1. Lumisade. Tavallaan odotan kyllä kevättä, mutta on tää talvinen luonto ihan älyttömän kaunis. Ollaan saatu nauttia ihanista lumikeleistä jo viikkokaupalla, ja toivottavast ehditään nauttia lisääkin ennen kunnon kevättä.
2. Lupaavasti alkaneet treenailut. Mulla oli joulun tienoilla aika pitkä tauko, etten tehnyt juuri mitään liikunnallista (paitsi hyötyliikuntaa!). Mutta nyt oon alkanut taas huhkimaan kotitreenejä, ja vitsi miten kiva fiilis niistä tulee aina jälkikäteen.
3. Oma aika. Kivoista menoista kieltäytyminen on aina ollut mulle vaikeeta, kun tekisi mieli ottaa osaa joka ikiseen tapahtumaan. Mutta viime aikoina oon oppinut priorisoimaan itseni ensimmäiseksi, ja pitämään huolta siitä että ehdin myös rauhoittua ja olla kotona. Olo on paljon rentoutuneempi, ja tuntuu että kaikki sujuu iisimmin levänneillä aivoilla.
4. Lähestyvän reissun suunittelu. Mä oon ensimmäistä kertaa lähdössä reissuun vähän isommalla porukalla (eli yli yksi ihminen mun lisäksi), ja oon superinnoissani! En tykkää tehdä liian tarkkoja suunnitelmia etukäteen, mutta oon ottanut selvää monenlaisista eri jutuista, mitä ainakin olisi kiva tehdä. Niitä voidaan sitten reissun päällä toteuttaa ihan fiiliksen mukaan.
5. Duolingon pelailu. Siis en edes uskonut, että Duolingon avulla voisi kehittää kielitaitoaan niin paljon. Mä oon joulusta asti pelannut lähes päivittäin ainakin yhden pelin ruotsia, välillä enemmänkin. Tuntuu että kielitaito kasvaa ihan kohisten. Tai enemmän kyse on ehkä tuttujen juttujen palauttamisesta mieleen, sillä lukion jälkeen ehdin jo unohtaa suunnilleen kaiken ruotsiin liittyvän - kunnes nyt niitä taitoja taas tarvitaan ammattikorkeassa.
6. Kaikki ihanat kirjat, jotka oon viime aikoina lisännyt lukulistalleni. Ja jotkut niistä jopa ostoslistalle asti. Esimerkiksi Saaran ja Jennin Brunssikirja, Zoen Cordially Invited ja muutama muu ovat sellaisia, jotka olisi kiva saada omaankin hyllyyn.
7. Perjantai. Ensi viikosta on tulossa aika kiireinen, joten nää pari lepopäivää tulee todella tarpeeseen. Uusin voimin alkavaan viikkoon, ja sitä rataa. Ihanaa viikonloppua tyypit!
Ihana piristyspostaus <3 Duolingo on ihan mahtava sovellus! Opiskelin sillä ranskaa ennen kuin aloin lukiossa opiskelemaan sitä ja Duolingolla sai kyllä hyvän pohjan. Rentouttavaa viikonloppua sulle! ^_^
ReplyDeleteKiitos ihana <3 Niin on! Mäkin aloitin ruotsin tankkaamisen hyvissä ajoin ennen kurssin alkua, ja aion jatkaa sitä vähintään koko kurssin ajan ^_^
DeleteKiva postaus, ja sai vähän kaipaamaan lunta täällä lämmön keskellä:)
ReplyDeleteDuolingo on tosi kiva tapa oppia kieltä, itse olen yrittänyt opetella sillä italiaa.
Kiva kuulla että tykkäsit ^_^ Mä kans latasin sen aikoinaan italiam opiskelua varten! Nyt se on vähän jäänyt mutta ruotsia tankkaan jo koulunkin takia.
DeleteKomppaan sua ja muita kommentoijia - Duolingo on ihan paras, vaikken hetkeen sitä ookaan käyttänyt! Tosi ihanan positiivinen postaus <3
ReplyDeleteNiin on!! Etenkin alkeita on tosi kätevä opetella sillä. Kiitos <3
DeleteSiis miten mä en ole edes kuullut tuosta Duolingosta! Tuli kyllä tarpeeseen tää vinkki, mulla on ruotsin tentti edessä ja pää lyö tyhjää :D
ReplyDeleteIhanaa viikonloppua Linda <3
No onneks kuulit ennen tenttiä, etkä vasta sen jälkeen :D
Delete