Meillä on ollut kavereiden kanssa jo muutaman vuoden ajan sellainen perinne, että kokoonnutaan itsenäisyyspäivänä illallistamaan hienosti jonkun meidän kotiin. Illan emäntä tai isäntä on vastuussa menukokonaisuudesta, ja itsenäisyyspäivään kuuluvan arvokkuuden mukaisesti kyseessä on tietysti useamman ruokalajin illallinen. Kaikilla on jotakin vähän parempaa yllä, ja ruoasta nautitaan pitkän kaavan mukaan.
Alunperin illallisen idea lähti siitä, kun parin kaverin kanssa surtiin sitä, että elämässä on liian vähän tilaisuuksia käyttää iltapukua. Kaapissa vain homehtuvat, vaikka käyttääkin voisi. Itsenäisyyspäivä oli silloin aika lähellä, joten päätettiin käyttää tilaisuus hyödyksi ja juhlia sitä hienolla iltapukuillallisella. Seuraavana vuonna perinne jo jatkuikin ihan itsestäänselvästi.
Tänä vuonna puin illalliselle tuon kuvissa näkyvän haalarin. Jos totta puhutaan, niin melkein myöhästyttiin sen haalarin takia. Oon nimittäin niin pieni, että käytännössä kaikkia mekkoja, haalareita ja housuja pitää lyhentää jos haluaa että ne sopivat mun päälle. Niin myös tuota haalaria. Ostin sen oikeasti huomenna juhlittavia häitä varten, mutta päätin käyttää sitä myös illallisella, kun sopivasti päädyin lyhentämään lahkeita juuri itsenäisyyspäivän aamuna. Vaan niinhän siinä kävi, että päättelin lahkeista roikkuvia lankoja vielä siinä vaiheessa kun olisi jo pitänyt olla ovesta ulkona. Ehdittiin onneksi silti suunnilleen ajoissa, vaikka lahkeenlyhennys hieman venähtikin.
Aikuisen elämän yksi parhaita puolia on se, kun pääsee itse luomaan omia perinteitä ja tapoja. Niinkuin vaikka tää itsenäisyyspäivän illallinen. Vieraana on parasta, kun pääsee pukeutumaan hienosti ja nauttimaan kavereiden huolella valmistelemasta menusta. Ja järkkääjänä on ihanaa kun pukeutumisen ja nauttimisen lisäksi saa panostaa kokkailuihin just niin paljon kuin haluaa. Tai toki milloin tahansa saa panostaa, mutta onhan se ihan eri juttu kun on juhlapukuisia vieraita nauttimassa omista kokkailuista.
Ihanaa itsenäisyyspäivää vielä näin jälkikäteen! Mitä perinteitä teillä on Suomen synttäreinä?
Liity lukijaksi tästä.
Siis vitsi kun oot ollu nättinä, ihan sikaupee toi haalari ja sopii sulle ja nätit kuvat ja ihanaa! Mustakin olisi ihanaa, jos olisi jotain kivoja perinteitä, mutta toisaalta Linnan juhlat kyllä vie aina joka vuosi!
ReplyDelete❤ Sanna / pannariblogi.blogspot.fi
Kiitos ihana ♥ Itellä jäi linnanjuhlat tänä vuonna normaaliakin vähemmälle, kun kaikki ylimääräinen aika meni haalarin ompeluun :D
Delete...tai siis lyhentämiseen, en mä koko haalaria itse ommellut!
DeleteWau, näissä kuvissa on upea tunnelma just ton lumisateen takia!
ReplyDeleteKiitos Sini <33
Delete