inhosin sitä, kun pitää vuorautua palloksi pärjätäkseen ulkona, mutta nyt vuorautumisestakin on oppinut jotenkin oudosti nauttimaan. Just jees kun kukaan ei näe mitkä kamalat kotivaatteet sulla on takin alla, ja luminen luonto on vain niin uskomattoman kaunista, että kaikki miljoona vaatekerrosta menettävät siinä vaiheessa merkityksensä.

Mä toivon, että lumisadetta saataisiin pian eteläänkin, siellä kun taitaa olla tällä hetkellä aika keväisen kosteaa (ja viikko sitten näin jopa pajunkissoja!). Suuntaan takaisin pk-seudulle muutaman päivän päästä, ja olisi ihana päästä luistelemaan ja nauttimaan talvesta sielläkin. Mutta koska talvesta ei koskaan tiedä, aion ottaa pakkasista kaiken irti nyt kun voin. Ja laiskotella vähän lisää nuuhkien joulutunnelmaa. Kynttilöitä, jouluteetä ja kauniita koristeita jaksaa kevyesti katsella vaikka loppiaisen ylikin, vai mitä mieltä ootte?  Ihanaa ja tunnelmallista alkuviikkoa teille!


24 | Hyvää joulua!



Mä  toivotan teille kaikille ihanaa, rentouttavaa ja superhauskaa joulua! Nautitaan näistä lomapäivistä, syödään sikana jouluruokaa ja tunnelmoidaan jouluvalojen loisteessa. Kiitos kun olette pysyneet joulukalenterin matkassa aattoon asti, nyt on kaikkien aika levähtää ja nauttia. 

Hyvää joulua just sulle, sinä ihana ihminen joka tätä luet ♥

23 | Candy Cane Hunt



Oksat rytisevät pienten jalkojen alla, kun ne vipeltävät pitkin pihaa ja lähimetsää. Kuusen oksalla nököttää iloisen raidallinen karkkikeppi, ja läheisen kiven juuressa toinen. Joku löytää kaksi kertaa muita suuremman karkkitangon ja hihkuu riemusta. Ja sitten pienet jalat suuntaavat jo seuraavaan paikkaan.



Jos sulla on pieniä sisaruksia, serkkuja tai vaikka naapurin lapsia, niin järjestä niille Candy Cane Hunt! Mulla oli superhauskaa, kun piilottelin karkkikeppejä ympäri pihaa, ja luulenpa että pikkuisilla oli vielä hauskempaa niitä etsiessään. Kuin pääsiäisen munajahdin jouluinen serkku. Ei meillä siis ikinä mitään munajahtia ole ollut, mutta toivoin aina että olisi. Pääsee toteuttamaan lapsuuden haaveita nyt karkkijahdin merkeissä. Ja onhan jahdin järjestäminen aika superkivaa. Saa keksiä hauskoja piiloja karkkikepeille (siinä samalla tulee ulkoiltua!), ja katsoa sitten vierestä, kun pikkuiset juoksevat ympäriinsä herkkujen perässä.



Pakko vielä sanoa tähän loppuun, että ihan uskomatonta miten nopeasti joulukuu on sujahtanut. Huomenna on jo jouluaatto, ja samalla tän joulukalenterin viimeinen luukku. On ollut mielettömän kivaa postailla kaikkea jouluhössötystä tänne teidän luettavaksi, ja lukea ihania jouluisia postauksia myös monen teidän blogeista. Ihanaa perjantaita teille kaikille!



22 | Lukemista joululomalle

Mä olin pienenä ihan hullu lukutoukka. Saatoin hyvin mennä koulun jälkeen kirjastoon, lainata neljä kirjaa (Neiti Etsivien kokoluokkaa), lukea ne illalla ja toistaa saman kaavan seuraavana päivänä. Ja taas seuraavana. Enää en lue kirjoja ihan näin hulluun tahtiin, mutta lukeminen on edelleen yksi mun lempparikeinoista rentoutumiseen. Joululomalla siihen on kerrankin kunnolla aikaa, ja oonkin miettinyt jo etukäteen, mitä aion tällä lomalla lukea. Kokosin tuohon alle kaksi listaa, joista ensimmäisessä on muutamia kirjavinkkejä teille, ja toisessa kirjoja mun omalta lukulistalta. 



KIRJAVINKKEJÄ

  1. Jenny Colgan: Christmas Surprise - Ihana, joulufiilistä takuuvarmasti nostava hömppäkirja. Takakannessakin kuvaillaan, että tämä kirja on tarkoitettu ihmisille jotka pitävät ilosta, toivosta ja ruoasta.
  2. Markus Zusak: Kirjavaras - Loistava valinta, jos pitää vähän vakavemmista aiheista. Holokausti on aiheena jo todella kamala, mutta Kirjavaras on tämän hirveän puolensa lisäksi myös todella kiinnostava ja mukaansa tempaava kirja.
  3. Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa - Okei, tätä kirjaa en ole oikeasti lukenut ekaa lukua pidemmälle (luin sitä kylässä), mutta sarjan toisen osan luin lähes kokonaan (luin toisessa kylässä), ja vahva suositus molemmille kirjoille! Mikäpä sen piristävämpää joululomalle kuin vanhainkotielämästä ja hauskoista mummeleista kertovan kirjan lukeminen. Lindgren kirjoittaa hauskasti ja mukaansatempaavasti, joten sanoisin että Kuolema Ehtoolehdossa on aika täydellistä luettavaa joululomalle. Aion itsekin lukea tämän loppuun vielä tän vuoden puolella.



