Viime aikoina luettua

Yksi kesäloman ihan ehdottomasti parhaita puolia on se, että on taas aikaa lukea! Mä oon käynyt tänä kesänä kirjastossa jo useammin, kuin koko menneenä lukuvuotena yhteensä. Se kertoo jo ehkä jotakin? Halusin jakaa nämä pari viime  aikoina luettua kirjaa teidän kanssanne, sillä ahmin näistä jokaisen lähes yhdeltä istumalta.



Carolly Erickson: Minä, Maria Antoinette - Historiallisesta aiheestaan huolimatta kyseessä on fiktiivinen teos, ei elämänkerta. Ihan joka sanaa ei siis voi ottaa totena, mutta pääpiirteissään kirjan tapahtumat (erityisesti poliittiset sellaiset) ovat tapahtuneet myös oikeassa elämässä. Ranskan vallankumous on yksi niistä historian tapahtumista, joka kiinnostavat mua kaikkein eniten, joten oli kiva ylläri löytää tämä kirjastosta. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja, ja voisin suositella tätä erityisesti niille jotka muutenkin ovat kiinnostuneet historiasta. Mutta uskon että kirjoitustyyli tempaisee mukaansa myös sellaisen, joka koulun historiantunneilla lähinnä nukkui. Mutta yksi varoituksen sana: on raastavaa lukea kirjaa eteenpäin ja kiintyä sen hahmoihin, kun tietää jo valmiiksi mitä tuleman pitää.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia - Täytyy myöntää, että tähän kirjaan en kunnolla päässyt kiinni. Päähenkilö ajelehti elämässään ilman mitään päämäärää, eikä päämäärää tuntunut missään vaiheessa löytyvänkään. Kirjakin tuntuu ajelehtivan päähenkilön mukana. Samalla Kissani Jugoslavia kuitenkin  koukuttaa, ja samalla se nosti esiin joitakin tärkeitä ja ajankohtaisia ongelmia. Miten esimerkiksi maahanmuuttaja-aikuisten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan voitaisiin parantaa?

Anne Tyler: Äkäpussi - Jotenkin ihan älyttömän pöhkö kirja, ei  sitä oikein muutenkaan voi kuvailla. Kirja haahuilee hieman samaan tapaan kuin Kissani Jugoslavia, mutta yleistunnelma on positiivisempi. Päähenkilö on aika symppis, ja toki juoneen on mahdutettu kiinnostava mies tai pari... En osaa päättää, mitä tästä kirjasta ajattelen, mutta yhden asian tiedän: Äkäpussi on loistavaa lukemista esimerkiksi laiturinnokkaan tai hitaaseen kesäloman aamupalahetkeen. Välillä tarvitsee näitä "välipalakirjoja", jotta jaksaa kahlata taas monimutkaisempiakin romaaneja.


2 comments:

  1. Mä oon tosi nirso mun lukemisten suhteen, mutta toi vika kuulostaa kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta! Muutenkin näin kesällä pitäis kyllä löytää taas hyviä kirjoja läpikulutettavaksi!

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahah mä varoitan jo etukäteen, että se tulee sit oikeesti olemaan aika haahuileva :D Mut ihan viihdyttävä myös ;)

      Delete