Keskiyön pizza

Koska uni on heikoille ja ruoka suurin rakkaus (tai ainakin suuri jos ei suurin), ei keskiyöllä vielä sängyssä voi olla. Sen sijaan kannattaa toteuttaa ensimmäinen herkku, joka mieleen tulee - tällä kertaa se oli parsakaalipizza. Tiedän että nyt ainakin puolet teistä pyöräyttää silmiään ja miettii, voiko parskaalia muka sanoa herkuksi. Kyllä voi, ainakin jos sen laittaa pizzaan!

Tilasin kerran saksanmatkalla vegepizzan, ja kaduin päätöstäni saman tien kun sain tilauksen eteeni. En ollut lukenut täytelistaa, joten parsakaali oli melkoinen ylläri. Nälkä kuitenkin oli, joten pitihän  se pizza parsakaalista huolimatta syödä. Pian huomasin vetäväni sitä suuremmalla innolla kuin ikinä, sillä parsakaali sopii pizzaan aivan täydellisesti. Asia painui unohduksiin vuosikausiksi, mutta koska keskiyöllä tulevat parhaat ideat, päätin kokeilla omaa versiotani parsakaalipizzasta. Vaikutteita on saksanmatkan lisäksi otettu myös Pizza Hutista, josta saa ihan mielettömän hyviä pizzoja.

KESKIYÖN PIZZA

pohja

2 dl vettä

ripaus suolaa

n. 2 rkl öljyä

1 tl ruokasoodaa

n. 5 dl jauhoja

+ juustoraastetta

täyte

1 tlk tomaattimurskaa

mustapippuria

valkopippuria

oreganoa

valkosipulia

1 prk tonnikalaa

1 punasipuli

puolikkaan parsakaalen kukinnot

juustoraastetta

Laita kulhoon vesi, suola ja öljy. Sekoita ruokasooda pieneen määrään jauhoja ja lisää seos veteen hyvin sekoittaen. Lisää jauhoja niin kauan, että taikina tuntuu sopivan pizzapohjamaiselta. Noin 5 dl siihen menee.

Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille. Jos haluat Pizza Hut -tyyliset juustoreunat, tee näin: laita n. 1cm päähän reunoisa juustoraasteraita, ja taita sitten reunat raasteen päälle. Mitä enemmän raastetta, sitä juustoisempi sisus tulee olemaan. Tässä vaiheessa voi myös uunin laittaa lämpenemään noin 225 asteeseen.

Kaada tomaattimurska kattilaan ja lisää mausteita maun mukaan. Itse laitoin reilusti oreganoa, mutta muita mausteita vähän hillitymmin. Valkosipuli voi olla jauhetta, rouhetta tai ihan tuoreesta kynnestä pilkottua, mutta itse käytin jauhetta. Kiehauta seos. En tiedä mikä taikuus tässä kiehauttamisessa on, mutta kiehautettu tomaattimurska saa koko pizzan maistumaan paljon paremmalta kuin suoraan tölkistä pohjan päälle kipattu.

Tomaattimurskan lämmetessä voit pilkkoa sipulin ja parsakaalen valmiiksi, sekä avata tonnikalapurkin kannen. Levitä pohjan päälle ensin tomaattimurska, sitten muut ainekset ja lopuksi juustoraaste. Paista uunissa niin kauan, että juusto näyttää hyvältä. Nimestään huolimatta keskiyön pizza maistuu herkulliselta myös päivällä, vaikka onkin toki parasta keskellä yötä. 