MUN "TO READ" -LISTA (ja vähän vinkkejäkin)

  1. Jenny Colgan: Christmas at the Cupcake Cafe - tykkäsin hirveästi Colganin Christmas Surprisesta, joten lisäsin mun joulun lukulistalle myös tämän. Täydellistä lukemista esimerkiksi aattoiltaan, tai tämän päiväiselle monen tunnin automatkalle.
  2. Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi - Aloitin joskus kesällä kuuntelemaan tätä äänikirjana, ja alun perusteella voin kertoa että ihan mielettömän hauska kirja! Nyt lomalla ajattelin lukea tämän ihan alusta loppuun, ja lainasinkin sen jo kirjastosta ettei vain unohdu.
  3. J. K. Rowling: Harry Potterit - Joulu on muutenkin sellaista perinteikästä ja muistorikasta aikaa, joten musta on kiva lukea joululomalla myös joitakin vanhoja lempparikirjoja. Potterit on mun ikuisuussuosikki, ja edellisestä lukukerrasta on jo aikaa, joten lueskelen varmaan näitä englanniksi, mutta monena aiempana vuotena olen selaillut muun muassa Viisikkoja ja Pieni Runotyttö -sarjaa. 

Mitä te aiotte lukea joululomalla? Otan mieluusti kirjavinkkejä vastaan, koska noi pari mun lukulistalla olevaa kirjaa ei tuu kestämään kovin kauaa.

21 | Kauneimmat joulumuistot

Tänään on vuoden lyhyin päivä, pimeys väistyy vain pieneksi hetkeksi ennen kuin taas palaa. Taidetaan kaikki kaivata elämäämme tällä hetkellä vähän pirteyttä ja valoa, kun sitä on ulkona niin kovin vähän. Mä kaivoin muistojeni kätköistä kourallisen ihania joulumuistoja, joiden ajattelu tuo väistämättä hymyn huulille. Toivottavasti näistä on iloa myös teille. Ja hei, tästä se valoisa aika alkaa taas pitenemään!



♦ Taaperominä oli joskus vuosia sitten leikkimässä naapurin pojan kanssa, kun hänen isänsä ryntäsi luoksemme innoissaan. Joulupukki oli kuulemma suistunut viereissä kulkevalta tieltä rekensä kanssa ja törmännyt puuhun (vaikkei ollut edes aatto!?), ja jäljet olivat edelleen näkyvissä. Mä ja naapurin poika juostiin kiireen vilkkaa katsomaan, ja toden totta; lumessa oli selkeästi tieltäsuistumisjäljet, puunkappaleita ja lahjapaperin riekaleita. Oli siinä kuulkaa jännittämistä aattoon asti, että selviääkö pukki ollenkaan perille törmäyksen jälkeen. Mutta selvisihän se.

Pikkuisena mun hartain toive oli saada joululahjaksi nukketalo. En mä sitä tosissaan uskonut saavani, joten yllätys oli melkoinen kun aattona yhdestä lahjasäkistä paljastui mun kokoinen talo. Kannoin sitä puoli iltaa sylissäni, enkä meinannut malttaa edes leikkiä sillä, kun piti vain kulkea ympäri taloa nukkekodin kanssa.



Voin vieläkin nähdä sieluni silmin ne maisemat muutama vuosi sitten, kun aattona oli reilusti pakkasasteita ja lähdin mun tavalliselle aattoaamun kävelylle. Aurinkoinen pakkassää sai koko tienoon hohtamaan lumoavan kauniina, eikä missään näkynyt ainoatakaan ihmistä. Edes autoja ei kulkenut ohitse kertaakaan. Oli vain niin kaunista.

Vietetään aatot yleensä ihan omassa kodissa, mutta muutaman kerran ollaan oltu mummolassakin. Ja se onkin hauskaa, sillä siellä on jo valmiiksi niin ihanan jouluinen tunnelma, ja sen lisäksi saa olla paitsi oman perheen, myös isovanhempien ja ehkä myös serkkujen kanssa. Pienenä oli ihan parasta, kun kaikki täditkin yhtyivät piirileikkeihin ja pelasivat uusia lautapelejä iltamyöhään mun ja muiden "pikkuisten" kanssa. 

Jakakaa tekin kommentteihin teidän joulumuistoja, musta olisi kiva lukea niitä! 


20 | VLOGMASIN PARHAAT

Seuraatteko te tuben joulukalentereita? Mä ainakin seuraan! Jouluisten tubevideoiden katsominen on ihan parasta ajanvietettä, ja menenkin lähes joka ilta sänkyyn aiemmin kuin tarvitsisi, jotta ehdin katsoa uusimmat vlogmas -videot mun tilaamilta tyypeiltä. Musta on ihana katsoa muiden jouluiloa, ja sitä kautta se fiilis nousee itselläkin (vaikka intoilenkin jo valmiiksi). Näiden kymmenien videoiden joukkoon mahtuu muutamia erityisen hienoja, ja listasinkin alle mun tän vuoden suosikki vlogmas -videot. Linkatkaa myös omia suosikkejanne kommentteihin, jos löytyy muita kuin nää mun listaamat. Musta olisi siistiä nähdä, että keitä kaikkia te seuraatte. 

BROOKLYN AND BAILEY
Mun mielestä erilaiset ihmistyyppilistaukset on hauskoja ja itse asiassa aika kiinnostaviakin, sillä todella usein listojen tyypit voi bongata omasta ympäristöstäänkin. Näihinkin joulutyyppeihin voisin nimetä aika monta tuttua (ja löytyy noita joitakin piirteitä myös musta).

ROSANNA PANSINO
Piparitalon jo useampaan kertaan rakentaneeni voin sanoa, että ei todellakaan ole niin helppoa kuin voisi luulla! Musta on hauska katsella muiden joulukokkailuja (tai piparitalon koristelua), koska siitä saa itselle ihan sikana inspiraatiota. Voisi ottaa jonkun kaverin kanssa tavoitteeksi saman kuin tytöillä videossa: koristella kokonainen talo kymmenessä minuutissa!

FASHION MUMBLR
Tulee kauhea Lontoo-ikävä tätä videota katsoessa! Ja niin ihanan jouluinen fiilis. Rentoa juttelua ja jouluista tekemistä, sitähän meidän monen muunkin joulukuu pitää sisällään.

ZOELLA
Zoella on varmaan lähes kaikille jo tuttu, mutta pakko mun oli laittaa lempparitubettajalta edes yksi video tähän listaan - etenkin, kun hänen videonsa ovat ihan superjouluisia. Oli aika paljon vaikeuksia valita, minkä videon esittelisin teille, koska tykkään kaikista niin paljon, mutta päädyin lopulta tähän. Näistä juomista tekisi mieli valmistaa ja juoda joka ikinen, joten toivottavasti siinä on juomainspistä myös teille.

