Pikaisia kuulumisia



Mä olin aamulla jo ihan keväisissä tunnelmissa, kun aurinko paistoi niin lämpimästi että jopa mä - ikuinen vilukissa - uskalsin avata takkia ja tunkea huivin laukkuun. Aika nopsaan tuli kuitenkin muistutus siitä että Suomen kevät ei ihan niin iisi ja leppoisa ole kuin aurinkopäivien perusteella voisi luulla. Taivaalta ryöppysi rakeita pieninä kuuroina varmaan parin tunnin ajan, ja niin mä sain talsia kotiin kengät märkänä ja tiukasti takkiin kääriytyneenä. Pitää vain toivoa vapuksi vähän parempaa säätä, kun silloin olisi niiiin kiva viettää koko päivä ulkosalla! 

On ollut jotenkin huvittavaa seurata puolen maailman vappuintoilua. Oon nimittäin tasan yhtä innoissani kuin kaikki muutkin, mutten biletyksen vaan rentoutumisen takia. Vaikka kaikkein kiireisin ajanjakso onkin jo takana päin, niin työt ja pääsykoeluvut syövät aika valtavan osan mun ajasta tälläkin hetkellä. Vappu on yksi harvoista täysin vapaista päivistä koko keväänä, ja silloin aionkin ottaa niin rennosti kuin mahdollista. Ja viettää paljon aikaa luonnossa, sillä siellä on nyt supernättiä! Oon bongannut jo noin miljoona kukkaa, ja suunnilleen kaikissa puissa alkaa olla jo vihreää. En malta oottaa kesää! Silloin on paitsi ihania ilmoja ja nättiä luontoa, myös vähemmän kiireitä kun pääsykoeluvut on ohi ja ainoa mitä tarvitsee jännittää on tulokset... 

Mitä suunnitelmia teillä on vapun varalle? 

Olenko ainoa, joka...



...rakastaa ruokakaupassa käyntiä? Jos mulla on aikaa, niin voin hyvin viihtyä yli tunnin normaaleilla ruokaostoksilla. Kaikki mun parhaat ruokaideat tulee kaupassakiertelyn lomassa.

...ei osaa olla yksin? Okei, osaan mä tavallaan. Mulle ei ole mikää ongelma tehdä asioita yksin ja esimerkiksi kahvilakäynnit ihan omassa seurassa on sellaista arjen luksusta. Mutta jos oon pidemmän pätkän keskenäni, niin mieliala vaan tuppaa laskemaan aika nopeasti. En vois asua yksin (mutta sen sijaan joku kommuunielämä todennäköisesti sopis mulle ihan hyvin). 

...rakastaa kiirettä? Jos mulla ei ole muuten kiirettä, niin järkkään sellaisen itse. En nauti siitä, että ei ehdi tehdä mitään kun pitäisi revetä yhtä aikaa kaikkialle, mutta on ihan parasta kun on koko ajan jotakin tekemistä. Välillä pitää vetää henkeä, tottakai, mutta sellainen tosi hidas ja rauhallinen elämäntyyli ei sovi mulle.

...saa kaikki parhaat ideat myöhään illalla? Lomilla parasta on se, kun ei tarvitse välittää kellosta vaan voi toteuttaa niitä kuningasideoita just niin myöhään kuin huvittaa! Arkena pitää vaan pysyä siellä sängyssä vaikka kuinka huvittaisi suunnitella jotain uutta ja kivaa.

...itkee superherkästi? Jos on tunteet pinnassa, ni niin on pian kyyneleetkin. Yritäpä siinä olla vakuuttavasti vihainen, kun silmät on täynnä kyyneliä. Ja jos on jo valmiiksi vähän alakuloinen fiilis ja päädyn näkemään tai lukemaan jotain liikuttavaa...

...ei voi sietää kinkkuananas -yhdistelmää pizzassa? Voitte vaan kuvitella millaisen ongelman eessä oon jos haluun joskus ostaa pizzan puoliksi jonkun kanssa; kaikki muut haluavat aina kinkkua ja ananasta.

Samaistutteko mihinkään?


