Auringonlasku ja rosvolokkeja Brightonissa

En tiedä, miksen ollut aikaisemmin päässyt Brightoniin asti. Ehkä siksi, että olin rinnastanut sen mielessäni Oxfordiin ja Cambridgeen, jotka ovat myös kuuluisia englantilaisia kaupunkeja. Sain kuitenkin huomata, että olen ollut pahan kerran väärässä. Siinä missä Oxford ja Cambridge ovat siistejä ja vanhanaikaisia opiskelukaupunkeja, on Brighton hipsterien, pilviveikkojen ja muiden vastaavien luvattu kaupunki. Kadut olivat värikkäitä, pienten putiikkien julkisivut todella kiinnostavia ja astrokauppoja oli varmaan yhtä monta kuin Lontoossa apteekkeja. Eli siis todella monta. 

Lähdimme siis Brightoniin eräänä sunnuntaiaamuna, ja heti perille päästyämme suuntasimme rantaan. Se ei käynytkään niin yksinkertaisesti kuin olisi voinut luulla, sillä maratoonareiden muodostama ihmismuuri tukki reitin. Kiertotien avulla pääsimme onneksi meren luo, ja ei voinut kuin huokaista ihastuksesta. Mä en ole koskaan ollut rantalomalla, enkä ole viettänyt meren rannalla aikaa kuin ihan muutamia kertoja Suomessa. Brightonin rantaan iskeytyvät aallot olivan siis melkoinen wau -elämys viileästä ilmasta huolimatta. Etsimme simpukoita, kuuntelimme meren kohinaa ja vain kiertelimme rantaa. Onneksi tulimme sesongin ulkopuolella, sillä valtavan ihmismassan sijaan rannalla istuskeli meidän lisäksi vain muutamia ihmisiä. Ihanaa vaihtelua Lontoon ihmisvilinän jälkeen.

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että reissussa on maailman turhinta juosta suoraan henkkamaukkaan tai mäkkäriin, kun niitä löytyy joka tapauksessa kaikkialta. Tällä reissulla piti kuitenkin pyörtää ajatukset ainakin puoliksi, sillä kaveri sai valtavasta aallosta kengilleen. Ei auttanut kuin ostaa kuivat tilalle, sillä viileässä kevättuulessa varpaat jäätyvät vähän turhan nopeasti. Henkkamaukasta matka jatkui Brightonin kenties tunnetuimmalle nähtävyydelle, Brighton Pierille. Huvipuistolaitteisiin emme tällä kertaa jaksaneet mennä, mutta sen sijaan innostuimme herkullisista krepeistä. Omaani en tosin ehtinyt kunnolla edes maistaa, kun jo tunsin iskun takaraivossani ja seuraavassa hetkessä näin ruokani lentävän tiehensä. Rosvon tie oli onneksi lyhyt, sillä toinen rosvolokki halusi myös osansa ateriasta. Sain valtavasti osanottoja muilta turisteilta, jotka olivat tilanteen nähneet, mutta mua koko asia lähinnä nauratti. Jotenkin niin absurdia että ruoka vaan lentää pois ja mä seison siinä ihan pihalla kaikesta.

Meillä ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia Brightonin varalle, joten rannan jälkeen lähinnä vain kiertelimme paikkoja, kävimme superhyvässä pizzeriassa ja kiertelimme vähän lisää. Havahduimme ajan kulumiseen, kun huomasimme auringon olevan jo kattojen tasalla - ja siitäpä saimme idean. Juoksimme rantaan niin nopeasti kuin pääsimme, ja ehdimme juuri sopivasti ihailemaan, miten aurinko laski suoraan mereen. Taivas oli vihreä ja violetti, punainen ja kultainen - aivan mieletöntä. Joku sanoi joskus, että jokaisen täytyisi nähdä edes kerran elämässään, miltä näyttää kun aurinko laskee mereen. En voi muuta kuin yhtyä ajatukseen. Wau.