Vuoden 2018 suosituimmat postaukset


Vuosi 2018 alkaa olla paketissa. On siis aika palata vielä hetkeksi menneeseen, ja muistella hetki tämän vuoden suosituimpia postauksia. Ruokajutut vetävät mun blogissa edelleen eniten, mutta muutamat muutkin postaukset olivat yllättävän suosittuja. Isoimpana yllärinä ehkä yhdet asukuvat, sillä aiempina vuosina vaatejutut ei ole kiinnostaneet ollenkaan. Jaoittelin postaukset taas kuukausien mukaan, niin tulee tasaisesti juttuja pitkin vuotta. Nappaa alla olevasta listasta itsellesi uutta luettavaa! 

Tammikuu
Tammikuussa leivoin mielettömän hyvän salmiakki-valkosuklaakakun, ja sen reseptistä tykkäsitte tekin ihan älyttömästi. Alkoi muuten heti tehdä mieli tuota kakkua! Kakkupostauksen lisäksi myös boyfriend tag oli tosi suosittu. Siinä J taisikin päästä ensimmäistä kertaa kunnolla ääneen täällä blogissa!

Helmikuu
Helmikuussa oli puhetta armollisuudesta. Tarpeellinen muistutus niin tähän kuin aika moneen muuhunkin hetkeen.

Maaliskuu
Maaliskuussa kevät alkoi jo kutkuttelemaan, ja keväisen sitruunarisoton ohje ponkaisikin kirkkaasti suosituimmaksi postaukseksi. Myös muut ruokajutut kiinnostivat, muun muassa nämä vähän paremmat uuniporkkanat. Niitä oli muuten tarjolla myös meidän häissä!

Huhtikuu
Huhtikuussa käytiin muutaman mun hnyvän ystävän kanssa Kroatiassa, ja jaoin sieltä 5 syytä, miksi sinunkin kannattaisi matkustaa Splitiin. Kroatia ilmeisesti kiinnostaa muitakin, sillä tuosta postauksesta tykättiin paljon.

Toukokuu
Toukokuun suosituin postaus taitaa vuodesta toiseen olla kesän ämpärilista - julkaisen sen aina suurinpiirtein näihin aikoihin. Nyt ehkä vähän kaukainen ajatus, mutta siitä saa kivoja vinkkejä kesäloman viettoon.


Kesäkuu
Kesäkuussa täytin 22 vuotta, ja sen kunniaksi pohdiskelin vähän urapolkuani. Mistä haaveilin pienenä, ja mitä musta sitten oikeastaan tuli. 

Heinäkuu
Heinäkuussa oli rento lomafiilis myös blogissa, ja teitäkin taisi kiinnostaa eniten sellaiset huolettomat lomapostaukset. Kuten tämä roadtripping -postaus.

Elokuu 
Elokuussa päätin kokeilla videoiden tekemistä ihan kunnolla, ja jaoin mun kesälomapäivän ruokailut (Mitä syön päivässä) videolla. Tämä saattaa olla ehkä koko vuoden suosituin postaus! Tykkäisittekö nähdä tästä jotain talvisempaa tai arkipäivän versiota?

Syyskuu
Myös syykuussa tykkäsitte videomuotoisesta postauksesta, ja kuukauden lemppariksi nousi video, jolla jaoin mun viisi vinkkiä opiskeluun.

Lokakuu
Lokakuussa mä ja J sanoimme toisillemme tahdon. Hirveästi en hääjuttuja jakanut etukäteen blogissa, mutta ne olisivat ehkä kiinnostaneet, sillä meidän häistä kertova postaus oli lokakuun kirkkaasti luetuin.

Marraskuu
Marraskuussa matkajutut kiinnostivat, eikä mikään ihme kun miettii sitä harmauden määrää. Tai siis mieluummin ei mieti. Mutta Postikortteja Prahasta oli joka tapauksessa tosi tykätty.

Joulukuu
Joulukuun postausten "paremmuusjärjestys" tulee varmasti vielä muuttumaan hieman, mutta ehdottomasti suosituimpia olivat videot, joita oli tässä kuussa huimat neljä kappaletta. Lisäksi tykkäsitte mun itsenäisyyspäivän asusta ja joulun could do -listasta.



Liity lukijaksi tästä.

