Airbnb Tour || Split

Mulla on ehtinyt kertyä jokseenkin ristiriitaisia kokemuksia Airbnb -paikoissa yöpymisestä. Vastassa on ollut mm. lähes ikkunaton luukku (Firenzessä), todella kummallinen sisäänkirjautuminen jossa oven avaaminen kesti yli tunnin (Roomassa), ja kaatokännissä oleva hosti (Plymouthissa). Osa paikoista on toki ollut myös kivoja, ja tämä Splitin asunto ylitti reippaasti kaikki odotukset. Siksi mä jaan tämän teillekin, sillä jos teitä on noin neljän hengen porukka ja mietitte missä yöpyisitte Splitissä, niin tälle ihan älyttömän iso suositus!

Ennen itse kämppään kurkistamista täytyy sanoa pari sanaa paikan isännästä, joka oli superkiva ja kämpän esittelyn lisäksi antoi meille myös kasan ravintolasuosituksia ja muita vinkkejä kaupunkiin. Reissun aikana hän laittoi vielä viestiä ja kysyi ollaanko viihdytty hyvin ja tarvitaanko mitään. 



Aloitetaan kierros makuuhuoneesta. Makkareita tässä kämpässä oli tosiaan kaksi, ja sisustus molemmissa aika samanlainen. Parisänky, pöytä, peilejä, vaatekaappi ja sen sellaista. Oltiin reissussa sen verran pitkään, että oli aika ihana kun esimerkiksi vaatteet sai kivasti henkarikaappiin roikkumaan. Kirjahyllystä löytyi englanninkielisiä kirjojakin, eli ei haittaa vaikka omat lukemiset olisivat unohtuneet kotiin.



Olohuoneesta löytyi näiden nojatuolien lisäksi myös sohva, pääsy parvekkeelle, TV, kirjoituspöytä ja vaikka mitä. Kaapeissa oli silitysrauta ja lauta sekä pyykkiteline pyykkien kuivaamista varten. Ylipäätään varustelu ja sisustus oli sen mukainen, että kämpässä voisi hyvin asua vaikka kuinka pitkään.

Mä oon aiemmin matkustanut lähinnä yhden kaverin kanssa kerrallaan, jolloin ei ole ollut niin suurta merkitystä onko omassa käytössä pelkkä huone (ja ehkä vessa), vai enemmänkin tilaa. Nyt neljän hengen porukalla oli kuitenkin loistopäätös vuokrata kokonainen kämppä, koska ensinnäkin tämä tuli meille halvemmaksi kuin hotelli olisi tullut, ja saatiin hengata koko asunnossa ihan vapaasti kun muita vuokralaisia tai asukkaita ei ollut. Oli paljon kivempi hengata iltaisin olkkarissa sen sijaan että oltaisiin ahtauduttu johonkin pieneen hotellihuoneeseen. 



Olkkarista päästäänkin kätevästi keittiöön, sillä näiden kahden välillä ei ollut mitään seinää tai muuta turhaa. Mä oon tottunut siihen, että Airbnb -kämpissä ja hostelleissa on ehkä pari kattilaa, lautasta ja sen sellaista, mutta että varustelu ei ole lähelläkään sitä mitä vaikka oman keittiön kaapeista löytyy. Tää Splitin kämppä oli iso poikkeus mun aiemmista kokemuksista, sillä sieltä löytyi ihan kaikki sauvasekoittimesta ja jäätelökauhasta alkaen. Ruoanlaitto oli ihanan helppoa, kun kaikki tarvittavat välineet oli saatavilla. Leipominenkin olisi onnistunut ihan mainiosti. 



Vessasta mulla ei ole kuvaa, mutta sieltä(kin) löytyi kaikki tarpeellinen pidempäänkin eloon. Oli pyykinpesukone ja siihen pesupulveria. Oli monta varapyyhettä ja saippuaa ja kaikkea. Mä väitän että meidän loma oli niin huikea osittain sen takia että meidän majapaikka oli niin ihana. Ei ollut mitään ongelmia asunnon kanssa, kaikki tarpeellinen löytyi ja sijaintikin oli tosi hyvä. Viime aikoina on saanut lukea blogeista vaikka mitä kauhutarinoita Airbnb:stä, joten tämä olkoon myös muistutuksena, että sitä kautta voi löytää myös todella ihania paikkoja. 



Tämä postaus keskittyi lähinnä meidän Splitin majapaikkaan, sillä se vaan oli niin toimiva että halusin jakaa vinkin teillekin. (Täältä lisää tietoa kämpästä.) Mutta kiinnostaisiko teitä lukea yleisempääkin postausta Airbnb:n plussista ja miinuksista, ja siitä mitä kaikkea varatessa ja yöpyessä kannattaa ottaa huomioon? Mulla alkaa olla sen verran Airbnb-kokemuksia, että niistä saisi varmaan aika kattavan postauksen aikaan, jos sellaiselle kiinnostusta löytyy. 

6 comments:

  1. Siistiä että löytyi näin hyvä kohde. :) Itsekin olen harkinnut asunnon vuokraus Airbnb:n kautta. Vaihtoehtoja saa tutkailla aika tarkkaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, oli kyllä ihana! Toi on totta. Kun majoittuu yksityishenkilön kotona, on aina riski että kaikki ei sujukaan yhtä jouhevasti kuin vaikka hotelleissa. Mut toisaalta kun lukee hostin saamat aiemmat arvostelut huolella, ei pitäis tulla kauheen isoja yllätyksiä.

      Delete
  2. Tosi nätin näköinen asunto! Teillä kävi kyllä hyvä tuuri, kun saitte reissullenne noin hienon asunnon :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö ookin! Ja ihanan hyvässä kunnossa ja kaikki toimivaa, mitä ei siis tosiaan voi kaikista Airbnb kämpistä sanoa :D

      Delete
  3. Ihanan näköinen ja tosi kiva, kun on ollut noin kiva host! Itsellä parin viikon päästä ensimmäinen airb&b kokemus, toivottavasti tulee olemaan hyvä sellainen! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No äläpä :D Toivottavasti teillekin osuu kiva kämpää ja hosti ^_^ Ja kivaa reissua minne ikinä meettekin!

      Delete