Pääsiäisjuttuja



Moikka taas tyypit, toivottavasti teillä on ollut kiva loma! Mun pääsiäis"lomasta" muodostui loppujen lopuksi kans aika huikea, vaikka pitkäperjantai jäikin mun ainoaksi vapaapäiväksi. Ehdin nähdä porukoita ja kavereita pitkästä aikaa kunnolla, ja se pitkäperjantai käytettiin poikaystävän kanssa hyvin rauhalliseen ja kiireettömään pääsiäisjuhlailuun. Eli siis oikeammin sanottuna ruoanlaittoon ja syömiseen.

Halusin mun ainoan vapaapäivän olevan mahdollisimman rento, joten ei nähty mitään erityistä vaivaa edes keittiön puolella - niin paljon kuin molemmat kokkaamisesta tykätäänkin. Jos haluaa jotakin suht juhlavaa ja äärimmäisen helppoa, niin pasta on ratkaisu numero yksi! Me laitettiin avokado-tomaattipastaa tacon ja limen makuisilla jättikatkaravuilla, kun pinterestistä sattui löytymään siihen kivan oloinen ohje. Tai siis "sattui", oikeasti käytettiin reseptinmetsästykseen yksi kokonainen ilta. Mutta joka tapauksessa, aika superhyvään ohjeeseen päädyttiin, koska mä ainakin voisin vetää sitä samaa pastaa vaikka joka päivä. Tässä linkki, jos haluatte testata samaa. Ohjeessa mainitut tomatillot me vaihdettin tomaatteihin, jotka vain kalttasimme ennen paahtamista. Samoin kesäkurpitsapastan tilalta käytettiin ihan normaalia tuorepastaa. 



Loppupäivä kului vielä aamuakin rennommissa merkeissä, kun syötiin matcha nice creamit, pelattiin kaapista löytyneillä uno -korteilla skibboa ja sovellettiin japanilainen teeseremonia mun keittiöstä löytyviin välineisiin. Oli aika lainehtiva pöytä sen jälkeen, kun kannujen puutteessa kaadeltiin vettä kupista toiseen, mutta oli silti jotenkin ihanan rauhoittavaa vain istua ja nauttia teestä. Vaikka tykkään normaalistikin juoda mun teen kaikessa rauhassa, niin teeseremoniassa jotenkin keskittyi vielä enemmän siihen hetkeen, olemiseen ja teen  makuun. Suosittelen kokeilemaan, jos yhtään tykkäätte teestä! 

Perjantain rentoilujen jälkeen jaksoi kivasti nähdä vielä kavereitakin viikonloppuna. Meillä oli porukkaa ja olin itsekin muiden luona iltaa istumassa, ja on kuulkaa ihan mielettömän kiva fiilis, kun ehtii pitkästä aikaa hengata isommalla porukalla ja vaihtaa kuulumisia. Mä saan energiaa ihmisten näkemisestä, ja olo on vieläkin paljon virkeämpi, kun viikonloppuna ehti ladata akkuja kivassa seurassa. 

Ihanaa alkanutta viikkoa teille tyypit! 


Lime-koriantericouscous

Mun piti alunperin syödä jotakin ihan muuta, mutta kaupassa alkoi tehdä hirveästi mieli limeä ja korianteria. Kasasin siis koriin niitä ja paria muuta raaka-ainetta, ja riensin kotiin kokkailemaan. Mun oli tarkoitus vain syödä nopeasti ja jatkaa sitten muihin juttuihin, mutta tästä tulikin niin superhyvää, että oli pakko napata blogia varten parit kuvat ja jakaa resepti teillekin. Helppoa, raikasta ja keväistä, - mitä muuta ruoalta voi edes toivoa tähän aikaan vuodesta? Ja kaikkein parasta tässä on se, että tää ruoka maistuu sekä kuumana että kylmänä. Ylijäänyttä sapuskaa ei siis tarvitse vaivautua lämmittämään, vaan sen voi syödä ihan hyvin myös jääkaappikylmänä.