Perjantaifiiliksiä

En jotenkin tiedä, mistä aloittaa. Kulunut viikko on ollut toisaalta täynnä kaikkea, mutta toisaalta myös tosi väsynyt. Eilen jäätävä päänsärky kaatoi petiin jo alkuillasta, mutta hyvin nukutun yön jälkeen olo on jo paljon parempi. Vaikka vieläkin kyllä väsyttää. Aamun kostean harmaa keli antoi hyvän tekosyyn laiskotella sisällä, mutta nyt tekisi vähän jo mieli katsomaan kevään etenemistä. Joo, luit oikein, täällä on jo kevät! Linnut aloittavat laulunsa aikaisin aamulla, vastaantulijat hymyilevät iloisesti ja puutkin kukkivat täyttä päätä. Mulle on väitetty, että tammi-helmikuun vaihde on täällä se kylmin aika vuodesta, joten saa nähdä ehtiikö sää tästä vielä viiletä, vai onko kevät ihan oikeasti alkanut.

Näin tällä viikolla vaihteeksi yhtä uutta au pairia. Erittäin jees, koska niin moni kaveri lähti jouluna takaisin Suomeen tai jatkoi seikkailujaan muualla päin maailmaa. Istuttiin monta tuntia sympaattisessa kahvilassa, joka oli sisustettu todella viihtyisästi. Juteltiin ja hörpittiin kuumaa kahvia. Pitää ottaa ensi kerralla kamera mukaan, niin voin jakaa paikan mahtavuuden teidänkin kanssa. Samalla reissulla pitänee myös testata kahvilan herkkuja, sillä tällä kertaa litkin vain capuccinoa. 

Eilen suuntana oli yksi Lontoon eteläisimmistä alueista, Brixton. Kuulopuheiden mukaan Etelä-Lontoo on Lontoon köyhintä aluetta, eikä tämä mielikuva päässyt rikkoutumaan tällä(kään) kertaa. Brixton oli jotenkin todella likaisen ja nuhjuisen oloinen paikka, roskia joka puolella ja talojen julkisivutkin suoraan sanottuna aika töhryiset. Pelkkää kamaluutta reissu ei silti ollut, sillä Brixtonista löytyi myös paljon suomalaisen silmään kiinnostavia ja erikoisia juttuja. Katukuvasta päätellen suuri osa Brixtonin asukkaista on kotoisin etelän mailta, mikä tarkoitti tietenkin hyvin erityylistä ruokaa ja vaatetusta, kuin mihin on Suomessa tottunut. Kiinnostavin löytö oli vihreä ruokabanaani, jota myytiin useammassa kojussa. Enkä nyt meinaa liian raakaa Chiquitaa, vaan banaania, jonka kuuluukin olla vihreä. Kiinnostaisi joskus maistaa banaanista tehtyä ruokaa - voisi olla aika erilainen kokemus makeaan keltaiseen banaaniin tottuneelle ihmiselle. 

Tänään aion levätä ja olla tekemättä mitään, sillä viikonlopulle on taas tiedossa menoa ja meininkiä... Etenkin sunnuntaita odotan ihan mielettömän paljon, sillä pääsen näkemään jotain aivan parasta ja kauan odotettua. Olen aivan täpinöissäni jo nyt. Sunnuntaista on tulossa postausta heti ensi viikolla, joten pysykäähän kuulolla!

Talvinen Regent's Park

Eilinen  oli upea päivä. Aurinko helli ulkona liikkuvia pitkästä aikaa lämpöisillä säteillään, ja sadekin pysyi poissa iltaan saakka. Siinä missä suomalainen viettää talvensa lumen ympäröimänä, istuu englantilainen talvikuukaudet sisällä tuijotellen harmaata sadetta. Nyt vasta oon ymmärtänyt, mistä puhe Englannin ainaisista sateista johtuu. Talvikuukausina ei juuri muuta tapahdukaan. Eilen kuitenkin oli kaunis ilma, joten pakkohan mun oli lähteä kurkkaamaan vähän seinien ulkopuolista maailmaa.

