Kuka pysäyttäisi ajan?

Nyt se iski, lähtöpaniikki nimittäin. Matkalaukku pakattuna alkaa jo vähän hirvittää. En halua vielä Suomeen. Haluan elää lontooelämää, kokea lontookesän ja treenata englantia. Ja silti haluan Suomeen. Järjen ääni sanoo, ettei kesä täällä olisi yhtä ihana kuin aika tähän asti. Paikalla ei olisi kuin muutama niistä ihanista ihmisistä, joihin olen täällä tutustunut, ja työkuviotkin muuttuisivat vähän ikävämpään suuntaan viimeistään remontin alkaessa. Sitäpaitsi, täällä ei olisi niitä ihania suomi-ihmisiä joiden näkemistä odotan jo ihan täpinöissäni.

Ajatukset ovat niin solmussa, ettei järkevää tekstiäkään tunnu syntyvän millään. Tekee kuitenkin mieli jakaa tämän hetkisiä fiiliksiä teille. Ehkä mun au pair -lukijoista edes osa tunnistaa nää ajatukset? Tuntuu nimittäin siltä, että mua ollaan nyt repimässä kahteen suuntaan yhtä aikaa. On Englanti, superihana hostperhe, halu kehittää kielitaitoa ja seikkailla pitkin Britteinsaaria. On elämä jossa viihdyn, ja josta en raaskisi luopua. Mutta toisaalta tiedän, etten oikeasti halua tehdä näitä hommia kovin pitkään. Au pair -kokemus on ollut mahtava, mutta pikkuhiljaa alkaa olla tarve tehdä muutakin kuin pyykkäämistä ja kokkaamista. Haluan oppia uusia juttuja, kehittää itseäni ja tehdä jotain oikeaa. Kunnollinen työ tai opiskelupaikka voisivat olla näitä 'oikeita' juttuja, ja luulen että molempien kannalta on parempi jos asun Suomessa. Vaikka saatan vielä joskus palata Englantiin esimerkiksi vaihtoon, opintovapaalle tai vaikka eläkepäiviä viettämään, niin tiedän kuitenkin että Suomi on se paikka, jossa haluan pääosan elämästäni asua. 

Jos palataan eläkepäivistä tähän hetkeen, tiedän myös että Suomessa ovat kaikki ne ihmiset ja asiat, joita olen tämän ulkomaaelelyn ajan kaivannut. Vaikka tänne jää paljon uutta kaivattavaa, on silti ihana nähdä taas ystävät ja perhe ja kaikki. On ihana ostaa kaupasta salmiakkia, jossa ei ole muutaman punnan erikoisuuslisää, ja on ihana syödä muutakin ruisleipää kuin sitä saksalaista jota saa kaupasta gojimarjojen ja muun superfoodin vierestä. On myös ihana päästä tutustumaan kotimaahan uudelleen, sillä vasta täällä olen kunnolla tajunnut, miten upea maa Suomi on. Meillä on mieletön luonto, ja jopa ne muka niin tavalliset kaupungit näyttävät tällä hetkellä vähän eksoottisilta. Pitää siis kierrellä tutustumassa niihinkin, ennen kuin silmä taas tottuu suomalaiseen rakennustyyliin. 

Mutta nyt täytyy jatkaa lähtöpanikointia ilman tietokonetta, sillä talo täyttyy piakkoin ihmisistä, täytekakusta ja muusta mukavasta. Vika viikonloppu täällä, joten fiilis on aika haikea, mutta eiköhän se siitä viimeistään kakun myötä nouse. Ja kakku on muuten perinteinen suomalainen kermakakku, jonka leivoin eilen illalla! Nauttikaa te siellä Suomessa vappuhulinoista ihan täysillä, ja jättäkää pari munkkia mullekin!

ps: postauksen kuvat ovat eräältä kauniilta keväiseltä päivältä, kun kävimme au pair -porukalla lenkkeilemässä ja itse tehdyllä brunssilla. Tällaisia hetkiä tulee ikävä!

DIY maljakko kukille

Tuoko mikään keväisempää fiilistä, kuin kukkaloisto ikkunalaudalla? Auringonpaiste ehkä, mutta kukat ovat kyllä mun rakkaus numero kakkonen. Oon ostellut pitkin vuotta ihania väripilkkuja mun huonetta piristämään, ja tässä joku aika sitten päätin vihdoin väsätä ihan oikeat kukkapurkit näille. Ei tarvitse enää hostien kukkamaljakoita lainailla. Näistä tuli oikeastaan aika kivat, joten ajattelin jakaa ohjeen myös teille. 

Tarvitset: 

- tyhjiä lasipurkkeja, koko ja malli riippuvat ihan sun omista mieltymyksistä

- värillistä maalia tai kynsilakkaa (itse käytin jälkimmäistä, sillä Lontoossa saat kynsilakan huomattavasti sisustusmaaleja halvemmalla)

- kultahileistä maalia tai kynsilakkaa

Ohje on kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä: 

1. Aloita maalaaminen purkin suuaukosta, voit vedellä väriä isoin vedoin, tai töpötellä pienesti. Tärkeintä on, että teet suuaukon lähelle eniten kerroksia, ja harvennat töpöjä tai vetoja pohjaa kohden. Näin kukkien varret jäävät kivasti näkyviin lasin läpi. 

2. Kun ensimmäinen värikerros on kuivunut, on aika tarttua kimalteeseen. Itse maalasin sillä koko purkin, sillä mielestäni lopputulos on tällöin huolitellumman näköinen. 