24 | Hyvää joulua



Ihanaa joulua teille tyypit! Tällä hetkellä mä luultavasti oon just herännyt tai heräilemässä. Ollaan eilen saavuttu mun kotikotiin joulun viettoon, ja luultavasti joululaulut kantautuvat korviin jo aamusta. Meidän aattoon kuuluu kaikkea perinteistä, lounaaksi on varmasti taas riisipuuroa (mantelilla tietysti), ja vähän ennen tai jälkeen puuron on joulusauna. Ehkä rentouttavin asia ikinä! Illemmalla on jouluruoka kaikkine herkkuineen, ja perinteinen lahjojen jako. Ihanaa yhdessäoloa oman perheen kanssa.

Ottakaa rennosti ja nauttikaa näistä päivistä! Alla vielä pieni tunnelmakooste tältä kuulta. Viettäkää ihana joulu! ♥



Liity lukijaksi tästä.

23 | Christmas Home Touches



Joulu muutti meille jo joskus marras-joulukuun vaihteessa, kun laitettiin koko koti kerralla joulukuntoon. On niin parasta, kun saa fiilistellä ja tunnelmoida joulua jo reippaasti etukäteen. Nytkin me ollaan istuttu lähes joka ilta joulukuusen valossa, kuunneltu joulumusiikkia  ja juotu teetä. Saatiin kavereilta joululahjaksi teekalenteri, ja sen luukkujen avaaminen on valehtelematta mun päivien kohokohta. Auotaan niitä J:n kanssa vuorotellen, ja keitetään aina niin paljon teetä että yhdestä luukusta riittää molemmille. Parasta on makustella iltaisin yhdessä uutta teetä, ja fiilistellä lähestyvää joulua.

Kuvattiin meidän joulukoristeluoperaatio videolle, ja julkaisinkin sen jo alkukuusta (voit tsekata sen täältä). Ajattelin kuitenkin jakaa paloja meidän joulukodista myös tällä tavoin kuvien muodossa. Yllä näkyykin heti mun lempparikohta koko sisustuksessa, nimittäin joulukuusi, ihanat porolakanat ja kasa pehmoisia jouluisia tyynyjä. 



Mä ja J ollaan tehty toisillemme joulukalenterit nyt jo useampana vuotena peräkkäin, ja nyt perinnettä jatkettiin tietysti yhteisessäkin kodissa. Jokaisen luukun takana on joko aineeton ylläri, lupaus jostakin (tyylillä "teen sulle tänä iltana joulukaakaon") tai vihje luukun varsinaisen yllätyksen sijainnista.



Pääpaino meidän joulusisustuksessa on ehdottomasti sänkynurkkauksessa, mutta muutaltakin toki löytyy kaikenlaista jouluista. Ruokapöytää peittää valkoinen liina, ja keskellä on adventtilöiden rivi. Sohvalta löytyy jouluinen koristetyyny ja jääkaapin ovessa on magneetilla kiinnitetty muutama jouluinen kuva. Joulukuusi on kuitenkin tosi keskeisellä paikalla meidän kämppää, joten fiilis ja tunnelmavalo kyllä välittyy kämpän joka nurkkaan. 



Sängyn yläpuolelle tein pienen jouluisen köynnöksen kuusenoksista, kuivatuista appelsiiniviipaleista ja niistä samoista kuvista joita käytettiin joulukalenteriinkin. Meillä on valkoiset seinät ja vain kaksi taulua koko kämpässä, joten tää köynnös elävöittää kivasti tyhjiä seiniä.

Jouluaatto koittaa huomenna! Muistetaan kaikki nauttia tulevista päivistä, ottaa rennosti ja syödä joulupöydästä just niitä omia lemppareita.



Liity lukijaksi tästä.

22 | Christmas Tag



Voitteko uskoa, että jouluaatto on jo ylihuomenna! Ihan hullua miten nopeasti tämä kuukausi on mennyt. Tästä joulukalenteristakin viedään jo viimeisiä luukkuja, joten nyt voisi olla hyvä aika palata perusasioihin jouluisten kysymysten ja vastausten parissa. Kysymykset tähän postaukseen mä oon ottanut kahdesta @shetespy -nimisen instagrammaajan stooripohjasta (tiedättehän ne, mistä voi ottaa kuvakaappauksen ja vastata kysymyksiin omassa stoorissaan).

Jos @shethespy ei muuten ole vielä teille tuttu, niin suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tyypin profiilin. Hän tekee parhaat stooripohjat, ja postailee niiden lisäksi myös aivan ihania kuvia ja kaikkea. Nyt on tietysti ollut paljon joulujuttuja, mutta muina vuodenaikoina löytyy kaikenlaista kivaa muun muassa Harry Potter faneille. Mutta siirrytään nyt niihin itse kysymyksiin!