19 | Dear Santa...

Mä en oikeastaan tarvitse mitään tänä(kään) vuonna, mutta muutamia toiveita on aina takataskussa - niin kuin varmaan kaikilla. Joulutoivepostauksia on näkynyt aika monessa blogissa, ja listasin myös omat toiveeni teidän nähtäville. Löytyykö teidän listoilta paljon samoja juttuja?


Tosiaan, tänä vuonna mä ilahtuisin paljon ainakin...
...pehmoisesta pyjamasta tai aamutakista. Mieluiten söpöllä kuvalla varustettuna. Esimerkiksi toi jääkarhupyjama on aivan ihana, ja voisin hyvin kuvitella kääriytyväni(voiko vaatteisiin kääriytyä!?) siihen kylmiä iltoina.
...teestä, mistäpä muustakaan. Mun teehylly on aina täynnä, muttei ikinä niin täynnä etteikö sinne mahtuisi jotakin uutta. 
...muumimukista. Oon saanu jo vuosien ajan joka joulu muumikupin, ja toivon ettei perinne katkea tänäkään vuonna. Rakkausmuki olisi tosi ihana, tai tämänvuotinen talvimuki.
...LUSHin tuotteista. Tarviiko muuta edes sanoa?
...kirjoista. Lukeminen on yksi parhaista ajanvietteistä joita tiedän, ja viime aikoina etenkin englanninkielinen kirjallisuus on löytänyt paikkansa mun lukulstalta. Kätevä tapa oppia kieltä ja tehdä samalla lempipuuhaansa.
...sisustusjutuista. GRANITin valikoima vastaa aika hyvin sitä mitä mä sisustukselta haluan, joten olisi aika ihanaa jos pukinkontista löytyisi jotakin saman tyylistä.

Mitä te toivotte joululahjaksi vai toivotteko mitään?

18 | Treat Yourself



Luetelkaapa mielessänne muutamia odotuksia jouluun liittyen. Muutamia tekemättömiä tehtäviä teidän to do -listoiltanne. Pitäisi varmaan hankkia vielä parit lahjat, askarrella kortteja, leipoa joulukakkua tai pipareita ja muuten vain stressata kaikesta. Tai siis okei, stressaaminen tuskin kenenkään tekemislistalta varsinaisesti löytyy, mutta siinähän se tulee mukana kun olisi niin paljon tekemistä. Oon itsekin juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, niin omilla kuin muidenkin asioilla, ja on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan siltä, että ei tän ihan näin tarvitsisi mennä. 

Joulunalusaika on toisaalta niin mielettömän ihanaa, mutta toisaalta myös helposti stressitasoja nostavaa aikaa. Haluaisi antaa kaikille kaikkea ja rakentaa hyvän joulun, mutta siinä pyörityksessä unohtaa helposti lahjoa ja hemmotella itseään. Mä ainakin unohdin. Jossain vaiheessa tajusin homman typeryyden itsekin, ja raivasin tämän viikonlopun ihan vain laiskotteluun. Nolla aktiivisuutta vaativaa tehtävää näille päiville. Oon lukenut kirjaa pitkästä aikaa, syönyt pipareita ja nauttinut kauniista talvipäivistä. Tätäkin postausta kirjoittelen ehkä maailman mukavimmasta nojatuolista söpö piparipaita päälläni. Joulu tuntuu olevan paljon lähempänä, kun on ehtinyt nukkumaan ja olemaan ihan rauhassa.



Saman neuvon haluaisin antaa myös teille. Ottakaa aikalisä ja tehkää tänään jotain ihanaa ihan vain itseänne varten. Ottakaa jalkakylpy, syökää aamupalaa pitkän kaavan mukaan tai lähtekää pitkälle kävelylle. Jotain, mistä just sä tuut iloiseksi ja rentoutuneeksi. Sunnuntait on yleensä muutenkin aika laiskoja päiviä, mutta tuskinpa silti on pahitteeksi varata muutama ylimääräinen hetki itsensä hemmotteluun. Ja jos susta tuntuu liian kiireiseltä mihinkään tällaisiin, niin sitä todennäköisemmin just sä tarvitset pientä rentouttavaa hetkeä itsellesi. Uskokaa mua kun sanon, että joka ikinen teistä ansaitsee oman hemmotteluhetken, ja aikaa puuhailla niitä omia juttujaan. 

Joulun taika syntyy yhdessäolosta, ihanasta tunnelmasta ja rennosta fiiliksestä, ei siististä kaapinnurkasta, täysin oikein lasketuista matikantehtävistä tai hillittömästä joulutorttukasasta. Otetaan siis kaikki itsellemme hieman omaa aikaa ja nautitaan olostamme.


17 | 3x tuo joulu kotiin

Joulunaika voi olla ihanaa ja rentouttavaa, mutta se voi olla myös superkiireistä ja hektistä. Kouluissa otetaan loppuspurtit ennen joululomaa, ja monella työpaikallakin saattaa olla ylimääräisiä kiireitä tähän aikaan vuodesta. Puhumattakaan kaikista niistä joululahjoista, jotka pitäisi tehdä, kodista joka pitäisi siivota ja muista askareista jotka huutavat tekijäänsä. Ei liene kumma ettei ainakaan multa oo löytynyt hirveästi aikaa kämpän koristeluun. Ei vaan kerkeä panostamaan niin paljoa kuin haluaisi. Munkin kodista silti huomaa, että joulu on tulossa, ja etenkin auringon laskettua on usein aivan ihana tunnelma. Mun "sisustus"vinkeistä voisi olla apua teille muillekin kiireisille, joten listasin alle kolme erittäin helppoa ja nopeaa joulutunnelmanluojaa. 



1.  VALAISTUS

Valaistus on kaiken A ja O. Sammuta kattovalot, ja anna sen sijaan pienten valonauhojen, joulutähtien ja kynttilöiden loistaa. Sotkulla tai joulukoristeiden puutteellakaan ei ole niin väliä, kun niitä ei kuitenkaan siinä hämäryydessä näy.



