Reilu vuosi sitten tuskailin saman ongelman kanssa, kun aika moni tuleva au pair ehkä tälläkin hetkellä: mitä ihmettä pakata mukaan vieraaseen maahan. Tiedossa oleva pesti on useamman kuukauden, tai ehkä jopa vuoden pituinen, ja tuntuu että reissuun pitäisi pakata ainakin sen verran tavaraa. Todellisuudessa yllättävän pienelläkin tavaramäärällä pärjää. Listasin tähän asioita, jotka mulle selkenivät pakkailun aikana - toivottavasti tästä on hyötyä myös muille au pairiksi lähteville.
1. Tarpeeksi suuri matkalaukku
Mä sain oppia tän kantapään kautta. Vaikka menomatkalla yksi pieni matkalaukku on ihan riittämiin, niin paluumatkalla tavaraa on vähintään kaksinkertainen määrä. On tuliaisia, uusia vaatteita ja kaikenlaisia muita ostoksia. Hanki siis oikeasti iso matkalaukku, mutta pakkaa se menomatkalla korkeintaan puolilleen.
2. Vaatteita vain sen verran kuin oikeasti tarvitset
Ei, sä et tarvitse siellä viisiä eri farkkuja - ja vaikka tarvitsisitkin niin ostat niitä kuitenkin paikan päältä. Itse otin vaatteita mukaan noin viikon tarpeisiin, ja pärjäsin hyvin. Toki ostin Lontoosta vähän sitä sun tätä, mutta niin se olisi mennyt vaikka olisin pakannut koko vaatekaappini mukaan. Vähemmän on enemmän siinä vaiheessa, kun pakkaa tavaroita au pair -reissua varten.
Ja hei, ota mukaan riittävästi kotivaatteita, kuten lökäreitä ja vähän kulahtaneita paitoja. Lasten kanssa touhutessa tyyli on toissijainen juttu, ja vaatteiden mukavuus ja käytännöllisyys se ykkönen. Mä sain omiin vaatteisiini muun muassa ruokaa ja vihreää maalia, ja olin aika iloinen siitä että päällä oli lempifarkkujen sijaan lökärit ja kotipaita.
3. Kaikki tärkeä käsimatkatavaroihin
Passi, eurooppalainen sairaanhoitokortti, matkavakuutus, mitä näitä nyt olikaan. Tärkeät paperit varmaan sujahtavat automaattisesti käsimatkatavaroihin, mutta muista pakata sinne myös muut tarpeelliset jutut, joita ilman et pärjää. Eräällä kaverillani kävi niin, että hänen matkalaukkunsa katosi kolmeksi kuukaudeksi heti vieraaseen maahan saavuttuaan. Sinne menivät kaikki kivat vaatteet, tärkeimmät esineet ja kaikki. Onneksi laukku myöhemmin löytyi, mutta voitte kuvitella miltä tuntuu aloittaa arki uudessa maassa ilman käytännössä mitään. Pakkaa siis käsimatkatavaroihin muutamat alusvaatteet, t-paita, hammasharja ja muita esineitä jotka helpottavat elämää jos matkalaukku sattuu katoamaan. Sitä tuskin käy, mutta jos käy, olet iloinen siitä että varauduit asiaan.
4. Tuliaisia perheelle
Tuliaiset eivät ole pakollisia, mutta ilahduttavat taatusti isäntäperheen mieltä. Tyypilliset suomijutut aina salmiakista ja ruisleivästä muumituotteisiin ja Marimekkoon ovat aika perinteisiä viemisiä, ja tuovat samalla palan Suomea myös isäntäperheelle. Moni on vienyt myös esimerkiksi matkaoppaan tai Suomen lipun mukanaan, mutta puoliksi suomalaiseen perheeseen mennessäni en nähnyt niitä kovin tarpeellisiksi. Sen sijaan vein hostlapsille Tatun ja Patun Suomi -kirjan, ja hostvanhemmille muumikupit. Joululomalta palattuani toin suomituliaisiksi myös hieman Fazerin suklaata, joka teki kauppansa todella hyvin. Mieti, mitkä tuliaiset voisivat sopia just sun hostperheelle, ja valikoi viemiset sen mukaan.
5. Valokuvia, vanha pehmolelu ja muu sellainen
Kun ympärillä ei enää ole omaa perhettä, ei ystäviä, ei mitään vanhaa ja tuttua, voi olo tuntua välistä (ja etenkin alkuun!) aika yksinäiseltä ja kurjalta. Rakkaiden ihmisten kuvat tai lapsuuden lempipehmolelu voivat lievittää ikävää, ja toisaalta tuovat hieman kodin tuntua myös vieraaseen maahan.
♦ ♦ ♦
Katso myös:
Todella hyvä postaus! :) Oon aivan ehdottomasti myös täysin samoilla linjoilla sun kanssa siinä, mitä pakata ja mitä ei.
ReplyDeleteLisäksi mä lisäisin listaan myös sen, että kaikki millään tapaa ylimääräinen kannattaa (oikeasti!) karsia. Esimerkiksi USA:n lentäessä mulla ei IKINÄ ole mukana saippuoita, pyyhkeitä, shampoita sun muita vastaavia - ihan siksi, että mulla on ollut valmiina paikalliset vastineet näille, ja etenkin pyyhe vie hirmuisesti (fyysistä) tilaa matkalaukusta, shampoot ja saippuat puolestaan painavat melkoisesti ja vievät tällä tavalla tilaa joltakin muulta ja tärkeämmältä. Loma on hieman eri asia toki, kuin pidempi visiitti! :)
Huomattiin Suomeen muuttaessa myös se, että kaiken muun isomman (ja silti jollain tavalla oleellisen) saa ihan tosissaan toimitettua myös jälkijunassa. Tottakai tämä nyt vähän eroaa sun aiheesta siinä mielessä, että sulla on ollut selkeästi myös paluulipun osto tiedossa, joten matka on kahdensuuntainen :) Mutta idea periaatteessa sama - posti ja lähettipalvelut tuovat suhteellisen järkevään hintaan niitä tavaroita, joita ei heti tarvitse, mutta jotka ehdottomasti tahtoo mukaansa. Meillä tuli kontissa perästäpäin tauluja, kosmetiikkaa, vaatteita, kirjoja, muistoesineitä... Jne.
Hupsista, pahoittelut pienestä venähtämisestä! :--D
Täysin samaa mieltä! Ne shampoot sun muut voiihan hyvin ostaa vasta perillä, jos aikoo olla reissussa yhtään pidempään. Muutrnki hyviä pointteja. Ei pituus haittaa yhtään,kiva vaan ku kommentoit <3
Delete