Milloin aloitat joulufiilistelyn?
→ Heti halloweenin jälkeen. Tai opikeasti salaa jo jonkin verran aikaisemmin, mutta halloween on mun mielestä sellainen syksyn ja talven raja, jonka jälkeen voi jo julkisesti aloittaa fiilistelyn.

Joululahjat vai jouluruoka?
→ Jouluruoka, ehdottomasti. Tykkään kyllä miettiä mitä kenellekin antaisi lahjaksi, ja kaikkea, mutta jouluruoka vie silti voiton 100-0. 

Missä vietät joulua tänä vuonna?
→ Mennään mun porukoille. Tehtiin aikanaan sopimus, että kumman kotona me ikinä vietetäänkin ensimmäistä yhteistä joulua, niin seuraavana vuotena mennään sitten toisen kotiin. Viime vuonna juhlittiin J:n kotona ja se oli samalla mun ensimmäinen joulu poissa kotoa, joten tänä vuonna J pääsee samankaltaiseen tilanteeseen.

Milloin teillä pystytetään joulukuusi?
→ Tänä vuonna laitettiin kuusi jo marraskuun puolella, mutta ensi vuonna todennäköisesti odotetaan joulukuuhun. Tykätään silti molemmat laittaa se aika aikaisin, koska silloin kauniista valoista ja muusta ehtii nauttia pidempään.

Mitä toivot joululahjaksi?
→ En mitään erityistä. Jos joku kaveri kysyy, niin vastaus on yleensä että jotakin nättiä tai nätisti paketoitua, tai itse tehtyä tai muuta kivaa. Oon iloinen oikeastaan kaikesta. Paitsi suklaakonvehdeista. Niissäkin tosin on pari poikkeusta. Itse tehdyt tai muuten vähän peruskonvehtia spesiaalimmat on erittäin kivoja. Saatiinkin itse asiassa yhdeltä kaverilta hänen itse väsäämiään piparikonvehteja, ja voin kertoa että ne katosivat muutamassa päivässä parempiin suihin.

Lemppari jouluperinne?
→ Ei niistä voi valita! Ehkä ihanan rentouttava joulusauna, tai sitten se hetki aattoiltana, kun aletaan pelata jotakin lahjaksi saatua peliä isommalla porukalla, tai vai istutaan nauttimassa tunnelmasta.

Joulupaita vai joulusukat?
→ Molempi parempi. Englannissa muuten joillakin on tapana koristella autonsakin teemaan sopivasti, mun lemppari on yksi jolla oli poronsarvet ja punainen nenä!

Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
→ Toissajouluna sain J:ltä mun lempilehden tilauksen vuodeksi, enkä keksi lahjaa joka edes teoriassa voisi mennä ton edelle. Lapsuudesta on myös jäänyt mieleen, kun yhtenä jouluna sain maailman pehmeimmän yöpaidan lahjaksi. Käytinkin sitä lopulta varmaan puhkikulumiseen asti.

Ihanin joululaulu?
→ Varpunen jouluaamuna. Klassikko, miljoona kertaa kuultu, ja silti niin ihana.



Liity lukijaksi tästä.

21 | Talvinen Tukholma



Luminen Tukholma on ihan älyttömän kaunis. Etenkin vanhan kaupungin syksynsävyiset talot ovat supersöpöjä lumipeitteen alla, mutta valkoinen piristi älyttömästi myös uudempia kaupunginosia. Käytiin J:n kanssa jouluisella Tukholman risteilyllä alkuviikosta, ja vitsi miten iloinen olin, kun kuulin että Tukholmaan oli satanut lunta just pari päivää ennen meidän laivamatkaa. Tulee heti paljon jouluisempi fiilis kun maa on valkoisena.



Risteilyllä ei mitenkään järjettömästi ole aikaa maissa kiertelyyn, mutta ehdittiin me silti nähdä yhtä jos toista. Mä oon ollut Tukholmassa viimeksi vuosia sitten, joten en edes muistanut edelliseltä reissulta paljon mitään. Käytettiin siis meidän aika ihan vain kaupunkiin tutustumiseen, kierrettiin muun muassa vanhan kaupungin söpöjä liikkeitä ja löydettiin ihan älyttömän söpö teepuoti! Siellä myytiin laadukkaan teen lisäksi myös perienglantilaisia skonsseja, joten mä olin myyty siltä seisomalta. Oli pakko tilata parit skonssit au pair aikojen muistoksi, ja niin me natusteltiin yksiä mun elämän parhaita skonsseja oolongin kera. Englannissa siihen skonssitaikinaan tosin oltaisi laitettu kasa rusinoita mukaan.



