Joulu muutti meille jo joskus marras-joulukuun vaihteessa, kun laitettiin koko koti kerralla joulukuntoon. On niin parasta, kun saa fiilistellä ja tunnelmoida joulua jo reippaasti etukäteen. Nytkin me ollaan istuttu lähes joka ilta joulukuusen valossa, kuunneltu joulumusiikkia ja juotu teetä. Saatiin kavereilta joululahjaksi teekalenteri, ja sen luukkujen avaaminen on valehtelematta mun päivien kohokohta. Auotaan niitä J:n kanssa vuorotellen, ja keitetään aina niin paljon teetä että yhdestä luukusta riittää molemmille. Parasta on makustella iltaisin yhdessä uutta teetä, ja fiilistellä lähestyvää joulua.
Kuvattiin meidän joulukoristeluoperaatio videolle, ja julkaisinkin sen jo alkukuusta (voit tsekata sen täältä). Ajattelin kuitenkin jakaa paloja meidän joulukodista myös tällä tavoin kuvien muodossa. Yllä näkyykin heti mun lempparikohta koko sisustuksessa, nimittäin joulukuusi, ihanat porolakanat ja kasa pehmoisia jouluisia tyynyjä.
Mä ja J ollaan tehty toisillemme joulukalenterit nyt jo useampana vuotena peräkkäin, ja nyt perinnettä jatkettiin tietysti yhteisessäkin kodissa. Jokaisen luukun takana on joko aineeton ylläri, lupaus jostakin (tyylillä "teen sulle tänä iltana joulukaakaon") tai vihje luukun varsinaisen yllätyksen sijainnista.
Pääpaino meidän joulusisustuksessa on ehdottomasti sänkynurkkauksessa, mutta muutaltakin toki löytyy kaikenlaista jouluista. Ruokapöytää peittää valkoinen liina, ja keskellä on adventtilöiden rivi. Sohvalta löytyy jouluinen koristetyyny ja jääkaapin ovessa on magneetilla kiinnitetty muutama jouluinen kuva. Joulukuusi on kuitenkin tosi keskeisellä paikalla meidän kämppää, joten fiilis ja tunnelmavalo kyllä välittyy kämpän joka nurkkaan.
Sängyn yläpuolelle tein pienen jouluisen köynnöksen kuusenoksista, kuivatuista appelsiiniviipaleista ja niistä samoista kuvista joita käytettiin joulukalenteriinkin. Meillä on valkoiset seinät ja vain kaksi taulua koko kämpässä, joten tää köynnös elävöittää kivasti tyhjiä seiniä.
Jouluaatto koittaa huomenna! Muistetaan kaikki nauttia tulevista päivistä, ottaa rennosti ja syödä joulupöydästä just niitä omia lemppareita.
Jouluaatto koittaa huomenna! Muistetaan kaikki nauttia tulevista päivistä, ottaa rennosti ja syödä joulupöydästä just niitä omia lemppareita.
Liity lukijaksi tästä.
Ihanan jouluista! <3 Noi appelsiiniviipaleet näyttää tosi kivoilta tuolla kuusessa! :)
ReplyDeleteKiitos Taru!
Delete