(3. Jos haluat, voit maalata myös purkkien kannet samaan tyyliin. Näin saatkin pelkän kukkamaljakon sijaan myös säilytysastian.)

4. Kun maali on kuivunut, tarvitset enää vain kukat, jotka laittaa niihin huonetta koristamaan. 

Maailmanloppu ja muita tarinoita #2

LAUANTAI

Olimme onneksi sinä yönä hostellin ainoat asiakkaat. Olin jo etukäteen suunnitellut naapurisänkyjen peittoihin kohdistuvaa ryöstöretkeä jos olisi liian kylmä, mutta nukuin tyytyväisesti herätykseen asti. Aamusuihku jäätävässä ulkoilmassa ei houutellut, mutta sen jälkeen oli rutkasti kivempi aloittaa uusi päivä.

Nyt haluan tarkentaa, että vaikka hostellissa oli jäätävän kylmä, ja se sijaitsi kohtalaisen syrjässä, se on kuitenkin ihanin ja sympaattisin hostelli jossa olen yöpynyt! Omistajapariskunta oli supermukava, vilttejä oli tarjolla iso kasa ja koko tunnelma oli vaan niin ihana. Vähän kesämmällä reissaaville kylmyys ei ole ongelma, joten kesämatkalaisille ja Eden Projectia miettiville tiedoksi, että Eden's Yardia parempaa hostellia tuskin lähitienoilta löydätte.

Olimme aamulla ehtineet pelätä outoa säätä, sillä kaatosadetta ja aurinkoa tuli vuorotellen tiheään tahtiin. Koko matkan hostellilta Eedeniin kuitenkin paistoi lämmin aurinko, ja säilyimme kuivina perille - juuri sopivasti ennen kunnon raekuuroa. Itse Eden Project oli upea! Olimme jo ulkotilat kierrettyämme sitä mieltä, että tämä oli kyllä kaiken rahan arvoinen, ja siinä vaiheessa kasvihuoneet olivat vasta tulossa. Paikalta löytyi paitsi perinteisiä kasveja, myös kiinnostavia metallihäkkyröitä, runsaasti ohjelmaa lapsille, ja suuri pääsiäismunien metsästys (joka oli menossa toiseksi viimeistä päivää). Söin tulista kanatortillaa ja join baobab -puusta tehtyä pirtelöä. Milla söi kyseisestä puusta tehtyä jäätelöä, ja päätyipä baobab-jauhetta myös tuliaislaukkuihin.

Edenistä matka jatkui pikaisesti St Austellin kautta kohti Plymouthia. Ihan sinne asti emme kuitenkaan heti päässeet, sillä päätimmekin hypätä junasta kivan kuuloisen aseman kohdalla. Liskeardissa vietimme ehkä tunnin tai pari, pikkuinen kylä oli äkkiä kierretty. Sieltä pääsimme vihdoin Plymouthiin, ja lähdimme suoraan ruokakauppaan ja kämpälle.

Kämpästä puheenollen, nyt pääsemme känniääliöön numero kaksi (ensimmäisestä voitte lukea matkapäiväkirjan ensimmäisestä osasta). Kämpässä piti asua keski-ikäinen nainen muutaman kissan kanssa, mutta hänen sijaansa oven avasi humalainen mies. Jep, kivakiva. Mun nenä oli sen verran tukossa, etten haistanut mitään, ja vielä ovella mies vaikutti kohtalaisen järkevältä. Arvelimme hänen olevan ehkä vuokraajan miesystävä tai joku. Tässä syyt, joiden takia ylipäätään päädyimme talon sisälle. Matkalla huoneeseen selvisi kuitenkin hyvin äkkiä, että ukkohan on täysin tuiterissa. Ei muistanut kaksi sekuntia sitten kysymiään asioita, eikä liikehdintäkään ihan selkeää ollut. Ja jottei yksi känninen ukkeli olisi ollut tarpeeksi paha, huomasimme myös että alakerran eräässä huoneessa majaili kokonainen miesporukka. Apua. 

Pohdintatuokion (ja tuloksettoman majapaikkojen metsästyksen) jälkeen päädyimme kaikista varoitusmerkeistä huolimatta jäämään taloon. Huoneemme oven sai sisäpuolelta lukkoon, ja ikkunasta pääsisi hyppäämään leveälle aidalle ja siitä kadulle, jos joku yrittäisi tunkeutua sisään. Kävimme erittäin nopeasti paistamassa pizzan alakerrassa, ja siirryimme lukkojen taakse syömään. 

Eden Projectin kauneutta vielä tähän väliin.

SUNNUNTAI

Nukuin koko yön valmiustilassa, ja heräsin jokaiseen ääneen. Aamulla saimme onneksi huokaista helpotuksesta, sillä mitään ei ollut tapahtunut. Talon kuviokin näytti selkeämmältä: alakerran miesporukka (joita siis olin alussa luullut omistajan kavereiksi) oli vierailijoita kuten mekin, ja joukossa taisi olla joku nainenkin. Oven avannut mies oli puolestaan vanha juoppo, joka ilmeisesti rahoitti juomisensa majoittamalla ihmisiä kämpässään. Ihan kiltti ja sympaattinen hän oli, kun jälkikäteen miettii, mutta kuka idiootti on ympäripäissään silloin, kun toimii matkalaisten majoittajana? Eikä itse asiassa muistanut majoittaneensa ketään, sillä pestessäni hampaita hän tuli ihan huolissaan vessaan tutkimaan vuotavaa vesihanaa, ja pomppasi melkein kattoon nähdessään mut. Että sellainen airbnb-isäntä. 

