Unplugging and stuff



Melkein koko maaliskuu on mennyt tietokoneen näyttöä tuijotellessa.  Koulussa kaikki tietokoneella tehtävät hommat oli oikein kasaantuneet alkukuulle, ja olenkin kykkinyt melkein kahdeksasta neljään näyttöä tihrustamassa. Kotiin päästyäni oon avannut koneen, alkanut bloggaamaan ja tehnyt läksyksi tulleita kouluhommia - nekin ylläripylläri tietokoneen ääressä. Jossain vaiheessa pää alkoi tulla jokseenkin kipeäksi kaikesta ruudun tuijottamisesta, ja hoidin vikat kouluhommat hammasta purren. Viime viikonloppuna suuntasin kotikotiin pienelle lomalle, ja päätin että sinä aikana en koskekaan koulu- tai blogijuttuihin. 

On ihan mielettömän paljon energisempi olo, kun on antanut itselleen vähän lepoa elektroniikasta. Ihan täysitaukoa en ottanut, vaan käytin esimerkiksi puhelinta ja kameraa jonkin verran. Mutta aika vähän niitäkin. Oli vaihteeksi tosi jees tehdä kaikkea muuta. Ulkoiltiin pikkuveljen kanssa ja käytiin siskon kanssa lenkillä. Kokeilin uusia reseptejä ja luin pitkästä aikaa kirjoja. Ylipäätään oli kiva vain olla ja nautin siitä että ei ole pakko tehdä mitään - just tällaisesta lomailusta mä tykkään.



Tää rentoilu saa jatkua vielä jonkin aikaa, sillä ensi viikon lopulla lähdetään reissuun muutaman hyvän ystävän kanssa. Oon odottanut tätä meidän matkaa ihan älyttömästi, koska a) ei olla ikinä reissattu yhdessä, haaveiltu vain, ja b) yleensä mulla on matkaseurana tasan yksi henkilö. Nyt meitä on enemmän. Kirjoittelen tästä meidän reissusta varmaan enemmän ensi viikon puolella, mutta vitsit miten iloinen oon jo nyt! Ajattelin myös ajastaa ainakin pari postausta meidän matkan ajalle, mutten halua luvata mitään varmaa: en aio hankkia päänsärkyä takaisin kun just sain sen pois.

Pitkällä tähtäimellä mun pitäisi kyllä löytää jokin tasapaino kouluhommien ja bloggaamisen kanssa. Kun molemmat tapahtuvat pääosin tietokoneella, tulee ruutuaikaa päivässä aika paljon. Tykkään kuitenkin molemmista ihan älyttömästi, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani bloggaamisesta sen takia että koulussakin istun koneella. Mulla on ollut jo monta vuotta käytössä sellainen blogivihko, johon kirjoittelen kaikenlaisia ideoita ja joskus postausluonnoksiakin. Voisi ottaa tavaksi tehdä kaikki postaukset ensin sinne vihkoon, ja vasta lopuksi siirtää ne koneelle. Sitä kautta tietokoneella istuminen vähenisi aika reippaasti.


4 comments:

  1. Toi ruudun tuijottaminen oli kanssa yksi syy miksi mä hankin oppimateriaaleja fyysisenä sähköisen sijaan ja käytin muistiinpanoihin perinteistä vihkoa. Ei siinä muuten, mutta silmät väsyy ihan eri tavalla näytön kuin kirjan kanssa :/ Näytön kirkkauden säätö himmeämmälle auttaa tosi paljon ja nykyäänhän saa sellaisia blue blocker-näyttöpäätelasejakin :)

    Ja ai vitsit mä fiilaan kyllä sun intoa lähteä frendin kanssa reissuun ensimmäistä kertaa, mulla on meinaan sama homma, kun lähetään Niinan kanssa reisuun heinäkuussa, jännää! Toivottavasti teidän reissu on mahtava :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olis ihana, jos itekin pystyis! Mut videoiden editointi, kuvanmuokkaus ja sen sellainen on vaan pakko hoitaa koneella. Mut onneks just blogipostaukset sun muut voi suunnitella ihan fyysiseen paperivihkoon :) Se on totta. Mulla on nykyään niin puhelimessa kuin tietokoneessa säädin, jolla voi määritellä kuinka sinistä/keltaista ruutua haluaa tuijottaa. Etenkin iltaisin tosi kätevä, kun saa ruudun melkein oranssiksi.

      Uu ihan superihanaa reissua teillekin ♥

      Delete
  2. Itse en oo koulussa mutta tuntuu silti että päivät kuluu ruutua tuijotellessa 😅 Ja uuu matka kuulostaa jo nyt mahtavalta, muistan miten hienoa oli kun itse lähdin ekaa kertaa ilman vanhempia ulkomaille kaverin kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin se tuppaa menemään, etenkin jos on blogi tai tykkää muuten olla aktiivinen somessa :D Joo mä oon kans ihan täpinöissäni. Oon reissannut ennekin, mut kaveriporukalla on varmasti ihan oma fiiliksensä (verrattuna siihen että aiemmin oon matkustanut lähinnä yhden kaverin kanssa tai yksin).

      Delete