Kiinalainen uusivuosi



Punaisten kojujen ympäröimä aukio on pakkautunut täpötäyteen ihmisiä. Niin ikään punaisina loistavat lyhdyt valaisevat ympäristöä. Joku haukkaa parhaillaan höyryävän kuumaa varrasta, ja toiset jonottavat viereisen kojun nyyttejä. Suuri osa ihmisistä on suunnannut katseensa lavalle, jossa sinipukuiset henkilöt vetävät taistelunäytöstä. Kiinalainen uudenvuodenjuhla on tullut Helsinkiin.

Mä rakastan sitä, miten paljon yleisiä tapahtumia Helsingin keskustassa järjestetään. Kiinalaista uuttavuottakin oon ollut juhlistamassa jo ties kuinka monena vuotena. Tällä kertaa tosin meinasi jäädä välistä, sillä tajusin suunnilleen juhlan alkamisen aikoihin, että hei sehän on nyt. Ei muuta kuin pikainen soitto J:lle, ja pian suunnattiinkin jo yhdessä kohti punaisen täyteistä Kansalaistoria. 



Meidän oli alunperin tarkoitus herkutella kiinalaisten torikojujen antimilla, mutta jonot olivat aivan valtavan pitkät. Katseltiin sen sijaan ei-ruokapitoisia kojuja, seurattiin lavan ohjelmaa ja ihailtiin alkavan vuoden kunniaksi tehtyä possupatsasta. Oli muuten hankala edes nähdä koko patsasta, sillä sen ympärillä tungeksi valtavasti porukkaa katsomassa, poseeraamassa, koskemassa ja leikkimässä.

Kiertelyn jälkeen suunnattiin ihan "oikeaan" kiinalaiseen ravintolaan. Tai siis luultiin suuntaavamme, mutta muutaman suljettu -kyltin nähtyämme tajusimme, että aika moni kiinalaisen ravintolan työntekijä saattaa olla juhlimassa uuttavuotta jossain muualla kuin töissä. Tän ei ehkä olisi pitänyt olla mikään yllätys. Mutta onneksi bongattiin matkan varrelta eräs paikka, jossa me molemmat ollaan haluttu käydä jo jonkin aikaa: Why join the navy when you can be a pirate. 

Kiinalaisen juhlan kunniaksi olisi ollut hauska syödä kiinalaista ruokaa, mutta ihanan lämpöinen nuudelikeitto oli pitkän ulkoilun jälkeen aika täydellistä sekin. Ja heillä on myös ihan älyttömän herkullista kaakaota! Tilattiin jälkiruoaksi sellainen puokkiin, ja myyjä laittoi juoman kylkeen kaksi karkkia (yleensähän jos karkkeja kahviloissa tai ravintoloissa jaellaan, niin niitä tulee yksi per juoma). Vitsit miten pienestä voi ihminen ilahtua. 

Oliko joku teistäkin juhlimassa kiinalaista uuttavuotta? Vai onko koko juhla teille ihan uusi juttu?



Liity lukijaksi tästä.

2 comments:

  1. Mä en ole koskaan käynyt, mutta aina olen halunnut käydä. Ei vaan ole tullut oltua Helsingissä niihin aikoihin :( Kerran oltiin aika niinä hetkinä siellä, kun nähtiin että niitä oltiin valmistelemassa ja meillä oli lähtö sinä päivänä, ja aij että harmitti kun ne taisi olla just seuraavana päivänä. Olipa sekava lause, mutta jospa ymmärsit :') Upeita kuvia, ois niin mahti olla joskus mukana näkemässä tuo kaikki!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No onneks tää näyttäis olevan jokavuotinen tapahtuma, niin ensi vuonnakin ehtii mainiosti ♥

      Delete