Lähdimme kämpästä niin vikkelään kuin pääsimme, ja olimme jo ulkona siinä vaiheessa kun yleensä vasta herään. Kiertelimme vähän tutkimassa paikkoja kylmässä tuulessa, ja miltei jääpuikkoina päädyimme viimein erääseen kahvilaan, joka osoittautui nappivalinnaksi. En ole ikinä missään saanut parempaa cream teetä, ja skonssitkin olivat makeiksi skonsseiksi ihan huikean hyviä. 

Kahvilan jälkeen teimme vielä pikavisiitin rannalle, ja käytimme loppupäivän shoppailuun. Oli kylmää ja kosteaa, joten kauppakeskuksen lämpö veti meitä magneetin lailla puoleensa. Milla hankki vikat brittijutut Suomeen vietäväksi, ja mä hullaannuin söpöistä lastenvaatteista. Laukkuun päätyikin monta kivaa tuotetta tuttavien pikkupalleroille. Laukut täynnä (ja mahat, sillä kävimme Nandosissa) lähdimme bussipysäkille, ja pitkä kotimatka saattoi alkaa. 

Tästä matkapäiväkirjasta tuli aikamoinen romaani, mutta näin montaa tapahtumaa, maisemaa ja hetkeä ei vain saa mahdutettua pienemmäksi. Toivottavasti te onnistuitte nappaamaan edes osan niistä fiiliksistä, mitä koin tän reissun aikana!

Maailmanloppu ja muita tarinoita #1

Pari viikkoa sitten pääsin näkemään palmuja, haistelemaan meren kuohuja ja kokemaan elämäni ehkä tähän asti isoimman seikkailun. Hyppäsimme nimittäin Millan kanssa yöbussiin eräs torstai, ja lähdimme kohti Cornwallia, Englannin läntisintä kärkeä. Matkan alussa ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitää, mutta jälkikäteen näitä juttuja saa kyllä muistella vielä monet kerrat. Tässä matkapäiväkirjaa kahdelta ensimmäiseltä päivältä.

TORSTAI

Lähtökahveilla Nerossa pääsimme Millan kanssa käyttämään "en puhu englantia" -korttia ensimmäistä kertaa ikinä. Känniääliö (joka muuten oli vasta numero 1 tälle reissulle, toisesta lisää myöhemmin) syljeskeli kahviaan pitkin kahvilan lattioita, ja päätti kahvin loputtua siirtyä juttelemaan meille. Kun 'ymmärsimme' kysymyksen "where are you from?" vasta noin kymennennellä kerralla, känniääliö onneksi luovutti ja siirtyi takaisin kavereidensa seuraan.

Vähän myöhemmin lähdimme bussia kohden, ja matka Cornwalliin saattoi alkaa. Ensimmäinen tunti kului ihmetellessä, mutta nukahdimme sen jälkeen hyvin pian.

PERJANTAI

Aamulla herättiin yli tunti ennen omaa pysäkkiämme, mutta nukkumisen sijaan käytimme jäljellä olevan ajan maisemien ihailuun. Ja näkymä sen kuin parani, mitä kauemmas ajoimme. Penzancesta - johon bussi meidät heitti - jatkoimme pikaisen aamupalan jälkeen toisella bussilla aina maailmanloppuun (Land's End) asti. Aallot iskivät päin jylhiä, pystysuoria kallioseiniä, ja ainakin tää tyttö oli totaalisesti myyty. Vähän karut merimaisemat on ehkä yks ihanimmista maisemista mitä voin edes kuvitella, joten Land's End oli täysin mun makuun. Kylmyydestä huolimatta jaksoimme seikkailla siellä useamman tunnin.

Puisto ennen poliiseja. 

Kylmä tuuli jatkui Penzancessakin, mutta tutkimme silti innoissamme sen katuja. Aivan supersöpö pikkukaupunki! Kuten aina Millan kanssa reissatessa, suuntasimme myös tällä kertaa erääseen kivanoloiseen puistoon. Kiva se olikin: puut olivat kukassa ja joka puolella oli suloisia pieniä polkuja. Rauhaisaa tunnelmaa kuitenkin hieman haittasi poliisioperaatio, jonka keskelle olimme ilmeisesti joutuneet. Virka-asuisia miehiä pyöri yhtäkkiä joka puolella, ja vaikkei meitä erikseen käsketty, päätimme siirtyä takavasemmalle. Emme halunneet törmätä mihinkään, minkä perässä ne kaikki poliisit olivat. Se - tai hän - tuskin olisi ollut mitään kivaa.

Penzancessa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta halusimme eksymisvaaran varalta olla seuraavassa määränpäässä ajoissa. Hyppäsimme siis junaan, ja jäimme pois St Austell -nimisessä paikassa, jota rumempaa ei varmaan kumpikaan oltu ennen nähty. Kaikkialla oli todella likaista ja ränsistynyttä, eikä edes millään romuromanttisella tavalla. Pettymystä onneksi vähän auttoi se tieto, että meidän olisi joka tapauksessa pitänyt pysähtyä siellä - kaupunki kun oli paras yhteys Eden's Projectiin mentäessä. Haettiin siis nopeasti Lidlistä iltapalaa ja jatkettiin matkaa.

Paikallinen herkku: Cornish pasty, joka maistui aivan voitaikinaan käärityltä jauhelihakeitolta.

