4 | Appelsiinikaakao

Mä oon ihan totaalisen hurahtanut appelsiinikaakaoon, voisin juoda sitä vaikka puoli litraa kerralla (tai oikeastaan joinkin). Näin joulun alla on ihan parasta istua iltaisin kotona lukemassa kirjaa tai seuraamassa vlogmasia - kaverina tietysti joku teemaan sopiva juoma! Yleensä mun valinta olisi tee, mutta erilaiset kaakaotkin istuvat joulukuuhun todella hyvin. Etenkin, jos niissä on mukana ripaus sesongin makuja. Mä keittelin jo marraskuun puolella ensimmäisen kupillisen appelsiinikaakaota, ja täytyy sanoa että tämä pääsi saman tien lempparijuomien listalle. Suklaa ja appelsiini mätsäävät yhteen ihan älyttömän hyvin, etenkin kaakaossa.


Appelsiinikaakao

Tarvitset: 5 dl maitoa, n. 40g tummaa suklaata, puolikkaan appelsiinin raastettu kuori
Tee näin: Mittaa maito ja suklaa kattilaan. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen. Kun suklaa on sulanut, ja ensimmäiset kiehumiskuplat ilmestyvät keitokseen, ota kattila pois levyltä. Lisää appelsiininkuoriraaste, sekoita huolellisesti ja annostele kuppeihin. Voit halutessasi koristella kaakaot esimerkiksi kermalla ja suklaarouheella, kuten mä tein.

Tästä ohjeesta tulee noin kaksi kupillista (tai yksi kuvissa näkyvä kupillinen), joten kutsu vaikka ystäväsi kylään ja hörppikää joulukaakaota yhdessä.


22 comments:

  1. Oi nami tätä on kyllä pakko kokeilla!!♥ En oo ennen maistanutkaan appelsiinikaakaota, mutta tän ohjeen myötä siihen tulee poikkeus :D pitääkin ehkä jo tänään illalla kokeilla! <3

    ReplyDelete
  2. Tätä on kyllä pakko testata! :-)<3

    http://adaemmimaaria.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa :D Appelsiini tuo vähän vaihtelua peruskaakaoon ^^

      Delete
  3. Kuulostaapa niin hyvältä, pakko kokeilla!<3

    ReplyDelete
  4. Oi nam, myös mun on pakko ottaa ohje ylös ja pistää tässä joulun alla kokeiluun, kuulostaa (ja näyttää) ihan taivaalliselta! ♥

    https://bottleoflove.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Otapa ihmeessä :) Kiva että näin moni aikoo kokeilla tätä!

      Delete
  5. Tää näyttää niin herkulliselta pelkästään jo kuvissa, että pakko testata tätä pian! Sulla on kyllä oikein kivan oloinen blogi! :)

    Written by Neea

    ReplyDelete
  6. Replies
    1. En mäkään ollu ennen aatellu, mut yhtäkkiä vaan iski idea ku mietin et millä vois vähän piristää peruskaakaoo :D

      Delete
  7. Joo, tää menee mullakin ehdottomasti testaukseen! :-D Joskus pitäisi kyllä ottaa asiakseen sekoitella minttuakin kaakaoon... Mulla on ihan hurjan kova ikävä Oboen minttukaakaojauhetta! Se oli kyllä aivan taivaallista <3 :--D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tykkään tästä jopa enemmän ku minttukaakaosta, vaikka törkeen hyvää sekin on :D Mut jos minttukaakaoo tekee mieli, ni kannattaa ostaa jotain suht pieniä minttukarkkeja. Sit vaan niitä tiputtaa kuppiin pari kerrallaan, ku haluaa keitellä kaakaota. Pienet karkit sulaa nopeesti, ni ei tartte ees nähdä kovin paljoa vaivaa.

      Delete
  8. Tää vaikuttaa niin hyvältä, että on pakko kyllä kokeilla tänään!

    ReplyDelete
  9. Hämmentävää, ettei ole ikinä tullut ajateltua appelsiin yhdistämistä kaakaoon, vaikka appelsiinikrokanttisuklaa on ihan lemppareitani. :D Todellinen "Match made in heaven" varmasti, pitääpä kokeilla! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No onneks nyt sait reseptinki :D Tää maistuu ihan sulalta fazerinalta!

      Delete
  10. Ooh, tätä on kokeiltava! Appelsiinisuklaan ystävänä varmasti maittaa ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No varmasti, tää maistuu ihan appelsiinisuklaalta ^_^

      Delete
  11. Jestas :O Tätä on kyllä ihan pakko kokeilla!

    ReplyDelete