Vanhan kaupungin joulumarkkinat sen sijaan olivat hienoinen pettymys. Suomen vastaaviin verrattuna tosi pienet ja, no, tylsät. Se ei silti onneksi paljoa haitannut, sillä koko Tukholma oli niin ihana lumisessa jouluasussaan. Ja onnistuttiin vielä just ennen lähtöämme bongaamaan kuningatar Silvia! Satuttiin olemaan palatsin edessä just silloin kun kuninkaallinen autoletka ajoi sisään. 

Tukholmassa olisi kiva käydä uudestaan jollain hieman pidemmällä reissulla, sillä tuntui ettei risteilyllä ehtinyt kuin hieman haistella kaupungin tunnelmaa. Eikä mikään ihme, kuusi tuntia on tosi lyhyt aika. Etenkin jos käyttää osan siitä esimerkiksi syömiseen tai muuhun istuskeluun. 



Musta on ihana reissata johonkin vähän ennen joulua. Oon ehkä ennenkin hehkuttanut joulukoristeita ja tunnelmaa ja sen sellaista täällä blogissa, ja on kiva kokea ne jossain muuallakin kuin omassa kotikaupungissa. Monena vuotena ollaan käyty J:n kanssa Porvoossa, ja kerran oon käynyt Turussakin. Molemmat älyttömän ihania ja jouluisia kaupunkeja! Tällä kertaa oli kuitenkin kivaa vaihtelua suunnata vähän kauemmas (ja nauttia matkalla laivan jouluisen buffan tarjonnasta). 

Ihanaa joulunodotusta tyypit. Enää kolme yötä jouluun!



Liity lukijaksi tästä.

20 | Piparitalojuttuja


Viime vuonna me päätettiin J:n kanssa, että tänä vuonna tehdään meille hienoin piparitalo ikinä. Ihan siihen "hienoimpaan ikinä" ei ehkä päädytty, mutta tuli tästä silti hurjan paljon kivempi kuin meidän aiemmat viritelmät. J suunnitteli talon, mä piirsin siihen kaavat, ja yhdessä leivottiin ja koristeltiin. Alkupään koristeluista löytyy videomateriaaliakin parin päivän takaisesta vlogista (klik), jos ette ole vielä nähneet! Piparitalon kokoaminen on superhauskaa ja jouluista puuhaa, ja siitä on tullut oikeastaan jo perinnekin. Syömisestä en tosin tykkää ihan niin paljoa kuin kokoamisesta, ja monena vuotena talo onkin päätynyt esimerkiksi kavereiden tuhottavaksi.

Talon koristeiden kanssa meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa. Käärittiin vain hihat ja ryhdyttiin hommiin. Vlogipäivän jälkeen kokoamiseen tuli pieni tauko, kun käytiin minireissulla ja saatiin yövieraita ja muutenkin aika oli melko vähissä. Eilen oltiin kuitenkin kutsuttu muutamia kavereita jouluaskarteluiltaan, ja siinä tohinassa saatiin meidän talokin vihdoin pystytettyä ja viimeisteltyä. Vaikka tätä ei voi mitenkään verrata niihin joihinkin upeuksiin joita internetissä näkee, niin ehdottomasti saatiin kyllä paras mökki aikaan mitä ollaan ikinä rakennettu itse. Tykkään erityisesti siitä, että tuolla sisällä pystyy polttamaan pientä tuikkua. Ikkunoiden läpi loistava valo näyttää niin kivalta iltahämärässä.

Muutaman asian oon viime vuosina oppinut piparitalojen tekoon liittyen. Ensinäkin nallekarkeista saa kauneimmat ikkunat. Me käytettiin isoihin alaikkunoihin kolme karkkia ikkunaa kohden, ja yläkerran pyöreisiin meni yksi. Toinen oppimani asia on se, että piparitalon osat kannattaa ehdottomasti koristella ensin, ja koota talo vasta sitten. Tulee paljon siistimpää jälkeä näin päin. Tosin talon kokoamisvaiheessa täytyy olla varovainen, ettei vahingossa riko jo tehtyjä koristeita. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun me koristeltiin talon osat ennen kokoamista, ja sama aiotaan ehdottomasti tehdä myös seuraavan piparitalon kanssa. 

Ootteko te väsäilleet piparitaloa tänä vuonna? Linkatkaa kommentteihin, jos teillä on niistä kuvia jossain päin somea.



Liity lukijaksi tästä.