Itse projektin olimme jättäneet lauantaille, mutta hostellimme oli aivan sen vieressä, joten sinne suunnalle kuitenkin menimme. Koko viikonlopuksi luvattu sade päätti aloittaa samaan aikaan kun jäimme bussista - sitä ennen oli ollut kohtalaisen hyvä sää - ja saimme tihrustaa saapumisohjeita pisaroiden läpi. Kuljimme ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen. Päädyimme kysymään tietä erään toisen lähellä olevan hostellin respasta, ja pikaisten neuvojen jälkeen peräämme huudettiin vielä "Good luck!". Matkamme kohti hostellia jatkui siis erittäin luottavaisin mielin...

St Austell näytti kivalta vielä tässä, noin kaksi askelta asemalta pois päin.

Lopulta reitti osoittautui seuraavaksi: Tämän äskeisen hostellin takapihan perimmäisessä nurkassa oli portaat kinttupolulle, josta ei todellakaan olisi autolla päässyt kulkemaan. Kävelimme sitä noin mailin verran, ja näimme matkalla useita hylättyjä, sammalta kasvavia rakennuksia. Arvuuttelimme meille neuvottua t-risteystä joka polun kulmassa, mutta lopulta pääsimme ihan oikealle autotielle. Mitään asuttavaksi kelpaavaa rakennusta ei kuitenkaan näkynyt, ja aloimme jo pohtia takaisin kääntymistä. Ehkä siellä edellisessä hostellissa säälittäisiin meitä ja päästettäisiin edes eteismatolle nukkumaan? Juuri silloin näkyviin onneksi ilmestyi omakotitalo! Pihassa oli joitakin ulkorakennuksia, ulkokeittiö ja ovikello. Soitimme sitä.

Mukavan oloinen nainen otti meidät vastaan, ja esitteli tilat. Nukkuisimme eräässä piharakennuksista, jonka ovi näytti lähinnä vanhan navetan ovelta, ja jonka seinän ylälaidasta viimeiset puoli metriä oli kokonaan olematta. Oleskeluhuoneessa oli kolme seinää ja hyttysverkko, ja keittiö oli kokonaan taivasalla.

Ekassa vähän kuvaa hostellimatkan varrelta, tokassa taas lidlin tomaattikeittoa ja patonkia.

Kuulostaa aika kamalalta, eikö? Etenkin kun ottaa huomioon sateen ja oikeasti aika kylmän ilman. Kylmyys meitä haittasikin, mutta muuten paikka oli oikeastaan aika ihana. Omistajat olivat todella sympaattisia, ja oleskeluhuonetta - ja oikeastaan koko paikkaa - pystyy kuvailemaan vain sanalla cozy. Superkodikasta, ja todella siistiä. Olisimme saaneet syödä pientä maksua vastaan omistajien kanssa, mutta lidl-eväitä oli iso kasa iltaa varten. Lämmitimme siis tomaattikeiton ja patongin mikrossa, ja kääriydyimme vilttien kanssa kamiinan ääreen. Nautimme olostamme minkä kylmyydeltä pystyimme, ja suunnittelimme seuraavaa päivää.

Tähän on hyvä päättää matkakertomus osa 1, jottei yhdestä osasta tulisi ihan kilometriä. Seuraava on tulossa perjantaina.

Tosiaan, tässä hostellin kettiö! Oleskeluhuoneessa oli onneksi mikro, niin ei tarvinnut sateessa lämmittää ruokia.

Superhelppo kasvissosekeitto

Juuri kun mä luulin heittäneeni hyvästit kylmille ilmoille, ne  päättivätkin tehdä paluun vielä vähän jäisempinä kuin aiemmin. Ei täällä varmaan miinusasteita ole, mutta ehdottomasti niin viileä että täytyy kutsua kylmyydentorjuntajoukot hätiin. Villasukkien ja teen lisäksi yksi mun luottoaseista on erilaiset kuumat keitot. Niitä keittelen usein vuoden kylmällä puoliskolla, ja näköjään vielä ei niin kevät ole, etteikö yhdelle keitolle olisi tilaa. Vielä pieni ripaus chiliä, niin voi aivan tuntea lämmön virtaavan kropassa.

Tähän kasvissosekeittoon tarvitset joukon kasviksia kaappisi kätköistä. Omassani käytin tällä kertaa vain yhden sipulin, kaksi isoa porkkanaa ja kolme suurta perunaa. Myös esimerkiksi lanttu olisi sopinut hyvin, mutta sitä ei sattunut olemaan kaapissa. Lisäksi tarvitset noin desin verran kermaa. Mausteina käytin seuraavia: suola, mustapippuri, chili ja paprika. Koristeena pilkottua ruohosipulia.

1. Laita pienehköön kattilaan vettä vähän yli puolivälin, ja laita se kuumenemaan levylle. Kiehumista odotellessa kuori ja pilko kasvikset. Porkkanat kannattaa pätkiä huomattavasti pienemmäksi kuin perunat, sillä ne kypsyvät hitaammin. 

2. Kun vesi kiehuu, heitä siihen ripaus suolaa ja kasvikset. Keitä noin 20-30 minuuttia, tai kunnes kaikki kasvikset ovat pehmeitä.

3. Kaada suurin osa vedestä pois, mutta jätä pohjalle vähäsen. Mitä enemmän jätät, sen vetisempi keitto, ja jos taas et jätä juuri mitään, keittosi tulee muistuttamaan muussia. Soseuta sauvasekoittimella. Kippaa joukkoon kerma ja mausteet, ja sekoita keitto tasaiseksi. 

Valmista! Sitten vain lusikka kauniseen käteen ja syömään.

