Mun piti käydä Porvoossa jo kesällä, mutta se käynti myöhästyi, öh, puolella vuodella. Ihan pikkujuttu siis. Lämpötila ei ollut enää tässä kuussa kovin korkealla, mutta joulumarkkinat ja ihanat pienet putiikit lämmittivät tämän turistin aika tehokkaasti. Me käytiin siis poikaystävän kanssa ihailemassa Porvoon joulumarkkinoita, ja kierreltiin siinä sivussa vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Ihan älyttömän kaunis kaupunki, ja tiedän jo nyt että ensi kesän Porvoo-reissun vain täytyy onnistua.
Aamukymmeneltä (aika, jolloin tekisi mieli vasta herätä) me oltiin jo haistelemassa Porvoon ilmaa. Suunnattiin ensi töiksemme Wanhan Ajan Joulumarkkinoille nuuhkimaan ihania saippuoita ja ihailemaan kivisiä saunatonttuja. Sieltä matka jatkui aika vikkelästi seuraaville markkinoille, jotka puolestaan olivat levittäytyneet Raatihuoneentorille. Täältä löytyi joulupukin lisäksi myös muori, ja useampi laulava tonttulapsi. Oli hirmu tunnelmallista kierrellä jouluisten kojujen keskellä, ja kuunnella tonttujen laulantaa.
Jossain vaiheessa varpaita alkoi kipristellä siihen malliin, että päädyttiin Tee- ja kahvihuone Helmeen. Sisustuksesta tuli ihan mieleen paitsi entisajat, myös Venäjä, ja omenakinuskikakun ja jouluteen parissa oli kiva vain fiilistellä joulunodotusta ja Porvoota (Turun ohella yksi mun lempparikaupungeista Suomessa). Helmessä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta hillitön ihmismäärä sai hörppimään teet aika nopeaan tahtiin.
Pienet putiikit ovat parhaita shoppailupaikkoja, jos tarkoituksena on ostosten sijaan enemmänkin vain katsella. Ja kyllä niistä katselukierroksistakin tarttuu matkaan vaikka mitä. Käytiin lähes kaikissa Porvoon vanhankaupungin putiikeissa, juotiin kaakaota suklaapuodissa ja ihailtiin taidokkaita nukketaloja lelukaupassa. Olisi myös tehnyt mieli mennä joen jäälle luistelemaan (kengillä vain), mutta ei viitsitty häiritä pilkkijöiden rauhaa.
Porvoo on jo itsessään ihan supersuloinen ja jouluinen kaupunki (ainakin talvisin), joten sinne vain kaikki joiden joulumieli on vielä hukassa. En tiedä kuinka paljon siellä on tapahtumia vielä ennen aattoa, mutta todennäköisesti tarjontaa löytyy ainakin jonkin verran. Ja kahvilat ainakin ovat pullollaan jouluherkkuja, joita maistella kiertelyn lomassa!
Missä sä haluaisit käydä vielä ennen joulua? Vai tuntuuko paremmalta idealta vain rentotua nämä vikat viikot?
Aivan älyttömän upeita kuvia ja ihana jouluinen tunnelma oikein hehkuu niistä ♥ Mä en ole useaan vuoteen käynyt Porvoossa, mutta haluaisin kyllä :) Munkin tosin piti kesällä mennä, mutta jäi :D
ReplyDeleteHaha, en oo siis ainoo! :D Mut ehtiihän sitä talvellakin (tai vaikka tulevana viikonloppuna jos oikein repäisee) :)
DeletePorvoo näyttää tosi kivalta paikalta! Ihanan tunnelmallisia nämä kuvat :)
ReplyDeleteSe on ihana <3
DeleteUpeat kuvat!<3
ReplyDeleteadaemmimaaria.blogspot.fi
Kiitos!! :)
DeleteOnpas tunnelmallisen näköiset joulumarkkinat ja jouluinen kaupunki! :) Porvoossa pitäis itsekin lähteä käymään, sillä en edes muista, oonko kaupungissa joskus käynyt.
ReplyDeletehttps://breezesfrommyatlas.blogspot.fi/
Ne oli ihanat <3 Ja Porvoo kans, joten tee ihmeessä reissu sinne jos vaan pystyt.
DeleteMä oon joku pari vuotta sitten käynyt Porvoossa, mutta hirvee hinku ois kyllä päästä uudelleenkin! Ehkäpä kesällä, sillä viimeksi olin talvella. Niin ihania, tunnelmallisia kuvia tässä postauksessa♥ Joulumarkkinat ovat kyllä ihan parhautta tälleen joulun alla, sillä niistä tarttuu sitä joulumieltä :')
ReplyDeletehttps://anskisss.blogspot.fi
Mäkin ajattelin suunnata Porvooseen seuraavan kerran kesällä :D Hirmu kiva kaupunki! Ja kiitos :)
Delete