19 | Poroja moikkaamassa



Astut sisälle kodan lämpöön. Punaiseen nuttuun ja tonttulakkiin pukeutunut nainen ottaa nuotion yllä roikkuvan pannun, ja kaataa sinulle kupillisen höyryävän kuumaa glögiä. Istuudut nuotion ääreen lämmittelemään, ja siemailet samalla mausteista juomaasi. Ympärilläsi soljuu vaimea puheensorina, ja katsot kuinka savukiehkura nousee kohti kattoa. On mukavan raukea olo.




Joskus ihan naapurissakin sijaitseviin paikkoihin on hieman vaikea löytää. Mäkään en esimerkiksi tiennyt Nuuksiossa sijaitsevasta poropuistosta mitään, ennen kuin eräs seuraamani ulkomaalainen instagrammaaja kävi siellä vuosi takaperin ja jakoi ihania porokuvia instastooriinsa. Tänä vuonna piti tietysti päästä moikkaamaan poroja itsekin, joten muutama päivä sitten kääriydyttiin kaverin kanssa kaikkiin talvivarusteisiimme ja suunnattiin kohti Nuuksiota.

Perillä meitä odotti maailman suloisin kota, jossa juomat kuumennettiin pannuissa nuotiolla, ja jossa sai istuskella joko seiniä kiertävillä pöydillä, tai pienemmässä ringissä nuotion ympärillä. Kodan ulkopuolella käyskenteli viisi poroa (aitauksessa tosin) ja tietysti myös Joulupukki. Jälkimmäinen tiesi poroista ihan älyttömästi, ja koska vierailijoita ei ollut mitenkään paljoa, niin hän myös ehti kertoilla meille kaikenlaista.



Opittiin muun muassa, että Joulupukin porot ovat oikeastaan naisia, Petteri mukaanlukien! Joulupukki nimittäin kertoi, että urosporot tiputtavat sarvensa tavallisesti jo syksyllä, ja naaraat vasta keväällä. Näin ollen vain naarailla (ja leikatuilla uroksilla) on sarvet joulun aikaan. Tässä on ilmeisesti syynä se, että naaraat ovat usein raskaana talven yli, ja isojen sarvien avulla on helppo usuttaa urokset kauemmaksi ruoan luota ja syödä itse ensin.

Oli ihanaa, että supertunnelmallisen ympäristön ja porojen tapaamisen lisäksi joulupukilla oli myös aikaa kertoilla niin tarkasti porojen fysiologiasta, elintavoista ja kaikesta. En mä ainakaan tiennyt ennen poropuistoon menoa edes sitä, että naarailla ylipäätään on sarvet...



Puisto oli aika pieni, poroja taisi olla viisi kappaletta. Mutta pääsymaksuun kuului myös kuuma juoma (vaihtoehtoina glögi, kahvi ja tee) sekä pipareita itselle, ja lisäksi hieman jäkälää poroille syötettäväksi. Ja Joulupukki oli tietysti tavattavissa. Porot viihtyivät enimmäkseen ihan omissa oloissaan, mutta haistaessaan jäkälän ne tulivat aika vauhdilla syöttöpaikan luokse. 

Poropuistossa käynti sai joulufiiliksen entistäkin korkeammaksi, sillä kukapa ei haluaisi moikata poroja näin joulun alla? Ja paikka itsekin oli niin sympaattinen. Ja hei, enää viisi yötä jouluun!



Liity lukijaksi tästä.

18 | Tekemistä lomalle



Lomailu on parasta. Erityisesti joululomailu, koska silloin koti täyttyy ihanista mausteisista tuoksuista, joka paikasta löytyy herkullisia syötäviä ja tuntuu että laiskottelu on kerrankin sallittua. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä se laiskottelukin jossain vaiheessa alkaa hieman kyllästyttää. Tekee mieli tehdä jotain pelkän oleilun sijaan. Tai mulla ainakin käy näin. Tekemisen ei tarvitse olla mitään suurta jos ei jaksata, mutta jotain vaihtelua tarvitsisi...

Mä kokosin pienen listan lomatekemisistä. Osa niistä on hieman isompia, osa hieman pienempiä. Jotkut kohdat voi toteuttaa yksin, kun taas toisiin tarvitaan useampi ihminen. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että ne tuovat loistavaa vaihtelua lomalaiskotteluun, ja ovat ylipäätään kivaa tekemistä. Poimi alta parhaat vinkit omiin tylsyyshetkiisi, tai kokeile toteuttaa joululomallasi vaikka kaikki (jos sulla siis on erityisen pitkä loma).