Kahviloita ja kokkikirjoja

Ihanaa, vihdoin viikonloppu! Mun päivät on olleet tällä viikolla niin täysiä, etten oo ehtinyt kunnolla edes nukkua. Huomenna saa onneksi pötkötellä sängyssä niin pitkään kuin ikinä huvittaa, ja laiskotella vaikka aamusta iltaan. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, niin oon varmaan huomisenkin menossa, ainakin jos on kaunis ilma. Aikaa kotiinpaluuseen on enää niin vähän, että tuntuu kuin pitäisi käydä kaikkialla kun vielä voi. Ajattelin kuitenkin jakaa teille niitä vähän seesteisempiä juttuja kuluneen viikon varrelta.

Maanantaina käytiin juomassa viimeiset kahvit yhden au pair -kaverin kanssa ennen tämän paluulentoa Suomeen. Huomasin sivusilmällä, että vanhempi mies tuntui kuuntelevan keskusteluamme. Hetken päästä hän kääntyikin puoleemme, ja kysyi puhummeko suomea. Myönsimme mokoman rikkeen ja saimme kuulla miehen käyneen Suomessa pariinkin kertaan. Hän oli ihanan innostunut Suomen kulttuurista ja kielestä, ja kysyikin, vahvalla brittikorostuksella tosin, meidän kuulumisiamme suomeksi. Oli ihana rupatella hetken aikaa ystävällisen tuntemattoman kanssa, toivottaa näkemiin ja jatkaa matkaa. Tällaiset pikkujutut on niitä jotka tekee elämästä niin kivaa. 

Onnistuin tekemään tällä viikolla myös loistavan kirjalöydön: Jane Pettigrewin National Trust Teatime Baking Book. Siis toisin sanoen supersuloisen näköinen kirja täynnä perinteisten brittileipomusten ohjeita. Olisin varmaan ostanut sen alkuperäishintaakin, joka oli vajaa 20 puntaa, mutta jostakin sattuman oikusta tämä sattui kuitenkin olemaan alennuksessa ja maksoin siitä vain neljä puntaa! Ainoa ongelma tuleekin sitten olemaan tämän järkäleen raahaaminen Suomeen, sillä kokoa ja painoa on ihan kunnioitettavasti. Mistä tulikin mieleen, että iso kiitos teille, jotka ehdottelitte läksiäislahjoja johonkin menneeseen postaukseen! Vielä pitää vähän miettiä, mutta kuviot alkavat pikkuhiljaa seljetä. Kiitos teidän. 

Mulla alkaa taas kohta työt, kun pitää laittaa illallinen perheelle. Tai saa laittaa. Tämä on ehkä mun lemppariaika päivästä, kun saan itse pohtia että mitäs tänään syötäisiin, ja kokkailla sitten jotain hyvää kaapeista löytyvistä aineksista. Toki voisin tehdä tätä omassa kämpässäkin, mutta tuntuu ihan eriltä kokkailla kokonaiselle perheelle sen sijaan että kokkaisi vain itselleen. Haha ja toinen lemppariaika on se hetki illalla, kun lapset on yöpuvuissaan sängyssä, ja kuuntelee iltasatua tarkkaavaisina. Kaiken päivähyörinän jälkeen siinä hetkessä on jotain ihanan rauhallista. Mutta nyt mä lähden kokkaamaan, ihanaa alkaavaa viikonloppua teille!

ps postauksen kuvat on Eden Projectin kukkakedoilta - niistä ja muusta Cornwall -reissusta lisää ensi viikolla!

Lontoon salaiset puutarhat

Kun saavuin Lontooseen viime syksynä, näin loputtomalta tuntuvan metroverkon. Näin huimaavat pilvenpiirtäjät ja ikivanhat kerrostalot. Kaiken sen asfaltin ja liikenneruuhkien keskellä en osannut aavistaakaan, miten paljon tämän kaupungin pinnan alle kätkeytyy. Mutta kun sattuu eksymään sopivaan paikkaan, tai jopa tietää mitä hakee, voi löytää lumoavan kauniita puutarhoja ihan Lontoon sydämestä. Niitä on korkeiden pilvenpiirtäjien välissä, kauppojen vieressä, ja puistojen perimmäisissä nurkissa.

Mä löysin ensimmäisen puutarhan erään ystäväni avustuksella. Ihania pylväitä, vanhoja kiviseiniä ja kaariovia - kaikki kasvien ympäröimänä. Siellä voisi istua tuntikausia ihan vain nauttimassa rauhasta ja kauneudesta. Vaikka ihan yksin ei edes salaisissa puutarhoissa pääse olemaan: saatat törmätä mm. lounastaukoaan viettäviin työmiehiin, kameralle poseeraaviin tyylitaiturehin, ja kirjaan uppoutuneisiin ihmisiin. Lontoon ihmisvilinässä pyörimisen jälkeen puutarha kuitenkin tuntuu suorastaan taianomaisen hiljaiselta, kuin keitaalta. 

Voisi kuvitella, että nykyään nämä salaiset puutarhat olisivat jo tallautuneet ihmislaumojen jalkoihin - osoitteet kun löytyvät hyvin nopeasti googlesta. Siitä huolimatta niissä harvoin törmää muihin kuin lounasrasian tai kirjan kanssa istuviin paikallisiin. Ehkä kaikilla muilla on niin kiire tehdä rahaa, ettei puistoissa tai edes salaisissa puutarhoissa istumiseen jää aikaa? Tai ehkä ihmiset eivät ole edes osanneet etsiä näiden kaltaisia paikkoja? Oli niin tai näin, mä oon todella iloinen siitä että saan viettää puutarha-aikaani ihan rauhassa. Ja luulenpa että samaa mieltä ovat myös ne muut vakiovieraat.