2.  ÄRSYKETTÄ AISTEILLE

Joulumusiikkia soimaan, ja glögi porisemaan liedelle ja pari piparia uuniin. Kun herkulliset tuoksut valtaavat talon, ja jouluinen musa kaikuu taustalla, on paljon helpompi saada kiinni joulufiiliksen nurkasta. Varsinaisestihan tuoksut tai äänet eivät mitään sisustusjuttuja ole, mutta uskokaa mua kun sanon, että niinkin pienillä jutuilla voi saada koko kämpän tuntumaan jouluisemmalta. 



3.  JOTAIN JOULUISTA

Olipa se sitten jouluinen tyynynpäällinen, ikkunalaudalla seisova tonttu tai muutama nätti lahjapaketti siellä täällä, pieni ripaus joulua saa koko kodin yleisilmeen muuntautumaan lähestyvään juhlaan sopivaksi. Meiltä löytyy pari tonttua ikkunalaudalta, mun iki-ihana joulukalenteri olkkarin lattialta ja piparkakkutalo keittiön pöydältä. Ensi viikoksi aion vaihtaa myös joululakanat sänkyyni ja ripustaa vessaan supersuloiset pingviinipyyhkeet, jotka ostin viime Lontoon reissulta. Lähestyvä joulu muistuu mieleen aina, kun vain vilkaisee näitä kivoja joulukoristeita.

Mitkä on sun pikatunnelmavinkit kiireiselle?

16 | DIY (maailman helpoimmat) tuikkukipot

Kynttilöiden kulta-aika on parhaillaan menossa, ja ainakin tässä taloudessa tuikkivat kynttilät harva se ilta. Mä oon ollut koko syksyn kauhean laiska asettelemaan mitään mihinkään hienosti, vaan oon pitänyt mun kynttilöitä pienten kahvilautasten päällä. Nyt joulun lähestyessä alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että jotain vähän kivempaa pitäisi saada tilalle, ja niin väsäsin mun kynttilöille söpöt pienet kipot tyhjistä pilttipurkeista. Tämä ohje on tosissaan niin helppo, etten tiedä voiko sille oikeasti edes DIY -titteliä antaa. Aikaa kun menee alle minuutti per tuikkukippo. Mutta onhan nää superkivannäköisiä ikkunalaudalla tai työpöydän reunalla, joten kipaiskaa tekin hakemassa muutama kanelitanko kaupasta ja ryhtykää askartelemaan.



DIY TUIKKUKIPOT

Tarvitset: tyhjiä pilttipurkkeja, kaunista narua, kanelitankoja
Ohje menee kaikessa simppeliydessään näin: Kiedo narua purkin suuosan luokse muutaman kierroksen verran, ja tee solmu. Kierrä langat pariin kertaan kanelitangon ympäri ja solmi uudestaan. Päättele langat esimerkiksi rusetilla - voit myös kierittää niitä vielä muutaman kerran purkin ympäri.

Kanelitanko on ehkä se helpoin koriste näihin, mutta esimerkiksi pienestä kuusenoksasta tai söpöstä karkkikepistä saisi myös hauskannäköisiä kippoja.

Millaisia tuikkukippoja teillä on? Saa heitellä purkki-ideoita kommentteihin, koska noiden kanelikippojen lisäksi olisi kiva olla myös muutama muunlainen alusta kynttilöille.



15 | Joulutunnelmaa Porvoossa



Mun piti käydä Porvoossa jo kesällä, mutta se käynti myöhästyi, öh, puolella vuodella. Ihan pikkujuttu siis. Lämpötila ei ollut enää tässä kuussa kovin korkealla, mutta joulumarkkinat ja ihanat pienet putiikit lämmittivät tämän turistin aika tehokkaasti. Me käytiin siis poikaystävän kanssa ihailemassa Porvoon joulumarkkinoita, ja kierreltiin siinä sivussa vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Ihan älyttömän kaunis kaupunki, ja tiedän jo nyt että ensi kesän Porvoo-reissun vain täytyy onnistua. 



Aamukymmeneltä (aika, jolloin tekisi mieli vasta herätä) me oltiin jo haistelemassa Porvoon ilmaa. Suunnattiin ensi töiksemme Wanhan Ajan Joulumarkkinoille nuuhkimaan ihania saippuoita ja ihailemaan kivisiä saunatonttuja. Sieltä matka jatkui aika vikkelästi seuraaville markkinoille, jotka puolestaan olivat levittäytyneet Raatihuoneentorille. Täältä löytyi joulupukin lisäksi myös muori, ja useampi laulava tonttulapsi. Oli hirmu tunnelmallista kierrellä jouluisten kojujen keskellä, ja kuunnella tonttujen laulantaa. 



Jossain vaiheessa varpaita alkoi kipristellä siihen malliin, että päädyttiin Tee- ja kahvihuone Helmeen. Sisustuksesta tuli ihan mieleen paitsi entisajat, myös Venäjä, ja omenakinuskikakun ja jouluteen parissa oli kiva vain fiilistellä joulunodotusta ja Porvoota (Turun ohella yksi mun lempparikaupungeista Suomessa). Helmessä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta hillitön ihmismäärä sai hörppimään teet aika nopeaan tahtiin.



Pienet putiikit ovat parhaita shoppailupaikkoja, jos tarkoituksena on ostosten sijaan enemmänkin vain katsella. Ja kyllä niistä katselukierroksistakin tarttuu matkaan vaikka mitä. Käytiin lähes kaikissa Porvoon vanhankaupungin putiikeissa, juotiin kaakaota suklaapuodissa ja ihailtiin taidokkaita nukketaloja lelukaupassa. Olisi myös tehnyt mieli mennä joen jäälle luistelemaan (kengillä vain), mutta ei viitsitty häiritä pilkkijöiden rauhaa.