Regents Parkia kaikki kehuvat kauniiksi, mutta itse en ollut muka vieläkään ehtinyt sinne asti. Siispä otin sen kohteekseni eilen. Ja hyvä niin: taisin löytää uuden lempparipaikan. Talvisessa puistossa piilee yllättävän paljon kauneutta, vaikka suurin osa kasveista on talviasussaan. Pulskat oravat nakertavat pähkinöitä, ja linnut tepastelevat rohkeasti ihmisten jalkojen lomasta. Ruoka taitaa näille eläimille tulla vähän kätevämmin kuin itse metsästämällä. Eikä tosiaan tarvinnut kulkea kauas, kun jo näki ensimmäisen lintuja ruokkivan henkilön. Itse kiersin kaaoksen kaukaa. Vaikka linnut kivoja ovatkin, en silti haluaisi niiden peittävän koko näkökenttääni. Niitä ruokkiva mies katosi välillä kokonaan villin lintuparven taakse, ja voin vaikka vannoa että ainakin pari mustelmaa hänellä täytyy tänä aamuna olla. Ei sellaisesta määrästä lintuja voi selvitä vahingotta.

Mulla oli ihanan rentouttava aamupäivä. Kiertelin hiljakseen puistoa ja ihailin ympäröivää kauneutta. Luonnostelin muistikirjaan maisemia ja tarkkailin oravia. En tiedä johtuuko saasteista vai mistä, mutta täällä päin kaikilla on hännät kuin hiirellä. Joillakin vähän tuuheampia kuin toisilla, mutta silti jokaisen hännästä näkee läpi ihan kevyesti.

Jos joskus matkaatte Lontooseen (mitä todellakin suosittelen!), niin käykää tsekkaamassa Regents Park. Hyde Parkia hehkutetaan paljon enemmän, mutta mun on pakko sanoa että tää vähemmän hehkutettu puisto on oikeastaan paljon kivempi. Tai ehkä mulla vain oli sopiva puistoilumielentila eilen, en tiedä. Mutta anyway, tänne täytyy tulla useamminkin. Lenkkeily noissa maisemissa olis aika huikeeta, kun alkaa lähipuisto jo kyllästyttämään, mutta välimatka on pienoine ongelma. Tuntuu jotenkin turhalta istua tubessa tai bussissa vain siksi, että pääsisi lenkille.

Lumiere London

Taianomainen musiikki nousee ja laskee, ja valtavat kalat uiskentelevat ilmassa. Yksi hohtava pyrstö pyyhkäisee aivan vierestä. Väri vaihtuu violetista oranssiin ja vihreään, ja sitten taas violettiin. Musiikki hiljenee, kun kävelet kauemmas. Olet huomannut tujottavan silmäparin erään kerrostalon seinässä. Silmät räpyttelevät kerran, toisenkin. Sitten kasvot liukuvat pois tehden tilaa seuraaville. 

Lumiere London -valofestivaali rantautui keskustaan viime viikonloppuna. Muutama viikko sitten surin sitä, että Lux Helsinki jää tänä vuonna väliin. Pian sain kuitenkin ilokseni huomata, että samankaltainen tapahtuma on tulossa tännekin, ja niin jätin viime viikonlopun vapaaksi kaikesta muusta. Oli ihan supersiistiä päästä kokemaan valojen voima myös täällä, sillä ensi vuonna olen luultavasti taas Helsingissä. 

Olisi voinut kuvitella, että miljoonakaupungin valofestivaali olisi jotenkin paljon upeampi ja mahtavampi, kuin pienessä Helsingissä. Niin ei kuitenkaan ollut. Valot olivat kyllä huikean hienoja, rakastuin etenkin valometsään ja puhelinkoppiakvaarioon. Sanoisin silti, että Helsingissä on ollut ihan yhtä hienot valot. Merkittävin ero näiden kahden valofestivaalin välillä taitaakin olla teosten upeuden sijaan ihmisten määrä. Lontoossa on muutenkin tajuttoman paljon ihmisiä, ja esimerkiksi Piccadilly Circus on aina ruuhkainen. Kuvitelkaapa sitten, että puoli Lontoota lähtee samana viikonloppuna ihailemaan samoja valoja. Jep, tuloksena on ihmismassa jonka läpi on hyvin vaikea päästä. Puhumattakaan siitä että pitäisi pitää porukka kasassa.