Salaiset puutarhat ovat hyvä esimerkki siitä, mitä Lontoo mun mielestä kaikkein parhaimmillaan on: täynnä yllätyksiä ja vähän piilotettuja asioita. Olenkin usein sanonut kavereilleni, että viikonloppureissulle tänne ei kannata tulla. Big Ben, London Eye ja muut ovat kyllä ihania, mutta vain pieni pintaraapaisu Lontoosta. Parhaiten tämän kaupungin kokee pidemmällä reissulla, kun on aikaa vaellella pitkin pikkukujia, bongailla salaisia puutarhoja ja vierailla supersuloisissa kahviloissa. 

Haluatko au pairiksi #3

Oletko haaveillut au pairiksi lähtemisestä, tai oletko ehkä tuore au pair? Pidä katse tekstissä, sillä tästä voi olla hyötyä just sulle. Sarjan ensimmäisessä osassa käytiin läpi perheen hankintaa, pääset sinne tästä. Toisessa osassa (click) aiheena oli puolestaan paperisota ja muut asiat, jotka hoitaa ennen lähtöä. Viimeisessä osassa, eli tässä, keskitytään siihen aikaan kun olet jo au pair. Miten löytää ystäviä, ja miten jättää reissusta mahdollisimman mukava muisto kaikille. Ja mitä sitten, jos perhe onkin hirveä.

Näin saat asiat rullaamaan perheen kanssa:

♠ Muista, että työaikana olet töissä - siitä huolimatta että asut perheen kanssa (useimmiten) saman katon alla ja saat vain taskurahaa. Työaikana keskitytään lasten kanssa olemiseen ja muuhun sellaiseen, vapaalla voi sitten hoitaa omia juttuja. Toki välillä voi vähän joustaa puoleen ja toiseen: olen esimerkiksi itse kirjoittanut työhakemusta lapsen katsoessa telkkaria vieressä, ja toisaalta taas pitänyt pikkuisia silmällä viikonloppuinakin, kun hostvanhemmilla on ollut kiirettä.

♠ Tästä päästäänkin toiseen asiaan: joustavuus. Kun tulee toista puoliväliin vastaan, asiat vain rullaavat paljon kevyemmin.

♠ Vaikka uudet kaverit ovat ihan huippuja, muista silti hengata myös hostperheen kanssa. Omasta kokemuksesta ja huhupuheista päätellen voin kertoa, että puolet au pair kokemuksesta jää kokematta jos ei vietä aikaa perheenkin kanssa. 

♠ Keskustele asioista, jotka sinua hiertävät, mutta kysy myös, voisitko itse toimia joissakin asioissa toisin.
♠ Kysy vielä lisää: jos et tiedä jotain, olet unohtanut jotain, tai olet muuten vain epävarma, niin kysy. Mokaaminenkaan ei ole maailmanloppu. Jokainen mokaa joskus, ja perhe kyllä ymmärtää jos et heti hallitse kaikkea. 

Näin löydät ystäviä:

Au paireilla on se etu, että kaikki muutkin au pairit ovat heidätn kanssaan samassa tilanteessa. Läheiset ovat jääneet kotimaahan, ja uusiin ihmisiin tutustuminen on mielessä vähän kaikilla.

♠ Facebookryhmät, jotka usein löytyvät "au pairs in (tähän maa tai kaupunki)" -tyyppisillä nimillä. Sinne voi rustata oma ilmoituksen, tai vastata jollekulle joka haluaa nähdä ihmisiä. Ja sitten vain tapaamisia sopimaan.

♠ Au pair -tapaamiset, joista usein ilmoitetaan juurikin noiden fb-ryhmien kautta. Myös merimieskirkko järjestää tapaamisia, ja Lontoon lisäksi paikka löytyy myös monesta muusta kaupungista ja maasta.

♠ Ystävyyden normaalit säännöt pätevät tässäkin. Kysy kuulumisia, pidä yhteyttä, ehdota uutta tapaamista... Vieraalla kielellä ystävyyssuhteiden solmiminen voi tuntua alkuun hankalalta, mutta jostainhan se on aloitettava. Ja suurin osa au paireista on kanssasi samassa tilanteessa!

Onko perheesi kuin suoraan hirviökirjasta?

♠ Jos ongelmat ovat pieniä: keskustele. Tätä asiaa en vaan voi korostaa liikaa, sillä suurin osa ongelmista on ratkaistavissa rakentavan keskustelun avulla.

♠ Jos perheessä on kuitenkin ihan todellisia ongelmia, joita ei keskustelulla ratkaista, vaihda perhettä. Kotiinkin voi lähteä, mutta silloin reissusta jää vain paska maku suuhun. Usko pois, kivojakin perheitä on, joten mikset etsisi sellaista ja päättäisi vuottasi jossain paremmassa paikassa. Uuden perheen löytää samoin kuin vanhankin, esimerkiksi sieltä aupairworld.com -sivulta.

♠ Jos sun on oman turvallisuutesi tai muun vastaavan takia pakko päästä perheestä heti pois, niin yritä majoittua ensi hätään johonkin halpaan hostelliin tai mahdollisen ystävän luokse. Tärkeintä on, että oot itse turvassa, sen jälkeen voi alkaa miettiä ratkaisuja. 

♠ Tässä mielessä järjestö on useimmiten avuksi: siltä saa turvaa hädän iskiessä. Ainakin Lontoossa toimiviin järjestöihin voi kuitenkin liittyä myös kesken au pair -ajan, jos tilanne perheessä on sietämätön. Sitäkin voi siis harkita, jos tuntuu ettei itse selviä kaikesta. 