→ Lautapeli-ilta. Voit kutsua kavereita, tai hoitaa homman ihan oman kodin porukalla. Esimerkiksi tietopelit on aika hauskoja myös kahdestaan, ja lautapelejä noin yleisesti ottaen löytyy ainakin miljoona. Kirjastosta voi lainata uusia, jos oma valikoima jo kyllästyttää. 

→ Nyt on vihdoin aikaa kokeilla sitä uutta ja hankalaa reseptiä, jonka olet ehkä vuoden aikana tallettanut muistiin. Oli kyse sitten makeasta tai suolaisesta, niin kääri hihat ja ryhdy hommiin. Jos onnistut, niin ehkä luomustasi voisi tarjoilla vaikka uudenvuoden herkkupöydässä?

→ Järjestä mahtavin lumisota ikinä. Pyydä kaikki kaverit messiin, jakaantukaa vaikka joukkueisiin ja pistäkää pystyyn aivan massiivinen lumisota. Väitän että illan päätteeksi on kaikilla märät vaatteet ja nauru herkässä. Lämmitellä voi vaikka kuuman kaakaon ääressä!

→ Askarteluilta. Näin ennen joulua voisi hyvin kutsua ystäviä kylään jouluaskartelun merkeissä. Jokainen voisi tehdä koristeita tai lahjoja tai vaikka joulukortteja tarpeen mukaan. Pyydä ihmisiä tuomaan omat askartelutarvikkeet mukanaan, niin sun ei tarvitse huolehtia edes siitä. Pistäkää joululaulut soimaan ja juokaa vaikka glögiä tai kaakaota askarteluiden lomassa.

→ Lähde päiväreissulle vaikkapa naapurikaupunkiin. Joulunaikaan kaikki kylät ja kaupungit ovat pistäneet parastaan koristeluiden ja viihtyisyyden suhteen, joten todennäköisesti nättiä tulee olemaan minne ikinä päätätkin suunnata. Ja jos hieman kauemmaksi jaksaa lähteä, niin esimerkiksi Porvoo, Turku ja Rovaniemi ovat tosi kivoja kohteita!

→ Pyydä lukusuosituksia kaverilta, jolla on samanlainen kirjamaku kuin sulla. Ja jos oikein haluat panostaa, niin lue kaverisi suosittelema kirja vieraalla kielellä. Itse yritän parhaillani ujuttaa saksaa arkeeni, joten saattaa olla että tartun loman aikana vielä saksankieliseen kirjaan (sen tosin täytyy olla lastenkirja, meinaan romaanipituuteen ei mun saksantaidoilla vielä päästä).

→ Pyjamapartyt! Kokoontukaa ystäviesi kanssa jonkun teidän kotiin, ja nauttikaa siitä että kaikilla on kerrankin aikaa. Saunokaa, leipokaa pizzaa ja jutelkaa kaikesta mistä arkena ei ehkä ole ehtinyt. 




17 | Talvihauskaa ja piparitalon rakennusta (vlogi)



Enää muutamia hassuja öitä jouluun! Sen kunniaksi päätin kuvata erään meidän jouluisen päivän videolle, niin tekin pääsette fiilistelemään joulunalusaikaa meidän kanssa ja näkemään vähän paremmin, mitä meidän päiviin tällä hetkellä kuuluu. Tsekkaa video alta, ja kerro kommentteihin mitä sä oot puuhaillu tänään!

Ja ihan pakko lisätä tähän pieni aiheeseen liittymätön hehkutus: oli ehkä maailman parasta herätä tänä aamuna, ja tajuta että maahan on satanut paksu kerros lunta. Näyttää niin kauniilta.



Liity lukijaksi tästä.

16 | Törkyhyvä jälkiruoka joulupöytään



Törkyhyvä jälkiruoka joulupöytään, eli

Suklaaganache appelsiinisiirapilla


Tarvitset:
6 piparia (neljä kokonaista, kaksi murustettuna)
2 dl kermaa
150 g tummaa suklaata
1 dl appelsiinimehua
1 dl sokeria
4 kuorittua appelsiinilohkoa

Tee näin:
1. Valmista ganache mieluiten jo edellisenä iltana. Laita suklaa ja kerma kulhoon, ja sulata ne yhteen vesihauteessa. Kaada ganachemassa rasiaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Rasian muodolla ei sinänsä ole väliä, pääasia että ganachemassaa tulee riittävän paksulti (ainakin kolme senttiä).
2. Valmista siirappi laittamalla pieneen kattilaan sokeri ja appelsiinimehu. Keittele sitä hetki, kunnes koostumus muuttuu siirappimaiseksi. Jäähdytä. 
3. Laita neljälle lautaselle kullekin yksi pipari. Asettele appelsiinilohkot ja piparimuru  haluamallasi tavalla. Pyöräytä lusikalla tai jäätelökauhalla ganachesta puolipallo (jäätelökauhalla saa varmaan pallonkin), ja laita se lautaselle muun hyvän lisäksi. Kaada loraus siirappia jälkiruoan päälle ja tarjoile heti. 

