Muistoja Englannista | BP

Yli puoli vuotta on kulunut siitä, kun pakkasin elämäni (taas kerran) muutamaan laukkuun, ja heitin hyvästit mun ihanalle hostperheelle. Pari viikkoa sitten tehdyn brittireissun jälkeen au pair -vuoden muistot ovat taas pyörineet aktiivisesti mielessä, ja kirjoittelinkin ylös muutamia erityisen ihania. Näiden myötä pääsette myös tutustumaan mun hostperheeseen vähän paremmin, sillä en ole heistä juurikaan kirjoitellut aiemmin. Ja jep, vaikka reissasin aika paljon ympäri Englantia, mieleen jäi silti parhaiten joitain ihan pieniä hetkiä tavallisten arkipäivien lomasta.

- Mun huoneeseen tuleminen oli periaatteessa kiellettyä (ettei lapset tulis sinne ilman lupaa), mutta etenkin keväällä jätin oven usein auki jos esimerkiksi piirtelin tai tein jotain muuta huoneessani, jotta hostlapset voisivat halutessaan tulla sinne leikkimään. Istuinkin usein kirjoittamassa blogipostauksia niin, että pikkuiset piirsivät tai leikkivät jotain siinä vieressä. Oli niin ihanaa ja kotoisaa puuhailla omia juttuja ja olla siinä sivussa muun muassa jäätelökiskan tai kampaamon asiakas. -

- Oli aika harmaa ja ikävä päivä, ja muutama raasu työmies joutui työskentelemään meidän talon lähellä siinä(kin) säässä. Hostisä ei kauaa sitä katsellut, vaan keitti miehille isot kupit teetä lämmikkeeksi. Hostlapsille, jotka tietty halusivat tietää mitä isi nyt tekee, hän selitti vievänsä työmiehille teetä kun ulkona on niin kylmää ja ikävää. Istuin siinä sohvalla ja mietin että tollaisia ihmisiä maailmassa sais olla enemmänkin. -

- Hostäidin kanssa istuttiin monena iltana juomassa teetä ja juttelemassa. Usein jompi kumpi tai molemmat luki samalla jotain. Niin rentoja ja mukavia hetkiä. -

- Näin Millan ekaa kertaa ihan mun au pair -ajan alussa Lontoossa. Ei olla kumpikaan ehkä ikinä puhuttu niin paljoa, molemmilla oli ääni ihan käheenä illan päätteeks. Ja kyllä, sain uuden ihanan ystävän. -

- Heräsin keskellä yötä siihen, että toinen hostlapsista oli hiippaillut mun sänkyyn ja kietonut kätensä mun kaulaan. Ei toista raaskinut herättääkään enää (enkä jaksanut itse nousta sängystä), joten siinä sit nukuttiin vierekkäin. -

Nyt Lontoossa käydessäni sain jälleen huomata sen, mikä au pairina olossa on kaikkein raskainta. Ei se aupparointi itsessään, vaan se sen jälkeinen aika kun lapset kasvavat muttet enää oo osa niiden elämää, et ainakaan samalla tavalla. Että varoituksen sana vaan kaikille nykyisille ja tuleville auppareille (vaihtareille myös)!