Mun vegekuukausi lähestyy loppuaan, ja tässä vaiheessa on hyvä vähän kerrata, että mitä sitä tulikaan syötyä viimeisten viikkojen aikana. Kokeilin aika paljon uusiakin juttuja, mutta muutamia helppoja, nopeita ja halpoja vegaanisia reseptejä tuli kokkailtua aina uudestaan ja uudestaan. Näitä samoja ruokia tuun varmasti syömään jatkossakin, koska ei nää ihan turhaan oo mun vegekuun suosikkeihin päässyt. Ja osa niistä on kuulunut mun peruskokkailuihin jo paljon ennen veganuaryakin. Luokittelin safkat sen mukaan, milloin mitäkin tavallisesti syön, ja liitin suurimman osan perään myös ohjeen, miten sä voit kokkailla samoja ruokia itsellesi. Toivottavasti saat listalta uusia ideoita syömisiisi!
AAMUPALA
mun päivän tärkein ateria, sillä oon huomannut aamupalan ajoituksen, koostumuksen ja kaiken vaikuttavan mun oloon koko päivän ajan.
- Puuro tai jogurtti sekalaisilla päälysteillä. Puuron keittelen yleensä ruis- tai kaurahiutaleista, ja lisään päälle fiiliksen ja jääkaapin tilanteen mukaan mm. erilaisia marjoja, hedelmäpaloja, pähkinöitä ja sen sellaista. Hillojakin lisään, jos hedelmät ovat loppu. Jogurttiin pistän lisäksi vähän mysliä tai puurohiutaleita.
- Tuorepuuro. Vähän panostetumpi versio peruspuurosta. Saatan raastaa sekaan esimerkiksi omppua, ja toisin kuin lämpimän puuron, teen tän mieluiten (soija)maitoon. Kiireisenä aamuna on ihana napata jääkaapista valmis tuorepuuro sen sijaan että alkaisi siinä tohinassa väsäämään jotakin.
LOUNAS
tähän aikaan syön yleensä jotakin vähän kevyempää.
- Erilaisia keittoja, etenkin sosekeittoja, tulee vedeltyä aika usein aamupäivällä. Kasvikset kattilaan porisemaan mausteiden kanssa, ja sitten vain kaikki sauvasekoittimella tasaiseksi. Vaihtelua tulee sen mukaan, mitä kaapista milloinkin löytyy.
- Salaatit ovat myös superhyviä lounaita! Enkä nyt puhu mistään kurkkutomaattisalaatista, vaan sellasista joita esimerkiksi Marianne tässä postauksessaan esitteli.
- Pitaleipä hummuksella, kurkku- tai tomaattiviipaleilla ja mausteilla on superhyvää ja iisiä ruokaa. Muukin leipä käy, jos pitaa ei löydy pakastimesta.
VÄLIPALA
Mulla ei oo niinkään väliä mitä tähän aikaan syön, kunhan syön jotakin.
- Mun välipala vaihtelee aika paljon, mutta koostan sen yleensä yhdistelemällä kahta tai kolmea näistä jutuista: hedelmät, kasvikset (esim porkkanatikut), marjat, pähkinät.
- Lisäksi saatan syödä leipää, jos on nälkä.
- Jos kaapissa on esimerkiksi kakkuviipale tai keksejä, välipala on se aika jolloin ne todennäköisimmin napsin.
ILTARUOKA
Päivän isoin ateria. Oon iltaihminen, joten aamupalaa lukuunottamatta mun syöminenkin painottuu iltapäivään.
- Erilaiset wokit. Kaikista iiseintä on keittää nuudelit, paistaa sekalainen valikoima kasviksia (mm. sienet, paprika ja parsakaali sopivat tähän loistavasti!) pannulla ja lisätä siihen myös keitetyt nuudelit. Mausteeksi pari tl punaista currytahnaa ja loraus soijakastiketta. Superhyvää, supernopeeta ja superhelppoa.
- Fried rice valmistuu lähes samalla kaavalla kuin nuudeliwokki, mutta nuudelin sijaan käytetään edellisen päivän riisit, ja mausteeksi voi laittaa lähes mitä tahansa. Ite tykkään intialaistyylisistä maustesekoituksista, jotka vaihtelevat vähän sen mukaan, mitä kasviksia oon milläkin kertaa lyönyt pannulle.
- Täyttävämmät keitot, kuten kookoscurrykeitto tai vastaavat.
- Kulhosapuskat. Niitä onkin näkynyt blogeissa ja instassa aika paljon, eikä ihme. Ihan superhelppoa ja hyvää, ja työpäivänkin jälkeenkin löytyy energiaa vielä yhden kulhosafkan tekemiseen. Etsin usein kulhoinspistä pinterestistä, jos oma pää lyö tyhjää.
ILTAPALA
välipalan tapaan iltapalan sisällöllä ei ole niin paljoa väliä, kunhan jotakin syön.
- Iltapala vaihtelee mulla ihan sikana. Välillä syön samoja juttuja kuin aamupalaksi, välillä illallisen jämiä. Joskus leivon ja joskus syön jotakin ihan muuta.
Mitä hyviä arkiruokia te syötte viikosta ja kuukaudesta toiseen?
Ihana postaus ja kivoja vinkkejä sulla:)<3! Sosekeitto on kyllä todella hyvää eteenkin kun sen itse tekee.
ReplyDeleteKiitos Harriet <3 Sosekeitoissa ehk kaikkein parasta on se muunneltavuus, ku eri kasviskomboilla ja mausteilla saa niin erilaisia makuja aikaan ^_^
DeleteMitä ihmettä? Menikö tammikuu muka jo näin nopeasti? Vastahan sä aloitit vegehaasteen, haha! :-) Mut kyl näistä sun jakamista ruokaohjeista joku (tai useampikin) menee testiin! <3
ReplyDeleteNo äläpä! Mut onneks vegeilyjä voi jatkaa pidempäänkin kuin pelkän tammikuun ajan :) Kiva kuulla et aiot testata näitä ohjeita/ideoita!
DeleteTosi kivoja reseptejä! :) Olen ollut enemmän tai vähemmän vegaani viime keväästä lähtien, ja välillä tulee kyllä hetkiä jolloin ei keksi niin paljon ideoita. Mutta kyllä kaikkeen saa löydettyä jokin korvaava vegaani vaihtoehto :)
ReplyDelete❀ Cinderella Days ❀
Kiva että tykkäsit! Ja se on kyl totta, et melkeen joka ruoasta saa väännettyä vegaanin version :)
DeleteKivan näköinen tämä uusi ulkoasu! Nuo ruuatkin näyttävät hyviltä, ja oli kiva lukea mitä kaikkea olet syönyt viimeaikoina. :)
ReplyDeletehttp://nataliealexandras.blogspot.fi/
Kiitos Natalie <3 Toivottavasti safkoista löyty inspistä sunkin ruokailuihin :)
Delete