Jos syöjiä on kaksi (kuten meidän tapauksessa), niin ainekset säilyvät mainiosti vaikka seuraavankin päivän herkkuhetkeen. Ja vielä vinkki silikonimuotin omistajille: Ganachesta saisi varmasti mielettömän kauniita kuvioita, jos sen jähmettäisi silikonimuotissa!



Liity lukijaksi tästä.

15 | Aineettomia lahjaideoita



1. Uuden oppimista
Erilaiset kurssit ovat hyvä lahjaidea henkilölle, joka haluaa kehittää itseään ja oppia uutta. Kurssin ei tarvitse olla mitään supervakavaa tai pitkää, tai se voi olla noita molempia. Ihan mikä sopii sun budjettiin ja saajan mielenkiinnonkohteisiin parhaiten. Kaikki kokkauskurssista maalaamiseen, jonkin liikuntalajin alkeiskurssille tai mihin vaan on sallittua.

Aika ihana voisi olla myös, jos sulla on jokin taito jota ystävälläsi ei ole. Opeta se ystävällesi. Esimerkiksi jonkin herkun leipominen yhdessä tai vaikka jonglöörauksen opettelu voisivat olla hauskoja. 

2. Hemmottelua
Lahjakortti kylpylään, hierojalle, kampaajalle... Mitä ikinä keksitkään! Ja taas pienemmällä budjetilla voi antaa lahjakortteja joissa itse lupautuu hieromaan toista tai vaikkapa laittamaan tämän hiukset. Kukapa sanoisi ei hemmottelulle?

3. Kivaa yhteistä tekemistä
Lupaa viedä lahjan saaja johonkin kivaan paikkaan. Tässä - kuten aiemmissakin - vain taivas on rajana. Budjetista ja lahjan saajan mieltymyksistä riippuen voitte esimerkiksi käydä uimassa tai ravintolassa, viettää kokkausillan yhdessä tai vaikka lähteä pienelle viikonloppureissulle. 

4. Elämyksiä
Onko ystäväsi tai perheenjäsenesi haaveillut jostakin tietystä asiasta? Kuumailmapallolento, benji-hyppy tai vaikka snorklauskurssi voisivat olla toteuttamisen arvoisia. Ja muista, että elämyslahja voi olla myös pienempi. Esimerkiksi huvipuistokäynti lapselle (oli sitten oma tai vaikka kummilapsi) voi hyvin olla vuoden suurin elämys.

5. Lahja sitä tarvitsevalle
Lahjoitus ystäväsi sydäntä lähellä olevalle järjestölle (esim. WWF, Pelastusarmeija tai Amnesty) on aika ihana "lahja" sellaiselle, jolla on jo kaikkea tai joka muuten kokee jonkin järjestön toiminnan erityisen tärkeäksi. 

Liity lukijaksi tästä.

14 | Joulupaidat esittelyssä



Mä innostuin joulupaidoista mun au pair -vuotena Englannissa. Siellä varmaan kaikkien kaapeista löytyy vähintään yksi joulupaita, ja suurin osa myös käytti paitojaan julkisesti. Joulupaitapäivänä joka toisella vastaantulijalla oli ties minkälaisia virityksiä yllään, ja muutenkin paitoja näkyi katukuvassa pitkin kuuta. Ei siis varmaan ihme, että tuona jouluna mäkin innostuin hankkimaan ensimmäisen kunnollisen joulupaitani. 

Nykyään mulla on sellaisia "kunnon" joulupaitoja kaksi, ja lisäksi kaksi vähän tavallisempaa mutta silti jouluisaa paitaa. Ei varmaan ole tarpeen edes sanoa, että näiden lisäksi en juuri muita paitoja tässä kuussa ole käyttänyt?