♠ Muista tämä: Jos perhe on oikeasti niin paha, että tunnet olosi turvattomaksi, on ihan okei lähteä sanomatta etukäteen mitään.

Kahdeksan kuukautta Englannissa

Mulla on lentolippu Suomeen. Siis lentolippu. Suomeen. Olisi vissiin kannattanut uskoa kaikkia niitä vanhoja ja viisaita, jotka väittivät au pair -vuoden kuluvan nopeasti. Niin on nimittäin käynyt, kuten olette ehkä mun joka ikisessä kuukausipostauksessa toistuvista "kylläpä aika on mennyt nopeasti" -jutuista voineet päätellä. Mutta totuushan on se, että joka ikinen viikko on reilusti edellistä lyhyempi, ja lentolippu takataskussa on pakko myöntää että kohta ne hyvästit vaan on heitettävä.

Vaikka kuinka haluaisi väittää, ettei lähtö täytä vielä ihan kaikkia ajatuksia, niin kyllä se ainakin suurimman osan täyttää. Pitäisi  hoitaa noin miljoona asiaa, joista päälimmäisenä isomman matkalaukun hankkiminen. Mitäköhän oon ajatellut, kun tulin tänne käsimatkatavaroihin mahtuvan minimatkalaukun kanssa!? Läksiäislahjatkin voisi jossain vaiheessa kehitellä, haluan antaa jotakin kiitokseksi ihanasta vuodesta. Mutta mitä antaa ihmisille joilla on jo kaikkea? Etenkin aikuisille soveltuvia lahjavinkkejä otetaan vastaan, kiitos. Tuliaisia en uskalla edes miettiä, ennen kuin saan sen isomman laukun käsiini. Sitten vasta katsotaan että mahtuuko pakkaamisen jälkeen mukaan enää mitään ylimääräistä. Koepakkauksen jälkeen vasta katsotaan, mahtuuko mukaan mitään ylimääräistä.

Oon superinnoissani suomikesästä, sillä nyt kotimaan luontoa ja muita upeita juttuja osaa arvostaa paljon enemmän. Mulla on pitkä lista asioista jotka aion kesällä toteuttaa, mutta siitä lissää myöhemmin. Nyt voisi palata vielä hetkeksi menneeseen kuukauteen ja katsoa miten on mennyt. Reissuja tuli edeltävän kuukauden huimaan tahtiin verrattuna aika vähän, mutta jonkin verran kuitenkin. Itse asiassa tämän postauksen julkaisuhetkellä olen seikkailemassa pitkin Cornwallia. Sen jälkeen on suunnittelmissa päiväretki Isle Of Wightille ja sitten mun UK bucket listin paikat alkavatkin olla Irlantia lukuunottamatta koluttu. Irlantiin tuskin enää edes ehdin, sillä heti Cornwallin jälkeen tuskin jaksaa uutta isoa reissua ja kotiinlähtökin lähestyy. Mutta hei, pitäähän jotain jäädä ensi kerrallekin!

Kielitaitoon on pakko palata vielä kuukausikatselmuksen lopuksi, sillä se oli mulle suuri ongelma tänne tullessani. Ilokseni voin kertoa kehityksen olleen huimaava! Lasten kanssa puhun englantia jo niin sujuvasti, että useampi ihminen on luullut mua britiksi. Aikuisten kanssa käytetään paitsi pidempiä ja vaikeampia lauseita, myös vaikeampia aiheita. Virheitäkin tulee sen takia paljon enemmän, mutta pystyn siitä huolimatta keskustelemaan rennosti niin päivän tapahtumista kuin opintotukileikkauksista ja Suomen pakolaispolitiikastakin. Tekisi mieli vain käyttää englantia koko ajan ja joka paikassa. Lainasin kirjastosta kasan englanninkielistä kirjallisuutta, joten lukemista ei ainakaan hetkeen puutu.

Tavoittele unelmiasi

Olisi niin ihanaa, jos... äh, en mä kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä. En mä kykene siihen, turha edes yrittää. Onko tuttu ajatuskuvio? Oli unelma mikä tahansa, suuri tai pieni, sen toteutuminen tuntuu usein vain toiveunelta. En mä kuitenkaan sitä koskaan voi saavuttaa. Ja ei, et voikaan jos tuon ajatuksen takia et edes yritä. 

Huomaan usein itse sortuvani samaan. Unelma tuntuu liian suurelta, sellaiselta kaukana siintävältä tähdeltä. Kaunis katsoa, mutta täysin saavuttamattomissa. Sitä unelmat kuitenkaan harvoin ovat - jos siis puhutaan oikeaan elämään sijoittuvista haaveista eikä siitä että saisi vielä 19-vuotiaana kirjeen Tylypahkaan. Jos lähtee tavoittelemaan unelmiaan epäilyksistä huolimatta, antaa samalla itselleen mahdollisuuden unelman toteutumiseen. Ei kukaan hae sua kotisohvalta unelmien työpaikkaan, eikä unelmien prinssi ilmesty noin vain sängyn alle. Asioiden eteen pitää tehdä jotakin, jotta ne toteutuisivat - siitä huolimatta että se vaatii usein omalta mukavuusalueelta poistumista. Aiemmin saavuttamattomalta tuntunut ajatus voikin muuttua vielä todeksi.

