17 | Jouluisia treffi-ideoita



» Luistelemaan
Pakatkaa vaikka kuumaa kaakaota termariin, ja lähtekää yhdessä luistelemaan. Superkivaa talvipuuhaa oman rakkaan kanssa.

» Osallistukaa joulutapahtumaan
Esimerkiksi erilaiset joulumarkkinat ovat älyttömän tunnelmallisia, ja monella paikkakunnalla järjestetään myös joulupolkuja, lauluiltoja ja sen sellaista.

» Lähtekää pienelle road tripille
Ajelkaa lumisten maisemien halki, kuunnelkaa joululauluja ja tunnelmoikaa yhdessä.

» Käykää kaakaolla lempparikahvilassanne
Mitä tähän edes voi lisätä? Kupilliset kuumaa kaakaota, ja rento hetki spesiaalin tyypin kanssa.

» Kotimaanmatkailu
Miksette kävisi kurkkaamassa myös jonkun naapurikaupungin jouluohjelmaa? Kokemuksesta voin kertoa, että ainakin Turku ja Porvoo ovat ihania näin joulun alla.

» Leipokaa yhdessä jouluherkkuja
Mitä tekisi mieli? Pipareita, nekkuja vai ehkä tähtipullia? Leipokaa yhdessä jouluisia herkkuja, joko omiin suihin tai lahjaksi läheisille.

» Nuotioretki
Suunnatkaa läheiselle laavulle tai vastaavalle, sytyttäkää tuli ja paahtakaa siinä jouluisia herkkuja. Tulen valossa on ihana istua iltaa ja fiilistellä ympärillä leviävää talvista maisemaa.

12 comments:

  1. Tuo luistelu-idea kuulostaa aivan ihanalta! Ja lämmin kaakao siihen luistelun rinnalle♥

    mari.pulliainen@hotmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että tykkäät ^_^ Kuuma kaakao kyllä parantaa melkein mitä tahansa talvipäivää!

      Delete
  2. Ihania ideoita! <3 Meidän piti miehekkeen kanssa käydä jo viime talvena luistelemassa mutta se sitten jäi. Tänä vuonna on ihan pakko;) Yhdessä leipomista tulee harrasteltua, nuotioretki kuulostaa myös ihanalle ja ehdottomasti pitäisi toteuttaa:) Luistelu ja nuotioretki ovat kivaa talvipuuhaa jotka voisi jopa samaan aikaan toteuttaa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noni tänä vuonna ootte sitten ajoissa liikkeellä ja meette vaikka jo tän kuun puolella :D Ja niin kyllä vois! Eka vähän reippailua luistelun muodossa, ja sit evästauolle nuotion ääreen <3

      Delete
  3. Kivoja ideoita! ♥
    Me tehtiin poikaystävän kans yksi ilta itse fudgea tarkoituksena viedä sitä tuliaiseksi meidän perheille kun lähdetään molemmat huomenna joulunviettoon. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uu kuulostaa hyvältä ♥ Mä en oo ikinä onnistunut tekemään kunnollista fudgea, aina joku osa sitä menee pieleen :D Pitäis varmaan yrittää tänäkin vuonna edes kerran (jos joskus vielä vaikka onnistuis).

      Delete
  4. Luisteleminen on jo kaverin kanssa toteutettu! Aivan ihania ideoita näin joulun aikaan ja muutenkin talvelle - pitää yrittää järjestää vaikkapa kaveritreffit kaakaon tai leipomisen merkeissä, kun poikaystävää ei löydy haha :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nonii hyvä!! Ja joo nää vinkit käy oikeestaan kaikki myös kavereiden kanssa toteutettavaksi :) Tärkeintä on että on hyvää seuraa :D

      Delete
  5. Hyviä vinkkejä! :) Kunpa saisin poikaystävän mukaan luistelemaan, New Yorkissakin luistelin yksin kun hän ei halunnut :D Mutta sekin oli oikeesti hieno kokemus! :) Osa näistä onkin jo toteunut, mutta tuo luistelu olisi kyllä romanttista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi höh! Sun pitää houkutella sitä kuuman kaakaon avulla ;) Luistelu on kyllä ehkä romanttisin ulkoilujuttu talvella.

      Delete
  6. oijoi tuo roadtrp onkin toteutettu jo, mutta hurjan kivoja ideoita :) pitääpäs vinkata säädölle et tääl ois mist voisin tykkää :)

    ReplyDelete