Ensimmäisenä vuorossa mun kokoelman uusin tulokas, eli tänä syksynä ostettu jouluporopaita. Ostin sen jo lokakuussa Primarkista, kun en uskaltanut luottaa suomalaisten kauppojen valikoimiin. Olisi kyllä ehkä kannattanut, sillä tän vuoden joulupaitavalikoima on ihan mielettömän kiva! Mutta oli tämäkin sinänsä hyvä ostos, että oon käyttänyt tätä iiihan superpaljon. Tykkään noista raidoista ja pienestä kimalluksesta ja söpöstä koiraporoteemasta. Ja pitää ehkä myöntää, että käytin tätä jo syksyllä... Silloin tosin väärin päin, niin että jouluinen kuva oli takana takin alla piilossa, ja edessä oli vain hauskat raidat.



Seuraava joulupaita ei ole yhtä huutavan jouluinen, mutta just täydellisen punainen. Tän alkuperästä mulla ei ole mitään tietoa, oon nimittäin saanut tän joskus vuosia sitten mun siskolta. Parasta tässä paidassa on kivan neulekuvion lisäksi pituus, nimittäin tän kanssa jalassa ei tarvi olla mitään pitkiksiä tai sukkiksia ihmeellisempää. Ihan täydellinen laiskaan kotipäivään!



Tämä kolmaskaan joulupaita ei varsinaisesti huuda joulua, mutta tästä tulee mieleen joku ihana mökki-ilta tai takan eteen käpertyminen. Joku noissa raidoissa ja väreissä tuo mulle saman tien rennon fiiliksen. Tämä paita on kaverini vanha, joten tämänkään alkuperästä mulla ei ole sen tarkempaa tietoa. Kyseessä on muuten myös mun tiukin joulupaita. Käytän pääasiassa aika löysiä paitoja, mutta tää menee suht ihonmyötäisesti. Kivaa vaihtelua siis mallinkin puolesta.



Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä mun "The Joulupaita". Se, jonka silloin neljä vuotta sitten ostin Englannista. Vaikka Primarkin laatua aina parjataan (syystäkin), niin tämä on säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa runsaasta käytöstä huolimatta. Noi pipariukkelit on ihan älyttömän söpöjä, ja tää paita on just sellanen joka tekee mieli vetää ylle viileänä iltana.

Mikä näistä joulupaidoista on sun suosikki?

Liity lukijaksi tästä.

13 | Breakfast In Bed



Mä rakastan näitä hitaita loma-aamuja, kun mihinkään ei ole kiire ja saa herätä just niin hitaasti tai nopeasti kun tekee mieli. Eilen teki mieli olla ihan erityisen hidas, ja sen kunniaksi päätin nauttia mun aamupalan sängyssä. Ei tarvinnut poistua peiton alta kuin aamupalan väsäämisen ajaksi, mikä on tietysti iso plussa. Itse aamupalan saikin sitten taas nauttia hitaasti ja mukavasti peittoon kääriytyneenä.

Eilen oli myös harvinaisen valoisa päivä (♥!), samoin kuin tänään. Aurinko tosin ei paista, mutta ikkunoista tulevan valon lisäksi ei tarvitse mitään lisukkeita. Ja se on jotain se! Vaikka rakastan joulunaikaa ja kaikkea, niin yksi iso miinus on silti pimeys, joka etenkin tähän aikaan vuodesta on ihan erityisen pimeää. Ei ole pahemmin luntakaan, joka osaltaan vähentäisi mustuutta. Mutta peukut pystyyn, että säätiedotukset on oikeassa ja saataisiin lunta vielä tällä viikolla! Ja otetaan ilo irti näistä valoisammista päivistä, kuului niihin aurinkoa tai ei.

Mutta palataan vielä hetkeksi mun aamupalahetkeen. Kokosin mun lautasen jouluteemaisesti, koska noh, joululomallahan tässä ollaan. Saaristolaisleipä Lidlin tervagraavatulla lohella (kuulostaa jännältä mutta on superhyvää) ja kesäkurpitsasiivuilla on ehkä mun uusi aamupalalemppari, ja jälkiruoaksi mulla oli piparia kahdella tapaa. Oikea pipari, ja iso kupillinen piparimaustettua kahvia. Vitsit muuten kahvista saa luksusta helposti, kun vain malttaa vaahdottaa kahvimaitonsa. Eikä siinä edes mene kuin ehkä minuutti, kun surauttaa pienen maitotilkan vaahdoksi. Mitä teidän jouluaamupalaan kuuluu?

Ja hei, enää 11 yötä jouluun! Hullua miten nopeasti aika menee, tämäkin joulukalenteri on jo yli puolivälissä. 



Liity lukijaksi tästä.