Porvoo on jo itsessään ihan supersuloinen ja jouluinen kaupunki (ainakin talvisin), joten sinne vain kaikki joiden joulumieli on vielä hukassa. En tiedä kuinka paljon siellä on tapahtumia vielä ennen aattoa, mutta todennäköisesti tarjontaa löytyy ainakin jonkin verran. Ja kahvilat ainakin ovat pullollaan jouluherkkuja, joita maistella kiertelyn lomassa!

Missä sä haluaisit käydä vielä ennen joulua? Vai tuntuuko paremmalta idealta vain rentotua nämä vikat viikot?


14 | Punajuuriranet ja fetadippi

Upean makuinen punajuuri sopii joulunaikaan loistavasti, ja oonkin syönyt sitä viime aikoina ihan sikana. Vahva maku mätsää yhteen aattopöydän ruokien kanssa, ja sinne jo valmiiksi kuuluva rosolli taitaa olla monelle tutuin punajuuresta tehty "ruoka". Vielä ei viitsi vetää rosollia mahan täydeltä, mutta punajuuresta on moneen muuhunkin. Mä testasin eilen iltaruoaksi punajuuriranskiksia fetadipillä, ja lopputulos oli ihan superherkku. Jouluisia makuja pikaruoan muodossa, mikäs sen parempaa. 



PUNAJUURIRANET KAHDELLE

Tarvitset: 
noin 8 punajuurta (jos ovat isoja, niin vähemmän)
suola
pippuri
muskottipähkinä
inkivääri
kaneli
öljyä

Tee näin: 
1. Kuori punajuuret, ja pilko ne ranskisten muotoon. Laita valmiit palat kulhoon. 
2. Ripottele mausteet punajuurten päälle. Ite laitoin reippaasti suolaa ja pippuria, ja inkivääriäkin aika paljon, mutta kanelia ja muskottipähkinää pistin vain pienen ripauksen kumpaakin.
3. Lorauta päälle hieman öljyä, ja sekoita huolella niin, että mausteet ja öljy levittyvät kaikkiin punajuuriin.
4. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, ja laita grillivastukset päälle parin viimeisen minuutin ajaksi. Fetadippi valmistuu kätevästi sillä aikaa, kun ranet ovat uunissa.



FETADIPPI

Tarvitset: 
½ dl fetakuutioita, ½ dl kuohukermaa

Tee näin: 
Mittaa fetakuutiot pienen kulhon tai syvän lautasen pohjalle ja muussaa ne. Kaada päälle kerma (kannattaa kaataa noin puolet siitä ensin, ja lisätä loput vain jos seoksesta tulee aluksi liian paksua). Sekoita huolella. Vahvan makuinen punajuuri ei fetadippiin enää ylimääräisiä mausteita kaipaa, mutta ainahan niitä voi joukkoon lisätä, jos oot eri mieltä mun kanssa.

Mä käytin sekoitteluun ihan vain haarukkaa, mutta esimerkiksi sauvasekoittimella tulisi vähän nopeammin valmista. Kun tahna on tasaista, voit laittaa sen jääkaappiin odottamaan punajuuriranskisten valmistumista. 

Mä ihastuin aikoinaan bataattiranskiksiin, kun niitä alkoi näkymään blogeissa ja muualla, mutta sanoisin että punajuuriranet (etenkin fetadipin kanssa) ovat vielä parempi vaihtoehto tähän kylmään vuodenaikaan.

13 | Joulu on antamisen aikaa



Joulu on sitä aikaa, kun kokoonnutaan yhteen perheen kanssa. Joulu on sitä aikaa, kun syödään hyvin, rentoudutaan ja vaihdetaan lahjoja. Ollaan yhdessä. Ja siksi jouluna myös tuntuu erityisen pahalta, jos joltakulta puuttuu näitä joulun tärkeitä osasia.

Kaikilla ei ole varaa hankkia lahjoja edes niille perheen pienimmille. Joidenkin joulupöytä koostuu siitä, mitä kaappien perälle on sattunut jäämään - jos on jäänyt mitään. Joku viettää joulunsa yksin, koska ei ole ketään, jonka kanssa sen viettäisi, eikä kaikilla ole edes kattoa päänsä päällä jouluyönä.

Vaikka joulu on riemun ja yltäkylläisyyden aikaa, niin silloin myös korostuu ikävästi se, että kaikille joulu ei ole sama. Tuntuu hölmöltä stressata kavereiden joululahjoja, "mitähän kaikkea niille antaisi", kun joku pieni lapsi muualla jää ehkä kokonaan ilman lahjaa. Aion kyllä jatkossakin stressata kavereiden joululahjoista, suunnitella aattoaamun herkkuja ja nauttia joulusta, mutta samalla haluan tehdä jotakin niiden hyväksi, joiden joululla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat kuin mulla.

Esimerkiksi joulupuukeräykseen osallistuminen ei ole paljoa omasta rahapussista pois, ja jos aikaa on niin erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin tarvitaan runsaasti vapaaehtoisia. Erilaisia tapoja auttaa on niin paljon, että jokaiselle löytyy kyllä omansa. Pienikin panostus omasta ajasta tai rahapussista saattaa olla mieletön ilo toiselle. 

En kirjoittanut tätä tekstiä syyllistääkseni ketään onnellisuudesta, vaan muistuttaakseni, että mekin voimme olla luomassa jollekin kivempaa joulua. Musta ainakin on ihana tietää, että oman aattoiltani suunnittelun lisäksi oon ehkä piristänyt myös jonkun toisen joulunaikaa.


12 | Christmas Tag

Näitä Christmas Tag -haasteita on pyörinyt blogeissa aika paljon, ja niiden lukemisesta tulee aina yhtä kiva, jouluinen fiilis. Superkivaa oli myös vastailla kysymyksiin itse, joten jos ette ole vielä haasteeseen osallistuneet niin nyt kannattaa. Ja linkkailkaa omia joulutagipostauksianne kommentteihin, musta olis kiva lukea teidänkin vastauksia!



1. Milloin alat innostumaan joulusta?
Tää vähän vaihtelee joka vuosi, mutta siinä syksyn mittaan jossakin vaiheessa. Ensin tekee mieli sytytellä jouluvaloja ja leipoa jouluisia, ja sitten mukaan astuvat joululaulut, punainen väri ja viimeistään joulukuun alussa kaikki muukin.