Mä olin varannut perjantain kokonaan itselleni, ja kiertelin myös valofestivaalia ihan yksin. Oli hauska huomata, miten hyvin viihdyn nykyään myös omassa seurassani. Vielä vuosi sitten mikään ei innostanut, jos ei saanut kavereita mukaan. Lumiere Londonin ihmismassassa oli kuitenkin valtava hyöty siitä, että oli matkassa yksin. Sai puikkelehtia juuri niin nopeasti kuin halusi, ilman että tarvitsi huolehtia perässä kulkijoista. Tai pitää silmällä edellä puikkelehtivia kavereita. Kiersin valot myöhemmin myös kavereiden kanssa, mutta olen silti iloinen, että kävin ne ensimmäisenä iltana läpi kunnolla. Ei valotaideteoksia ihan joka päivä kuitenkaan näe.

Viisi kuukautta Englannissa

Hieman epätodellinen fiilis - oonko muka oikeasti ollut täällä jo lähes puoli vuotta? En sentään ihan, sillä välissä oli useamman viikon joululoma Suomessa. Ensimmäisestä au pair -päivästä on kuitenkin jo viisi kuukautta, mikä tuntuu samaan aikaan huikealta ja todella oudolta. Vasta hetki sitten mä vilkuttelin Suomelle hyvästit ja suuntasin kohti täysin vierasta maata. Nyt talsin Lontoon kujia kuin kuka tahansa lontoolainen, harrastan small talkia naapureiden kanssa ja tilaan vakiokahvilasta taas sen saman capuccinon.

Mulle on tullut yllätyksenä, että britit ovat monen ulkomaalaisen mielestä todella jäyhiä, juroja ja kosketusarkoja - siis mitä!? Suomalaisen silmään ihmiset ovat täällä superkohteliaita, puheliaita, ystävällisiä... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kaupan kassalla vaihdetaan kuulumisia ja tuntematon vastaantulija saattaa moikata sua ihan muuten vain. Espanjalaisten ja muiden vastaavien suusta kuulee kuitenkin, että britit ovat sulkeutuneita ja ainoastaan pubissa on okei taputtaa keskustelukumppania olalle. Ja silloinkin vain, jos molemmat ovat pienessä hiprakassa. Suomalainen kulttuuri taitaisi tulla heille järkytyksenä, kun jopa "sulkeutuneet britit" pitävät suomalaisia juroina. 

Muistan vielä, miten innoissaan olin enkkuelämän alussa, kun olin kahvilassa muistanut asioida kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Nyt pleaset tulevat automaattisesti, ja puntien laskeminen sujuu siinä missä eurojenkin. Kaikkeen tottuu, joskin siinä on myös huonot puolensa: brittimaisemien näkeminen ei sykähdytä enää samalla tavalla kuin alussa. Suomiloman jälkeen tosin muistan taas, miksen alussa kulkenut ollenkaan metroilla: bussireitti keskustaan on samalla upea maisemakierros kauniiden talojen ja kukkaistutusten ohi.

Kun arki on alkanut tuntua arjelta, on hyvä aika tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Suurimman tarmon suuntaan koulupaikan ja kesäloman pohdintaan, mutta myös au pair -ajalle on monen monta ideaa. Vielä on kaikenlaista näkemättä! Barcelona ja Cornwall kiinnostavat juuri nyt eniten, mutta jopa Lontoon sisällä on noin miljoona upeaa paikkaa joissa käydä. Camden Towniin en ole ehtinyt vieläkään, vaikka se on ollut mun to do -listalla alusta asti... Sinne siis mahdollisimman pian! Monta muuta paikkaa olen kuitenkin kolunnut, ihana brunssipaikka ja lelumuseo vain muutaman mainitakseni. Tässä kuussa aion löytää monta kivaa kahvilaa, katua ja kaikkea, joiden parhaimmiston lupaan raportoida myös teille! 

