16 | Törkyhyvä jälkiruoka joulupöytään



Törkyhyvä jälkiruoka joulupöytään, eli

Suklaaganache appelsiinisiirapilla


Tarvitset:
6 piparia (neljä kokonaista, kaksi murustettuna)
2 dl kermaa
150 g tummaa suklaata
1 dl appelsiinimehua
1 dl sokeria
4 kuorittua appelsiinilohkoa

Tee näin:
1. Valmista ganache mieluiten jo edellisenä iltana. Laita suklaa ja kerma kulhoon, ja sulata ne yhteen vesihauteessa. Kaada ganachemassa rasiaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Rasian muodolla ei sinänsä ole väliä, pääasia että ganachemassaa tulee riittävän paksulti (ainakin kolme senttiä).
2. Valmista siirappi laittamalla pieneen kattilaan sokeri ja appelsiinimehu. Keittele sitä hetki, kunnes koostumus muuttuu siirappimaiseksi. Jäähdytä. 
3. Laita neljälle lautaselle kullekin yksi pipari. Asettele appelsiinilohkot ja piparimuru  haluamallasi tavalla. Pyöräytä lusikalla tai jäätelökauhalla ganachesta puolipallo (jäätelökauhalla saa varmaan pallonkin), ja laita se lautaselle muun hyvän lisäksi. Kaada loraus siirappia jälkiruoan päälle ja tarjoile heti. 

Jos syöjiä on kaksi (kuten meidän tapauksessa), niin ainekset säilyvät mainiosti vaikka seuraavankin päivän herkkuhetkeen. Ja vielä vinkki silikonimuotin omistajille: Ganachesta saisi varmasti mielettömän kauniita kuvioita, jos sen jähmettäisi silikonimuotissa!



Liity lukijaksi tästä.

2 comments:

  1. Ah kun näyttää hyvältä! Jouluna on ihana syödä vähä spessumpaa jälkiruokaa ♥

    ReplyDelete