2. Mikä on parasta joulussa?
Tunnelma, ja yhdessäolo perheen kanssa. Avasin näitä vähän enemmän "Things I Love About Christmas" -postauksessa, ja sieltä löytyy mun pari muutakin lempparijuttua.

3. Missä ja miten vietät joulusi?
Kotikotona perheen kanssa. Jouluperinteet on meille kaikille tosi tärkeitä, joten aatto kuluu lähes joka vuosi suunnilleen saman kaavan mukaan. 

4. Lempijoululeffasi/kirjasi?
Monilla on esimerkiksi Lumiukkopiirretty tai muu, jota pitää katsoa/lukea joka vuosi, mutta mulla ei ole mitään sellaista. Hauskempaa musta on fiilistellä joulua aina joka vuosi uusilla, jouluisilla kirjoilla. Tänä jouluna lukulistalla on muun muassa "Christmas at the Cupcake Cafe".

5. Lempijoulubiisisi?
Hirveän vaikea valita yhtä suosikkia! Mulla riippuu täysin fiiliksestä, että millaista musiikkia kuuntelen. Hienommin syödessä vain instrumentaalinen joulumusa käy, mutta pipareita leipoessa pitää olla niitä perinteisiä, suht reippaita kappaleita. 



6. Aito vai tekokuusi?
Aito. Meillä on muutaman allergikkoperheenjäsenen takia yleensä tekokuusi, mutta niinä kertoina kun päästään kuusenhakuun, niin se tunnelma ja tuoksu on vaan älyttömän ihania.

7. Jos voisit antaa vain yhden lahjan tänä vuonna, kenelle sen antaisit?
Perheelle en ainakaan, koska kenet heistä muka voisin yksinään valita lahjottavaksi ja jättää muut ilman? Poikaystävä on siis tähän aika luonnollinen valinta - häntä kun on vain yksi, eikä kukaan ns. samalla tavalla läheinen jäisi lahjatta.

8. Oletko koskaan tehnyt piparitaloa?
Muutamia kertoja. Luulen että tästä tulee mun uusi jouluperinne, koska talon koristelu on ihan huippuhauskaa puuhaa. Tälläkin hetkellä tossa tietokoneen vieressä nököttää piparitalo.

9. Joululahjatoiveesi?
Mä en sinällään halua tai tarvitse mitään erikoista, mutta ainahan muutama juttu mahtuu lisää. Suloiset pehmoiset pyjamat, aamutossut, aamutakit ja sukat olisivat ainakin erittäin tervetulleita (ja ostankin todennäköisesti sellaisia itse tammikuuta lämmittämään). Uusin talvimuumikuppikin olisi kiva, vaikka tykkäänkin enemmän aiempien vuosien mukeista (ja ne tuolta kaapista jo löytyvätkin).

10. Milloin avaat joululahjasi?
Meillä käy pikkuisten takia joulupukki, joka tuo suurimman osan paketeista. Sujautan yleensä myös kavereilta saamani lahjat siihen kuormaan, joten aattoiltana vasta pääsen availemaan paketteja.



11. Mikä on paras lahja, jonka olet saanut?
Okei, tän jätän suosiolla vastaamatta. Tai no, parhaita on ne lahjat joista huomaa että antaja on oikeasti miettinyt just mua. Itse lahjalla ei ole niinkään merkitystä.

12. Mikä on oudoin lahja, jonka olet saanut?
Näitä ei oikeasti tule mieleen yhtäkään. Ne jotka mulle lahjoja hankkivat, tuntevat mut myös yleensä niin hyvin ettei mitään liian outoa oikein edes voi päätyä lahjapakettiin asti. 

13. Lempijouluruokasi ja -herkkusi?
Graavilohi!! Mun lemppariherkkua kautta aikojen. Iskä graavaakin yleensä itse lohen meille, jotta mulle ja yhtä lohennälkäiselle siskolle riittäisi tarpeeksi. Lemppariherkkua en osaa valkata, mutta tykkään enemmän sellaisista vähän modernisoiduista herkuista, en niinkään peruspipareista ja vastaavista (tai siis tykkään kyllä niistäkin!). Oon superiloinen että kaupoista löytyy nykyään monia marmeladivaihtoehtoja joulutortuille, koska kaneliomena mätsää siihen vielä paljon paremmin kuin perinteinen luumu.

14. Lempijoulujuomasi?
Appelsiinikaakao jonka kehittelin tosin vasta tänä vuonna. Aiempina jouluina on kulunut vaaleaa glögiä ja jouluteetä. Ja kuluu varmasti tänäkin vuonna, koska ei kaakaota sentään joka päivä viitsi juoda.

15. Lempijoulutuoksusi? 
Appelsiinin ja kanelin yhdistelmä tuoksuu superhyvältä.



16. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Ehdottomasti antaa! Teen usein itse lahjat, joten saan nauttia koko prosessista. Ensin mietin mitä kaikkea antaisin tällä kertaa mun rakkaille ihmisille, sitten kiertelen kaupoissa valkkaamassa tarvikkeita, ja lopuksi pääsen toteuttamaan lahjoja. Joulumusa soimaan ja lahjapajaan täysi tohina päälle. Niin tunnelmallista ja niin kivaa.

17. Mitä jouluperinnettä odotat eniten tänä vuonna?
Ihan sitä normaalia yhdessäoloa perheen kanssa. Nään heitä vain muutaman kerran vuodessa (välimatka on turhan pitkä viikonloppureissuille), joten joulun yhdessäololla on vielä suurempi merkitys kuin joskus kakarana.

18. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta "joulu"?
Sellainen yleinen tunnelma, mihin kuuluu hyviä tuoksuja, hämärää valaistusta ja onnellinen olotila.