LIME-KORIANTERICOUSCOUS

n. 2dl couscousia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 prk kikherneitä
1 iso porkkana
1 pieni tai puolikas iso kesäkurpitsa
puolikkaan limen mehu ja raastettu kuori
1 ruukku korianteria
mausteeksi pippuria, chiliä ja reilusti inkivääriä

1. Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan, muttakäytä suolan sijasta puolikas kasvisliemikuutio.
2. Pilko sipuli ja hienonna valkosipulinkynsi, ja kuullota ne pannulla öljyssä. 
3. Kuori porkkana ja raasta se isoksi raasteeksi. Pilko myös kesäkurpitsa, ja lisää ne ja kikherneet pannulle. Paista hetki.
4. Lisää panulle limemehu ja -raaste ja mausteita maun mukaan. Levyn voi jo sammuttaa.
5. Sekoita joukkoon couscous ja korianteri. Voit repiä korianteria vähän pienemmäksi jos haluat. Nauti.

Tää ruoka maistuu kotikeittiön lisäksi parhaiten esimerkiksi pyöräretkellä, puistopiknikillä tai joen rannassa. Suosittelen kokeilemaan.

Teidän somet

Mitä tehdä, jos inspiraation puutos iskee ja kaipaisi lisää huipputyyppejä seurattavaksi eri someihin? Selkeästi kannattaa kysyä teiltä, koska taannoiseen linkkaa somesi -postaukseen tuli ihan hulluna vastauksia. Etenkin instagramin puolelle löytyi monia ihania uusia seurattavia, ja olikin hullun vaikea valkata niistä vain muutama esiteltäväksi. Pari upeaa blogiakin löytyi lukulistan jatkoksi. Kiitos teille kaikille somenne linkanneille, ja käykääpä kaikki kurkkaamassa näiden upeiden tyyppien instat ja blogit!


INSTAGRAMIT
JVSMIINA - Jasu on itse asiassa ollut mun seurattavissa jo ennestään, mutta pitihän mun silti jakaa tää tyyppi teillekin. Just sellaisia sopivan rentoja ja persoonallisia kuvia, joista saa itsekin niin paljon inspiraatiota.
LALARISSAB - Inspiraatiota löytyy myös tältä tililtä. Ihanan tunnelmallisia kuvia, ja etenkin reissujuttuja on aina hauska seurata. 
SONJATUULIAK - Sonjan blogia oonkin seuraillut jo pidemmän aikaa, mutten oo jostain syystä aiemmin päätynyt hänen instaramiinsa asti. Vaan onneksi nyt löytyi, nimittäin blogista tuttu hyväntuulisuus ja kauniit kuvat jatkuvat myös instagramin puolella.
SAAARANNIKA - Ihan mielettömiä kuvia, ja ihana tunnelma koko feedissä. Vaikka normaalisti olenkin värien ystävä, niin jokin näissä melko mustavalkoisissa kuvissa silti iskee. 


BLOGIT
TIIA JUUTINEN - Oon seuraillut Tiian kuvailuja enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo varmaan vuosia, ja vaikka taitotaso oli alunperinkin jo hyvä, niin nyt nää kuvat on vielä miljoonasti upeampia. Kattokaa nyt vaikka tota lintukuvaakin. Tiia osaa kuvata suunnilleen kaikkea taaperoista eläimiin ja tapahtumiin, ja ehkä osittain just monipuolisuuden takia Tiian blogi onkin niin kivaa seurattavaa.
THE WHAT - Jos ootte miettinyt, mistä löytyy oikeasti kirjoitustaitoisia tyyppejä, niin tän blogin takana on ainakin yksi sellainen! Jasun kolumnityylisiä tekstejä lukiessa saa vuoronperään nauraa ja ärsyyntyä, ja lopuksi jäädä pohtimaan välillä kevyempiä, välillä vakavampia aiheita joita Jasu teksteissään nostaa esiin. 

Löytyikö teille uusia tuttavuuksia näistä?

Kevättä ilmassa

Lämmin auringonpaiste ja pöydällä nököttävä kukkakimppu ovat ihan mielettömiä kevätfiiliksen luojia. Vaikka tuolla ulkona nyt hieman ripsiikin, niin aamuinen aurinko jaksaa piristää mua edelleen. Tai ehkä se on tää yhtäkkinen oma aika, jota ei viime viikkoina oo niin paljoa ollut. Mutta joka tapauksessa, kevätfiilis on huipussaan ja lahjoinkin sen kunniaksi itseäni kivoilla kukkasilla.



