Aamupalatunnelmia



Hyvä aamupala on yksi parhaista keinoista piristää itseä ja tuoda arkeen vähän luksusta. Mä ainakin ehdin tavallisesti just ja just vetää aamupuuron napaani tai väsätä pikaisen leivän, joten oikea rauhoittuminen heti aamusta tuo ihanan rentoutuneen fiiliksen koko päiväksi.

Erityisen tärkeää itsensä hemmottelu on silloin, kun olo on kurja tai fiilis muuten vain maassa. Alkuviikon flunssailut ja viikonloppuun asti jatkunut väsymys ovat saaneet mun olon vähän nuutuneeksi, ja oonkin huomioinut itseäni muutamila eri keinoilla tän viikon aikana. Yhtenä päivänä ostin kauppareissun yhteydessä kauniin keväisen kukkakimpun, ja toisena aamuna taas väsäsin itselleni aamupalan oikein pitkän kaavan mukaan.

Teenjuonti saa mut aina rentoutumaan, ja etenkin silloin kun olen saanut hauduttaa sen kaikessa rauhassa ja odottaa juoman jäähtymistä sen sijaan että kaataisin sekaan kylmää vettä (mitä joudun aika monena aamuna tekemään). Tähänkin spessuaamupalaan kuului tietysti hyvin haudutettu tee, tällä kertaa indian chai -maustettu, ja  teen kaverina croissant ja mango-vadelmarahka itse poimituista vatuista. Jälkimmäiset alkavatkin olla jo vähän lopussa mun pakastimesta, ensi syksynä pitää selvästi viettää enemmän aikaa metsässä niitä poimien...

Oman hemmotteluaamupalan järkkääminen on superhelppoa: valkkaa ensin kiva juoma ja väsää sen seuraksi muutama juttu joita sillä hetkellä tekee mieli. Lätyt, smoothiet, skonssit ja hedelmäpalat ovat mun lemppareita. Kotoa löytyvillä aineksilla pärjää ihan hyvin, mutta jos haluat jotain extraspesiaalia niin kauppareissu voi olla ihan hyvä idea. Mulla esimerkiksi oli sellainen olo että nyt tarvitaan pullea croissant tähän aamupalaan, joten piipahdin lähikaupassa hakemassa sellaisen.

Hemmotelkaa itseänne vaikka jo tänään, tai säästäkää tää vinkki kiireiselle arkiviikolle. Pääasia että muistatte huolehtia itsestänne ja ottaa omaa aikaa just silloin kun sitä eniten kaipaatte. 


9 comments:

  1. Aivan ihana postaus, voi että miten tästä tuli taas niin hyvälle tuulelle! :) Itsensä hemmottelua pitäisi kyllä oikeasti harrastaa enemmän, eikä sen tarvitse olla välttämättä mitään kallista vaan juuri nimenomaan pientä luksusta arkeen, kuten sinäkin postauksessa toit ilmi. Kukilla saa helposti tuotua keväistä väriä kotiin ja siinä samalla piristyy mieli ihan valtavasti. Kiireettömät aamut ja rauhassa syöty aamupala tekee aina hyvää mielelle, kaurapuuro on meillä juuri keittiössä valmiina odottamassa syöjiä :) Itse päätin hemmotella omaa mieltä ja kroppaa tänään ja valmistin aamulla itse tehdyn kuorinnan huulille (jos kiinnostaa niin käy poimimassa resepti itselle talteen ;)). Sulla on kyllä tosi sitkeä flunssa siellä päällä, lämmin halaus ja pikaista energiabuustia sinulle ♥

    http://bottleoflove.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos Heidi ihanasta kommentista! Sai kyllä hymyn huulille :) Pitääpä käydä kurkkaamassa toi sun huulikuorinnan ohje ja säästää se seuraavaan kertaan kun kaipaa pientä hemmottelua. Kukat, hyvä ruoka ja pieni oma aika (vaikka sit sen huultenkuorinnan merkeissä) on kyllä yksiä parhaita keinoja vähän hemmotella itseään. Ihanaa alkavaa viikkoa sulle <3

      Delete
  2. Täällä yksi joka rakastaa aamupalaa:D Ei lähde päiv käyntiin ilman sitä. Ihanaa kevättä sulle Linda<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei sitä turhaan sanota päivän tärkeimmäksi ateriaksi :D Ihanaa kevättä sulle kans Harriet <3

      Delete
  3. Hemmotteluaamupala on ihana idea! Tosi kivoja kuvia! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toteuta ihmeessä itsekin ;) Ja kiitos paljon!

      Delete
  4. Ihana postaus ja ihanan näköinen aamupala ♥ Varsinkin kiireen keskellä tuollaiset pienet hemmotteluhetket tuntuvat taivaallisilta, mutta myös rauhallisina viikonloppuina on ihana ottaa omaa aikaa :)

    ♥: Ane

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 Kiireen keskellä tällaiset on kyllä ihan erityisen kivoja, ja niinhän sitä sanotaankin että omalle ajaöle on isoin tarve just silloin kun sitä aikaa ei tunnu löytyvän mistään ^^

      Delete