19. Värilliset vai valkoiset jouluvalot?
Valkoiset. Ne ovat kuin pieniä tähtiä.

20. Kerro hauska joulumuistosi.
Kerran pikkuisena meille tuli joulupukki helikopterilla. Niin me ainakin veljen kanssa arveltiin, kun ensin naapurin pellolle laskeutui helikopteri, ja meidän siinä tuijottaessamme alkoi pian kuulua kopinaa eteisestä joulupukin astuessa sisään. Siitä riitti kerrottavaa vielä pitkäksi aikaa joulun jälkeen, koska ei sitä ihan joka kerta näe helikopterilla lentävää joulupukkia.



Bongasin nämä kysymykset Tanjan blogista, käykää kurkkimassa hänen viimevuotisia vastauksiaan, jos näissä yksissä vastauksissa ei ollut vielä tarpeeksi.

11 | DIY sydänsuklaa

Mä en usko, että oon ainoa joka tänä(kin) jouluna tuskailee lahjojen kanssa. Haluaisi muistaa läheisiä jollain kivalla, mutta sen kivan tarkempi määrittely aiheuttaa lähinnä harmaita hiuksia. Multa ette saa mitään kuningasideaa poikaystävienne tai äitienne lahjomiseen, sillä uskon että parhaat lahjaideat niille tärkeimmille syntyvät jokaisen omassa päässä. Sen sijaan niille, joita haluaa muistaa vähän pienemmin, nämä suklaasydämet ovat loistolahja. Jos siis et itse popsi kaikkea "maistiaisiksi". Mä väsäilin noi kuvissa näkyvät herkut poikaystävän joulukalenteriin, ja hän ainakin on tykännyt paljon.



Suklaasydämet

Tarvitset
suklaamuotin, jossa on sydämiä (tai muita haluamiasi kuvioita) - näitä saa lähes kaikista isommista ruokakaupoista.
muotista riippuen noin 140 g suklaata - itse käytin valkosuklaata
koristeita maun mukaan, noin pari ruokalusikallista yhteensä - itse käytin salmiakkijauhetta, murskattua karkkikeppiä ja kuivattuja mustikoita

Tee näin: 
1. Sulata suklaa vesihauteessa.
2. Annostele sula suklaa muottiin, ja tiputtele päälle haluamiasi koristeita sen verran, että suklaa peittyy näkyvistä. Mutta jos käytät esimerkiksi salmiakkijauhetta kuten mä, tai vastaavaa jauhemaista makua, niin kannattaa sekoittaa jauhe suklaaseen ennen muotteihin annostelua.
3. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin yön yli, ennen kuin irrotat sydämet.

Suklaasydämet säilyvät parhaiten jääkaapissa, mutta huoneenlämmössäkin säilöminen onnistuu ainakin pari viikkoa (sen verran nämä mun sydämet ovat kestäneet ennen syömistään). 



Mun mielestä paras homma näiden sydänten tekemisessä oli se vaihe, kun sai pohtia että mitäs suklaata nyt yhdistäisi, ja mihin makuihin. Valkosuklaa mätsää ihan törkeän hyvin piparmintturouheen kanssa, mutta myös mustikasta ja salmiakkijauheesta tuli superherkkuja. Seuraavaksi voisi kehitellä jotain hauskaa tummasta suklaasta...

10 | Jouluperinteitä



Jouluun liittyy varmaan enemmän perinteitä kuin mihinkään muuhun juhlaan. Luulen että teistäkin lähes jokaisen kotona joulut ovat kuluneet tietyllä kaavalla vuodesta toiseen. Meillä ainakin. Muutama pikkujuttu saattaa muuttua, joku vuosi esimerkiksi joulupukki  piipahtaa kaikkien ollessa kotona, ja joskus lahjat on jätetty ovelle meidän ollessamme hautausmaalla tai yhteisellä kävelyllä. Mutta runko on sama. Musta on tosi kiinnostavaa kuulla muiden ihmisten jouluperinteistä, joten ajattelin kantaa oman korteni kekoon ja avata vähän sitä miten meillä vietetään joulua.



Aatto on meillä se suuri päivä. Silloin herätään aikaisin, nautitaan tunnelmasta ja syödään aamuruoaksi riisipuuroa. Yksi manteli päätyy puuron mukana jonkun lautaselle, mutta pienimmille on aina extramantelit (ja mantelipalkinnot) takaamassa joulurauhaa. Sitten koristellaan joulukuusi ja käydään joulusaunassa. En yleensä välitä saunomisesta, mutta joulusaunaa ei voi jättää välistä! On ihanan tunnelmallista saunoa hämärässä ja katsella ikkunasta talvista maisemaa.

Mun ikioma jouluperinne, aamukävely, ajoittuu johonkin heräämisen ja saunan väliin. Useimmiten riisipuuron jälkeen lähden haistelemaan pakkasilmaa ja ihailemaan joulun hiljentämää tienoota. Sitten saunaan puhdistumaan ja juhlavaatteet päälle. Tässäkin kohtaa joulu eroaa monesta muusta juhlasta, sillä harvoin tulee puettua hienompia ylle ihan vain perheen kesken. 



Joulupöytään katetaan meillä kaikkia niitä perinneruokia, joiden ohjeen löytää jokaiselta itseään kunnioittavalta reseptisivustolta. On laatikoita, kinkkua ja graavilohta. On sienisalaattia ja silliä ja rosollia. Lisäksi on usein salaatteja, joululimppua ja muuta. Tänä vuonna ajattelin kokkailla myös jouluisia falafelpyöryköitä kinkun vaihtoehdoksi (ja onhan ne niiin hyviä!).

Kun talossa on useampi pikkulapsi, ei varmaan yllätä ketään että ruoan jälkeen tunnelma alkaa olla erittäin jännittynyt. Äiti patistaakin suurimman osan pihalle leikkimään hetkeksi, mutta ei siellä kukaan kauaa viihdy - eihän joulupukin vierailusta voi jäädä paitsi! Ja kun pukki vihdoin on käynyt, kuuluu lähinnä lahjapaperin rapinaa ja innostuneita huudahduksia. Loppuilta sujuukin sitten lahjapelejä pelaillen, lahjakirjoja lukien ja lahjakynillä piirrellen. Mulla tähän on kuulunut jo useana vuonna myös lahjateen juominen, usein uudesta muumikupista.

