Sairaan siistii Särkänniemes



Särkänniemi on mun suosikkihuvipuisto kautta aikojen. Voi olla, että joku ulkomaalainen huvipuisto vielä joskus sekoittaa mun pään, mutta jos valinta täytyy tehdä Linnanmäen ja Särkännemen väliltä, suuntaan ehdottomasti jälkimmäiseen. Sinne me suunnattiin myös kesäkuun alussa, vai olisiko ollut jopa toukokuun loppua, kun haluttiin juhlia pääsykokeiden ohittamista jotenkin. 

Tulokset antavat vielä odotuttaa itseään, mutta pieni throwback Särkänniemeen voisi olla nyt paikallaan. Huvipuistoa on uudistettu monella tapaa sitten viime käynnin, ja eniten nauratti hauskat kyltit, joita oli eri puolilla puistoa. "Beware of smartphone zombies", ja muut vastaavat ovat musta aika kiva lisä sinne kaikkien laitteiden keskelle. Ja laitteista puheen ollen - niitä oli tullut ihan sikana lisää sen jälkeen kun viimeksi kävin. Kamalan näköiseen X:ään en uskaltanut mennä (jälkikäteen harmitti!), mutta muut uutuudet kävin testaamassa ja osan useampaankin kertaan. Ekan laitteen jälkeen tosin piti vetää hiukset hätäpuolinutturalle, koska näillä pituuksilla hiuksia on kierroksen lopussa paitsi mun, myös vieressä istuvien suussa. Ja on muuten noloa pyydellä hiuksiaan anteeksi jälkikäteen, joten ehkäisin suuremmat vahingot alla näkyvällä tavalla. 



Meidän reissu oli sään puolesta aika harmaa ja viileä, eli toisin sanoen täydellinen huvipuistopäivä. Ei tullut kuuma, mutta jonoa ei ollut kuin parissa suosituimmassa laitteessa. Te varmaan kaikki tiedätte tän arvon, yleensä kun vähintään puolet ajasta menee jonottamiseen. Niin me siis ravattiin kaikki laitteet läpi niin monta kertaa kuin jaksettiin, ja pysädyttiin välissä syömään eväitä. Loistotapa muuten säästää on omien eväiden tuonti, sillä huvipuistoissa on myös huvipuistohinnat. Me siis popsittiin omia ruisleipiä ja porkkanoita, mutta jälkkärit sentään piti hakea kioskeista. Supervohveli kaikella mahdollisella ja mustikan makuinen hattara - mitä muuta enää tarvii jos on pitänyt koko päivän hauskaa laitteissa?

Kuka muu on ehtinyt jo katsastaa huvipuistoja tälle kesälle?


16 comments:

  1. En kyllä muista millon viimeksi olisin huvipuistossa käynyt, mutta olis kiva käydä virkistää muistoja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa, on siinä vaan ihan oma hohtonsa!

      Delete
  2. Mun ehdoton suosikkihuvipuisto on Powerpark! Jos se on sulta vielä tsekkaamatta, niin matkusta ihmeessä kokeilemaan. Itsellä ei ole kokemuksia Linnanmäestä ja Särkänniemestäkin hyvin vähän, mutta monen olen kuullut kehuvan Powerparkia Suomen parhaaksi huvipuistoksi. Ei se toki kovin iso ole, mutta laitteita olen kuullut kehuttavan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siellä en oo vielä käynyt! Mä oon kuullu samoja huhuja, joten ehkä ens kesänä olis sitten vihdoin Powerparkin vuoro :D

      Delete
  3. Mun ehdottomat suosikit on Briteissä Thorpe Park ja Alton towers!! En oo missään muussa maassa niin hurjia laitteita löytänyt <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hui apua, kuulostaa hurjalta :D Eli sinne siis! Jos ei seuraavalla, niin ainakin sitä seuraavalla matkalla britteihin ^^

      Delete
  4. Mua vähän harmittaa ettei ole tullut käytyä särkkiksessä moneen vuoteen! Pitää viimeistään ensi kesänä korjata tilanne :D

    <3: Jasmin N
    Little Things With Jassy
    Bloglovin'

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kyl käydä! Siel on musta ihan sikakiva tunnelma ja laitteet ja kaikki ^_^

      Delete
  5. Olipas kiva postaus! Ite en oo vielä ehtinyt huvipuistoissa tänä kesänä käymään mutta ehkä pian! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen, on niissä vaan ihan oma tunnelmansa ^_^

      Delete
  6. Huvipuistot on ihania! 😍 Mä niin odotan meidän seuraavaa reissua Kaliforniaan - ollaan jo suunniteltu valmiiksi muutamat huvipuistoreissut, lähinnä C:n veljien toimesta... Ei kyllä harmita 😀 Särkänniemi on kyllä ihan älyttömän kiva paikka ja sinne pitää tänä kesänä vielä ehdottomasti päästä! 😌

    ReplyDelete
    Replies
    1. Waau, voin kuvitella et siel kaukana huvipuistot on viel makeempii ku tääl! :D

      Delete
  7. Särkkis on myös mun suosikki! Yleensä oon kesäisin käynyt huvipuistossa, mutta tänä vuonna taitaa jäädä väliin :)

    ReplyDelete
  8. Ihania kuvia :) Hyvää loppuviikkoa sinne sulle!

    ReplyDelete