Hello New Year

Kulunut vuosi on lentänyt kuin siivillä. Olen varma, että vuoden sijaan olen elänyt vähintään vuosikymmenen - viime tammikuuhun tuntuu olevan niin tajuttoman pitkä aika. Silloin mietin tulevaisuuden suuntaa ja opiskelin ylioppilaskirjoituksia varten. Nyt kirjoitukset ovat onnellisesti ohi, mutta tulevaisuuden suunta mietityttää yhä. Lähdin au pairiksi muka miettimään tulevaa, mutta arvatkaa vain kuinka paljon olen sitä ajatellut. Okein; en yhtään. Ulkomailla kaikki opiskeluun liittyvä tuntuu olevan niin kovin kaukana. Onneksi joululoma on palautellut vähän arkeen, ja luulen että Lontooseen palatessa on mietintämyssykin täydessä vauhdissa. Kiinnostavia aloja on niin hirveän monta, ja niistä pitäisi osata valita se oikea. Kertokaa kommentteihin mitä opiskelette tai mistä ammateista haaveilette, jos saisin niistä jotain inspiraatiota!

Ajattelin koostaa uuden tavoitelistan tälle vuodelle, vaikka viime vuoden listalle kävikin vähän nolosti. Tavoitteet jäivät puolitiehen, edes liikuntaa en onnistunut merkittävästi lisäämään. Sen sijaan se ainoa asia, jota en edes listannut tavoitteisiin koska arvelin toteutumisen olevan niin epätodennäiköistä, onnistuikin yllättäen: ajoissa herääminen luonnistuu nykyään multa kuin vettä vain, oli kyseessä kuinka aikainen aamu tahansa! Jos tästä jotain opimme, niin ainakin sen ettei koskaan saa pitää mitään liian mahdottomana. 

Vuoden 2016 tavoitteita olen miettinyt oikeastaan koko joulukuun, ja olen osin alkanut jo toteuttamaankin niitä. Tavoitteet ovat siis nämä:

• Taiteile enemmän. Rakastan maalaamista, piirtelyä ja kaikenlaista käsillä näpertämistä. Viimeisen parin vuoden aikana nämä rakkaat harrastukset ovat kuitenkin jääneet pahasti sivuun. On aika korjata tilanne ja ostaa pari maalituubia myös Lontooseen - tavoitteena tietenkin niiden kuluttaminen loppuun ennen Suomeen palaamista.
• Opi puhumaan englantia. Puhun jo nyt, ja suuren voiton sain, kun eräs vanhus tajusi vasta keskustelun puolivälissä, etten ole britti. Paljon on silti myös parannettavaa, ja näihin epäkohtiin aion puuttua tulevaisuudessa.
• Liiku enemmän. Miljoonakaupungin saastemeressä lenkkeily ei metsäpolkuihin tottunutta hirveästi innosta, mutta en voi käyttää sitä tekosyynä joka kerta. Lontookodin lähellä on kiva puisto, ja sinne aion suunnata lenkkareiden kanssa paljon nykyistä useammin.
• Nauti nykyhetkestä. Vaikka tämä tavoite toteutuu elämässäni jo nyt, on pieni muistutus silti paikallaan. Tulevaisuudessa odottaa monta mahtavaa asiaa, mutta se oikea elämä on sitä mitä elän joka päivä. Niistä arjen pienistä hetkistä voisi nauttia vieläkin enemmän. 

Vuoden päästä nähdään, kuinka hyvin tavoitteet ovat toteutuneet. Toivottavasti ainakin paremmin kuin edelliset. Olen miettinyt näitä kauemmin, ja luulen että nämä ovat ne tavoitteet, joihin oikeasti jaksan panostaa koko vuoden. Hyvää uuttavuotta 2016 teille kaikille!