Vuodenaikojen vaihtelu on musta yksi Suomen luonnon parhaita puolia. Ei ehdi kyllästyä yhdenlaiseen maisemaan, kun jo sataa lunta tai kasvaa uutta lehteä tai muuta sellaista. Nytkin tuntuu siltä kuin olisin vasta intoillut syksyn ekoista pakkasista, ja nyt jo pääsen ihailemaan kevään ekoja kukkia. Erityisen iloinen oon niistä muutamasta sini- ja punavuokosta, joita näin lähimetsässä, ja tienvarretkin alkavat hiljakseen täyttyä iloisen keltaisista leskenlehdistä. Ihan kohta saadaan kesäkin tänne ja oikeasti lämpimät ilmat. 

Mulla on ihan hulluna suunnitelmia tälle keväälle, saa nähdä kuinka paljon niistä edes ehdin oikeasti toteuttaa. Tuun kertomaan teillekin näistä jutuista sitä mukaa kun saan niitä toteutettua, sillä joukossa on paljon ihania resepti-idiksiä ja muita hienoja ideoita, joista uskon teidänkin tykkäävän. Ja hei kertokaas tekin, että mitä kaikkea hauskaa aiotte tän kevään aikana puuhailla? 

Moikka taas, tyypit!



Ihanaa olla taas bloggerin ääressä ja tajuta, että koko hullu kiiremylläkkä on jo takana päin. Ehtii taas blogata ja nukkua ja vaikka laiskotellakin jos siltä tuntuu. Ja kyllä muuten tuntuu ainakin tällä hetkellä, kun ei ole ehtinyt kunnolla edes nukkumaan pitkään aikaan. Kuluneet pari viikkoa ovat olleet superhetkisiä, ja sen on huomannut suunnilleen kaikessa aina väsähtäneestä peilikuvasta huonontuneeseen lähimuistiin. Ai miten niin liian vähän unta? Ei tollasta kiirepyöritystä olisi kauaa kestänyt, mutta kummasti lohdutti se tieto että parissa viikossa kaikki on ohi ja ehtii taas nukkua. Nyt voi huolettomasti unohtaa stressin ja muun ja keskittyä ihan vain olemiseen.

Ton kiirejakson aikana muuten huomasi todella selvästi sen, miksi on niin tärkeää saada kunnolla lepoa, liikuntaa ja oikeanlaista ruokaa. Vaikka hyvästä ruokavaliosta onnistuinkin pitämään kiinni myös viimeisten parin viikon aikana, niin liian lyhyeksi jääneet yöunet ja hyvin vähäinen liikunta vaikuttivat ihan hurjasti omaan hyvinvointiin. Mä ajattelen, että joka ikisestä asiasta ja tapahtumasta voi oppia jotakin, ja tänkertainen opetus taitaa olla se, että älkää ikinä hankkiko itsellenne niin paljoa kiireitä, ettette ehdi pitää kasassa hyvinvoinnin peruspalikoita. Ne kuitenkin vaikuttavat niin paljon siihen, millä fiiliksillä me täällä tallustamme päivästä toiseen.



Opin mä muuten itsestäni senkin seikan, että nipistän tarvittaessa mieluummin jopa nukkumisesta kuin hyvästä ja ravitsevasta ruoasta. Useampana iltana nukkumaanmeno venähti entisestäänkin, kun paahdoin kasviksia tai sekoittelin kuskusmössöä seuraavien päivien eväiksi. Olisi muuten kiinnostavaa kuulla, että mitkä jutut on teille niin tärkeitä, että haluatte pitää niistä kiinni silloinkin kun aikaa ei oikeastaan ole? Mulle yksi tällainen juttu on selkeästi hyvä ruoka, mutta poikaystävän ja ystävien kanssa juttelu on älyttömän tärkeää myös. Ilman noita kahta (kolmea?) olisi vaikea selvitä kiireestä tai yhtään mistään.

Ihanaa ja mahdollisimman rentoa loppuviikkoa teille! Unohdetaan jooko kaikki stressinaiheet ja ollaan vain.