5x Pehmeämpi lasku kouluun


1. Käännä unirytmisi kuntoon.

Koulun alku sujuu pehmeästi, kun jaksat korjata unirytmisi arkimoodiin jo ennen kuin on ihan pakko. Viimeiset lomaillat tekisi mieli valvoa myöhään, mutta ensimmäisenä kouluaamuna kiität itseäsi jos olet malttanut mennä nukkumaan ajoissa. On paljon kivempi ottaa tuleva kouluvuosi vastaan pirteänä.

2. Suunnittelu on avain sujuvaan aamuun. 

Kun olet valinnut asun edellisenä päivänä, ja ehkä valmistanut aamupalankin etukäteen, ei varsinaisella h-hetkellä tarvitse enää huolehtia mistään ylimääräisestä. Kokeile ekaksi aamuksi vaikkapa herkullista omenatuorepuuroa, tai pilko smoothieainekset valmiiksi kulhoon.

3. Järjestä huoneeseesi oma koulunurkkaus. 

Siis sellainen, missä on kätevä tehdä läksyt, ja mistä löydät  kaiken tarpeellisen nopeasti. Laskin, vihkoteline, kyniä... Mitä muuta sun nurkkaukseen kuuluu? Läksyjen teko on paljon hauskempaa, kun puitteet siihen ovat kunnossa. 

4. Keskity positiivisiin puoliin. 

Lomalla olisi aika ihanaa vielä lekotella, mutta koulujen alkuunkin liittyy monta kivaa juttua. Esimerkiksi se, että kavereita näkee taas säännöllisesti - ainakin niitä jotka ovat samassa koulussa. Ja lemppariaineessa käydään luultavasti tänä vuonna taas monta kiinnostavaa asiaa. 

5. Kaikkea hauskaa ei tarvitse jättää taakseen. 

Arkeen laskeutuminen käy pehmeästi, kun juhlistat ensimmäistä kouluviikkoa vaikkapa piknikillä kavereiden kanssa. Syksynkin mittaan ehtii tehdä kaikkea hauskaa, ja hyvä mieli kantaa taatusti myös kouluarkeen. 


13 comments:

  1. Tosi näppärä ja hyödyllinen postaus tämä koulun aloittaville! Tollanen koulunurkkaus ois erittäin kiva sillä itsellä ainakin tuppaa koulukamat lojumaan pitkin lattioita ja läksytkin hoituu atk-pöydällä joka on yleensä aina täynnä tavaraa :D Joten täytyy varmaan vähän petrata tohon hommaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että tykkäät! Ja kannattaa kokeilla koulunurkkausta ni sais ehkä kaaoksen hallintaan (saman ongelman kanssa oon paininut) :D

      Delete
  2. Todella mukava postaus ja näistä on varmasti koululaiselle hyötyä :) Ja on ihan totta, että varmasti houkuttaisi viimeiseen lomapäivään saakka valvoa pitkälle yötä, vaikka se tarkoittaisi melko väsyneitä ensimmäisiä kouluaamuja :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha jep, ja sama ilmiö toistuu vielä työelämässäkin :D

      Delete
  3. Hyviä vinkkejä! :-) Kiva postaus. <3

    ReplyDelete
  4. Sulla on hei tosi kiva blogi! Oon itse lähössä ihan pian au pairiksi Lontooseen ja sun postauksista on ollut tosi paljon hyötyä mm. perheen etsinnässä, kiitos siitä! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos, ihana kuulla <3 Ja pidä ihan sairaan kivaa Lontoossa!

      Delete
  5. Hyvät vinkit! :) Ja tuo unirytmin kääntäminen on vaan ah-niin-totta! :''D Muuten mulla luonnistuu kyllä paluu arkeen - näin niinkuin suurin piirtein - mutta tuo unirytmin kääntäminen on ihan kamala homma. Tulee vaan helposti valvottua myöhään, kun tietää voivansa nukkua pitkään - ja siinäpähän sitten kärsii... Ehkä tässä vielä joskus oppii :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahhah mulla ihan sama homma ton unirytmin kans :D Vaikka oonkin koittanut vähän kasvattaa selkärankaa sen suhteen. Toiveissa silti sit joskus työpaikka, johon ei tartte raahautua ennen kahdeksaa.

      Delete
  6. Mä oonkin tosi huono tossa suunnittelussa,helpottais kummasti jos laittaisi vaatteet edes aamulla valmiiksi:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahh jep! Mä oon niin aamu-uninen että pakko olla kaikki valmiina - etenkin nyt ku työt alkaa superaikaisin.

      Delete
    2. Mullakin alkaa koulu ens viikolla ja oli sen takia kyllä kiva lukea tää postaus! :)

      mariannesendenali.com

      Delete