Paras esimerkki tähän mun elämästä on tarina siitä, miten päädyin au pairiksi. Nykyinen hostperheeni haki jotakuta, joka puhuu englantia sujuvasti. No, mun englantia ei silloin voinut parhaalla tahdollakaan sanoa sujuvaksi. Kuullun ymmärtämínen oli sitä luokkaa, etten erottanut englanninkielisistä lastenohjelmista sanoja. Perhe kuitenkin vaikutti tosi kivalta. Vaikka olen ollut paljon tekemisissä lasten kanssa, juuri sellaiset 2-5 vuotiaat pikkuiset ovat niitä joiden kanssa tulen parhaiten juttuun, ja sijaintikin oli loistava. Lontoossa oppisin paitsi kieltä, pääsisin myös kätevästi kulkemaan ympäri Englantia. Siispä päätin pistää perheelle viestiä huonosta kielitaidostani huolimatta, ja kuinkas kävikään: sain paikan!

En sano, että yrittämällä onnistut aina. Mutta jos et edes yritä, on peli käytännössä menetetty jo ennen alkamistaan. Lyömällä hanskat tiskiin jätät samalla elämättä sen elämän, jota olisit voinut elää. Vanhana useimmiten katuu asioita, jotka on jättänyt nuoruudessaan tekemättä - ei niitä jotka on tehnyt. Luovu siis turhista peloista ja tavoittele rohkeasti niitä asioita joita elämältäsi haluat! Jos haluaisit matkustella enemmän, priorisoi rahankäyttösi niin että jonakin päivänä oikeasti voit ostaa lentoliput Malesiaan. Jos haluat perustaa oman konditorian, mikset ilmoittautuisi vaikka kakkukurssille näin alkuun? Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa elämään sitä elämää, jota haluaa elää.

Kun seuraavan kerran huokaat saavuttamattoman unelmasi perään, mieti murehtimisen sijaan keinoja, joilla tämän unelman voisit saavuttaa. Hyvää unelmien täyteistä viikkoa teille kaikille!

Historian havinaa Walesissa

Oletko joskus miettinyt, miltä tuntuisi elää historiankirjan sivuilla? Nähdä ritarien taistelevan keskiaikaisten linnojen käytävillä ja vaellella keskellä lampaiden täyttämiä nummia. Walesissa pääsee hyvin lähelle tuota tunnelmaa. Osansa voi toki olla sillä, ettemme pysähtyneet reissun aikana yhdessäkään suuremmassa kaupungissa, mutta en nähnyt maassa ainoatakaan Burger Kingiä, Starbucksia tai vastaavaa. Niiden sijaan söimme pubeissa ja kahvittelimme paikallisissa pikkuliikkeissä.

Wales on ollut pitkään mun matkakohdelistalla, vaikken maasta edes kovin paljoa etukäteen tiennyt. Olin kyllä lukenut siitä kirjoista, olin lukenut matkapostauksia ja oletin tietäväni suunnilleen minne olen menossa. Mutta enpä tiennyt. En tiennyt, että maan katukuva on niin vanhanaikainen. En tiennyt, että lampaita on niin tajuttoman paljon (tämä kyllä olisi Englannin perusteella pitänyt arvata...) enkä tiennyt miten paljon historiaa siellä on nykyäänkin nähtävissä. Ajelimme ohi lukuisten vanhojen linnojen, ja vierailimme lähes raunioituneessa vanhassa kirkossa. Jos jossain kummittelee, niin siellä. Luonto oli vallannut seinät ja katto romahtanut aikaa sitten. Paikalle johti vain pieni polku, jota ei ilman oppaan vinkkiä olisi edes huomannut.

Paras juttu ikivanhan kirkon jälkeen oli Hay-On-Wye -niminen pikkukylä, jota kirjojen kaupungiksikin kutsutaan. Siellä järjestetään kirjallisuuden kunniaksi vuosittain Hay Festival, ja paikalla on festivaalien ulkopuolellakin toistakymmentä kirjakauppaa ja kaikenlaisia second hand bookshoppeja. Moni käytettyjä kirjoja myyvä "putiikki" oli merkitty nimellä "honesty bookshop", eli rehellinen kirjakauppa. Kokonaisen kaupan sijaan myymälän virkaa toimittivat monessa paikkaa vain muutama kirjahylly ja rahoille tarkoitettu laatikko. Mä en kerta kaikkiaan voinut lähteä kirjojen kaupungista ilman kirjaa, joten nyt mulla on Cecilia Ahernin How To Fall In Love sängyn päällä odottamassa illan lukuhetkeä. Kirjakaupatkin olivat todella houkuttelevan näköisiä, mutta pitihän se oma rehellisyys todistaa pistämällä kolikoita honesty bookshopin laatikkoon.

Mulle tärkeintä matkailussa on upeat maisemat, kiinnostava historia ja hyvä ruoka. Näitä kaikkia Walesissa riitti; maisemia pääsimme ihailemaan etenkin ratsastusvaelluksen aikana, historiaa näki ihan kaikkialla ja hyvää ruokaa testasimme eräässä pubissa (hah, jälleen yksi asia pois bucket listilta). Oli muuten aivan mielettömät annokset: omassani oli kaksi kanapihviä, perunamuusia, paistettuja perunoita, ruskeaa kastiketta ja yorkshire pudding. Lisäksi pöytiin tuotiin yhteiset kulhot erilaisia kasviksia, muun muassa keitettyjä juureksia sekä juustokuorrutettua kukka- ja parsakaalta. Jälkiruoaksi syömäni Cremé Brúlee täydensi makunautinnon ja tämän yhden kokeilun perusteella täytyy syödä pubeissa useamminkin. Ainakin hyvissä sellaisissa.