Sellaista kuuluu meidän joulunviettoon. Miten teillä juhlitaan, vai onko joulu ihan vain päivä muiden joukossa?


9 | Reindeer Cupcakes

Ihanat jouluherkut ovat takuuvarmoja fiiliksenluojia, siitä ollaan varmaan kaikki samaa mieltä. Mä leivoin näitä söpöjä poromuffinsseja muutama päivä sitten, kun teki mieli päivittää mun lemppari muffinssiohjetta jollain tapaa jouluisemmaksi, ja Petteri Punakuono muistui sopivasti mieleeni. Periaatteessahan porokuorrutteen voi tehdä lähes muffinssiin kuin muffinssiin, mutta suosittelen todellakin testaamaan tätä supersuklaista reseptiä - tän ohjeen alkuperäisversio on nimittäin ollut mun lemppari ihan kakarasta asti. Muistan ulkoa jopa sivunumeron jolta ohje löytyy. Aina oman ohjeeni hukkuessa soitan vain äidille ja pyydän laittamaan kuvan "siitä punavalkoruudullisesta kirjasta sivulta 55". Mutta niin, nyt siihen ohjeeseen, jotta tekin voitte leipoa tätä mun lemppariohjeen päivitettyä versiota vielä täksi jouluksi.



POROMUFFINSSIT

Tarvitset: 2 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
½ dl kaakaojauhetta
2 dl jauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua margariinia
+ koristeluun 100g maitosuklaata, punaisia ja valkoisia karkkeja (katso kuvasta mallia) noin 15 poroon, pretzelsejä



Muffinssit
1. Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat ainekset ja sekoita pikaisesti. Viimeiseksi lisää rasva, ja vatkaa tälläkin kertaa vain sen verran, että ainekset ovat juuri ja juuri sekoittuneet.
2. Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Mä jätän nämä muffinssit yleensä hieman löysiksi (ihana, mutakakkumainen maku!), mutta poroja varten kannattaa paistaa niin kauan että ovat varmasti joka kohdasta kypsiä. Uunista ottamisen jälkeen anna jäähtyä täysin.

Kuorrute:
1. Sulata suklaa vesihauteessa. 
2. Käytä hammastikkua tai vastaavaa apunasi poron silmien piirtämisessä. Kasta tikku sulaan suklaaseen, ja tökkää piste jokaiseen valkoiseen karkkiin. Ei haittaa vaikka piste ei olisi aina ihan keskellä, sillä on vain hauskaa jos jokaisella porolla on persoonallinen ilme.
3. Nyt on aika siirtyä varsinaiseen koristeluun. Valuta ensin suklaata muffinssin päälle. Tökkää sitten pretzelit sarviksi, valkoiset silmät paikoilleen ja punainen karkki nenäksi. Oletan että osaatte itse asetella nämä makunne mukaan, mutta mun poroista voi halutessaan katsoa mallia.
4. Anna suklaan jähmettyä kokonaan ennen kuin liikuttelet näitä herkkuja kovin paljoa, sillä muutoin koristeet irtoavat helposti.
5. Valmista! Loistotarjottavaa esimerkiksi pikkujouluihin tai jouluisiin illanistujaisiin.

Miten on, meneekö teillä kokeiluun?


8 | Itsenäisyyspäivän illallisella



Mun mielessä on jo pitkään kytenyt ajatus siitä, että haluaisin joskus järjestää hienon itsenäisyyspäivän illallisen. Joka vuosi itsenäisyyspäivä on kuitenkin tullut ja mennyt ilman mitään illallisia - paitsi siis tällä kertaa. Tänä vuonna lyötiin poikaystävän kanssa kokinhattumme yhteen, linnoittauduttiin keittiöön ja tarjoiltiin viidelle kaverillemme neljän ruokalajin illallinen 99-vuotiaan Suomemme kunniaksi. 

Oli aika siistiä, kun kerrankin oli hyvä syy pukeutua hienosti. Pitkälle mekolle on harvoin käyttöä, mutta itse järkätyt kutsut on loistotilaisuus vähän tuulettaa juhlavaatteita. Mulla se laittautumisosio jäi tosin aika vähiin, kun ruoanlaitto veikin odotettua enemmän aikaa. Jos aiotte joskus järjestää hienot illalliset, niin varatkaa kokkausosioon sellaiset pari tuntia enemmän aikaa kun uskotte tarvitsevanne. Mun pelastus oli helppopukuinen mekko, ja pikainen lettinuttura jonka saan aikaan muutamassa minuutissa. Onnistuin näyttämään ihmiseltä vieraiden saapuessa, eikä tunnelmavalaistuksessa edes huomannut mahdollisia irtohiuksia. 



Menu meillä rakentui pääosin sillä ajatuksella, että itsenäisyyspäivää olisi kiva juhlistaa suomalaisilla mauilla. Niinpä pöydästä pöytään päätyikin muun muassa mustikoita, lohta ja juureksia. Kokonaisuutta piristivät vähän vähemmän kotimaiset feta ja sitruuna. Mun mielestä ehkä paras osuus koko jutussa oli ruokien asettelu fine dining -tyyliin, ja aika kivoja valmiista lautasista tulikin. Jälkiruoka tosin vähän floppasi ulkonäkönsä puolesta, sillä juustokakku jäi vähän löysäksi vaikka paistettiin sitä reilusti enemmän kuin ohjeessa luki. Mutta maku oli törkeän hyvä. Testatkaa ihmeessä tekin (ohje täällä), jos uskotte että sitruuna-mustikkajuustokakku voisi tehdä kauppansa.

Mulla käy tosi harvoin niin, että mukana oleva kamera makaa unohdettuna nurkassa, mutta tämä kerta on yksi niistä. Ennen illallista ei ehtinyt edes ajatella kuvaamista, ja illallisen aikana puolestaan keskittyi syömään ja sosialisoimaan. Muutaman kännykkäkuvan onnistuin nappaamaan, joten niistä voitte onneksi vähän kurkistella tunnelmaa. Ja hei, minkä päivän kunniaksi voisi seuraavan kerran kokkailla hienosti?