Miljoona pilkkua ja supersuloisia otuksia



Sanokaa mulle ens kerralla, kun aion käydä jossakin taidenäyttelyssä, että teen sen ennen viimeisiä näyttelypäiviä. Taiteesta saa jotenkin kummasti enemmän irti, kun ei ole keskellä valtavaa ihmismassaa. Ja oikeasti meinaan nyt valtavaa. Edes Mona Lisan luokse ei ollut niin hillitöntä jonoa, kuin yhteen Yayoi Kusaman pilkkuhuoneista viime lauantaina (tai siis niihin kaikkiin oli ryysis, mutta jaksoin jonottaa vain yhteen). Ei sillä että valittaisin, väenpaljous kun vähän niinkuin kuuluu ison näyttelyn vikoihin päiviin.

Yayoi Kusaman In Infinity -näyttely on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista taidenäyttelyistä joissa olen ollut. Harhoista ja muista mielenterveysongelmista kumpuava psykedeelinen taide, ja etenkin tilataide vangitsivat tehokkaasti mielenkiinnon, ja voin vain kuvitella, miten valtava työ on ollut maalata kaikki ne pilkut joita koko näyttelyssä täytyi olla ainakin miljoona. En tosin laskenut.



Kaikkien niiden pilkkujen jälkeen tuli aika kova nälkä, ja erityisesti makeannälkä. Jälkimmäistä puolta pääsin täyttämään Kissakahvila Helkatissa, joka Kusaman näyttelyn tavoin on keikkunut jo pitkään mun visiittilistan kärjessä. Ja molemmat ovat tainneet olla listalla ihan syystä, sillä ihan huippupaikka tämäkin. Ilman sisäänpääsymaksua (5€) hengailisin kahvilassa varmaan joka viikko, mutta kyllä se näinkin sai paikkansa mun suosikkikahviloiden joukosta. Kuka muka voisi vastustaa niitä supersuloisia kissoja, joita pyöri ympäri kahvilaa? Olin niin kateellinen naapuripöydän naiselle, jonka vieressä nukkui yksi kissoista. Sanoin jo poikakaverillekin, että ensi kerralla mennään tuohon pöytään istumaan. Vaikka ehdittiin mekin ihastella kissoja hyvä tovi, kun istuttiin kahvilassa sulkemisaikaan saakka.

Kissat eivät tokikaan ole ainoa Helkatin hyvistä puolista, vaan siellä on myös huippukiva henkilökunta ja ihan törkeän hyvät kakut! Mähän en ole ulkona syödessä ollut kovin tarkka vegaaniuden suhteen (mun veganuary keskittyy pääasiassa kotikokkailuihin), mutta kysyin huvikseni mitä vegaanisia vaihtoehtoja heillä on. Kävi tuuri, ja juuri se suklaakakku jota olin jo vähän katsellut sillä silmällä, sattui sopimaan ruokavalioon. Ja catpuccinonkin sai kauramaitoon tehtynä. Tykkään! Täällä tuun varmasti vierailemaan toistekin.

Sanoisin, että aika onnistunut päivä, kun molemmat vierailukohteet olivat näin kivoja (niin, siitä Kusaman näyttelyn ihmismäärästä huolimatta!). Ehtikö joku teistä piipahtaa katsomassa pilkkuja? Olisi kiva kuulla ajatuksia siitä tai kissakahvilasta. Ja hei superihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille!



8 comments:

  1. Oi, kun ois päässyt itekin tuonne näyttelyyn! :/ Vaikutti ja kuulosti niin mahtavalta :) <3 Ja kiva toi kissakahvilakin, vaikka omaan mieleen ehkä olis enemmän koirakahvila hihih :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Veikkaan että Kusamalta saadaan vielä joskus Suomeen uusikin näyttely, sen verran paljon siellä vieraili porukkaa tälöä kertaa. Että ehkä ens kerralla sit säkin pääset :D Ja koirakahvila olis kans superkiva!

      Delete
  2. Hitsi mäkin haluun joskus tonne kissakahvilaan! Tuo taidenäyttely kuulostaa myös tosi mielenkiintoselta :o Vaikken taiteesta mitään ymmärräkään :D

    millatt.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei muuta ku varaamaan pöytää seuraavalle Helsinkireissulle! Helkatti sijaitsee suht keskustassa, joten kävellen pääsee hyvin steissiltä (tai vaikka Kampista) sinne ja takas ^^

      Delete
  3. Toi Kusaman näyttely oli tosi mielenkiintonen ja tosi hyvä. Itse kävin silloin marraskuussa koulun kuvisryhmän kanssa siellä :)
    http://elamaajakuviaa.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli huikee! Kiva että säkin tykkäsit :) Ikävä koulun kuviskursseja, kun pääsi aina ryhmäalennuksilla kaikkiin museoihin :D

      Delete
  4. Oi toi kissakahvila kuulostaa ihanalta! Pitää itsekkin joskus käydä. :)
    http://nataliealexandras.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen, se on ihan superkiva paikka! :)

      Delete